veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

E-urheilijoita tulokärjessä, pelaajien verotuksessa vielä avoimia kysymyksiä

E-urheilijoita tulokärjessä, pelaajien verotuksessa vielä avoimia kysymyksiä
17.12.2020

E-urheilija on oikea urheilija, myös verotuksessa. Keskusverolautakunta päätti vuonna 2017, että tietokonepeliä pelaamalla päätoimisesti elantonsa ansaitsevan e-urheilijan tulot ovat niin sanottua urheilutuloa. Mutta miten e-urheilija voisi suunnitella verotustaan? Vuonna 2018 Suomessa asuvien urheilijoiden tulokärjessä oli useampi e-urheilija.

Elektroniseksi urheiluksi eli e-urheiluksi kutsutaan tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua.  E-urheilussa pelattavat pelit ovat tietokoneella tai konsolilla toimivia elektronisia pelejä – kansankielellä videopelejä.

Keskusverolautakunnan päätös (16/2017) merkitsi sitä, että e-urheilijoihin sovelletaan samoja verotuskäytäntöjä kuin muihinkin urheilijoihin. Jos esimerkiksi urheiluseura maksaa pelaamisesta e-urheilijalle, katsotaan seura työnantajaksi ja korvaus e-urheilijan palkaksi.

Joukkueurheilun ammattimaistuminen ja kaupallistuminen on johtanut siihen, että pelaajien katsotaan usein olevan työsuhteessa seuraansa, jos pelaamisesta saadaan rahallinen korvaus.

Jo vuonna 1994 Vakuutusoikeus päätti, että jääkiekkoseuran pelaaja on työntekijän eläkelain piiriin kuuluvassa työsuhteessa urheiluseuraansa. Joukkueurheilijan asema on sittemmin saanut vahvistuksen sekä työoikeudessa (KKO 1995/145) että vero-oikeudessa (KHO 2003/1827).

Keskusverolautakunnan vuonna 2017 tekemä päätös tarkoitti myös sitä, että e-urheilijoiden verosuunnittelun työkaluna voidaan käyttää niin sanottua urheilijarahastoa. Päätöksen mukaan tietokonepelin pelaamisesta saadut palkintotulot sekä kuukausittainen palkkio olivat tuloverolain mukaista urheilutuloa, joka voidaan muiden laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä siirtää urheilijarahastoon.

Urheilijarahastoon enemmän sijoituksia

Vuoden 2021 alusta urheilijarahaston ehtoja ollaan muuttamassa siten (hallituksen esitys HE 142/2020), että urheilijarahastoon siirrettävän summan vuotuista enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 100 000 eurosta 200 000 euroon.

Urheilijoiden työura ei tunnetusti kestä kovin pitkään ja monille ammattiurheilijalle uran päättyminen on ollut tiukka paikka sekä henkisesti että taloudellisesti.

Kun urheileminen on vienyt kaiken ajan, ei muuta ammatillista koulutusta ole ehkä hankittu. Myös tätä ongelmakohtaa on nyt korjattu. Urheilijarahaston sääntöjä muutetaan niin, että vähintään vuoden kestänyt työttömyys lisätään erityiseksi syyksi, jonka perusteella rahastoituja varoja voi nostaa suunniteltua nopeammin.

Urheilijarahasto sekä yksilö- että joukkuelajien urheilijoille

Urheilijarahasto on sekä yksilö- että joukkuelajien urheilijoiden käytössä. Rahastoon siirretyt varat pysyvät siellä koko urheilu-uran ajan.

Urheilijalla, jonka verovuoden urheilutulo on ennen tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneiden menojen vähentämistä vähintään 9 600 euroa, on oikeus siirtää urheilutulostaan verovapaasti urheilurahastoon enintään 50 prosenttia urheilutulon bruttomäärästä laskettuna.

Rahastoon siirrettävä summa saa vuonna 2020 olla kuitenkin enintään 100 000 euroa vuodessa ja vuodesta 2021 alkaen siis 200 000 euroa.

Rahaston käyttöaika pidentyy

Kun urheilijaura on päättynyt, varat tuloutuvat seuraavien vähintään kahden ja enintään viidentoista vuoden aikana.  Uutta, 15 vuoden tuloutusaikaa sovelletaan vuoden 2021 alusta. Käytännössä urheilija saa itse näissä rajoissa ilmoittaa tuloutusvuosien lukumäärän.

Pitkä tulouttamisaika on urheilijoille tärkeää, sillä entisellä ammattiurheilijalla saattaa kestää useampi vuosi aikaa saavuttaa urheilu-uran aikainen tulotaso. Mitä pidemmälle aikavälillä progressiivisesti verotettavan ansiotulon pystyy tulouttamaan, sitä pienemmäksi muodostuu yleensä kokonaisverotus. 

Onko e-urheilija yksilöurheilija?

Yksilöurheilijoilla on myös käytössään valmennusrahasto. Valmennusrahastoon maksettua urheilutuloa voidaan käyttää urheilemisesta ja valmentautumisesta verovuoden aikana aiheutuvien, tositteisiin perustuvien menojen kattamiseen.

Valmennusrahastossa verovuoden päättyessä oleva määrä katsotaan urheilijan verovuoden veronalaiseksi ansiotuloksi siltä osin kuin sitä ei ole siirretty urheilijarahastoon.

On kuitenkin tulkinnanvaraista, katsotaanko e-urheilija yksilö- vai joukkueurheilijaksi. Työnantaja voi e-urheilussa kuten muissakin joukkuelajeissa korvata palkkasuhteessa oleville joukkueurheilijoille kustannukset, joten valmennusrahastojärjestelmä ei tästä syystä koske joukkueurheilua. 

Rahaa pyörinyt e-urheilussa alusta lähtien

Urheilulajien sukupuussa e-urheilu keikkuu ylimmillä oksilla.

Tiettävästi ensimmäinen vakavasti otettava kilpailullinen videopeliturnaus järjestettiin lokakuussa 1972 Stanfordin yliopistossa. Tuolloin videopelit eivät vielä olleet laajassa kaupallisessa tuotannossa saatikka laajan pelaajaryhmän saatavilla.

Pelilaitteiden kehitys mahdollisti 1980–1990 lukujen taitteessa isompien turnausten järjestämisen. Esimerkiksi vuonna 1990 Nintendo järjesti Yhdysvalloissa Nintendo World Championships nimisen turnauksen, jossa eri ikäryhmien voittajille oli luvassa 10 000 dollaria, henkilöauto, projektio-TV ja matka Universal-elokuvayhtiön studiolle.

Jo aivan alkuajoista lähtien videopelaamiseen on siis kuulunut raha ja kaupallisuus.

Tuntuvien palkintojen jakaminen videopelikilpailujen voittajille kertoo siitä, mikä kaupallinen arvo kisojen järjestämisellä on peliyhtiöille ja kaikille peliliiketoimintaan sijoittaneille.

On aivan luonnollista, että järjestelmässä myös pelaajien tulee saada siivunsa niistä rahoista, joita videopelibisneksessä pyörii, ja heidän työpanoksilleen on kysyntää. 

E-urheilu harrastustoimintaa vai tulonhankintaa?

Moni videopelejä pelaava nuorukainen kertoo haaveekseen tulla e-urheilijaksi, mutta harva syntyy ammattilaistasolle. Tavanomaisempaa on, että e-urheilijalla on useampi pelivuosi takanaan pelkkänä harrastepelaajana.

Haaveista on pitkä matka siihen, että videopelaamisella rahoittaa elämisensä ja että sitä pidetään myös verotuksessa tulonhankkimistoimintana. Videopelaaminen voi olla verotuksellisesti joko harrastusta tai tulonhankkimistoimintaa. Päätelmä toiminnan luonteesta tehdään viime kädessä tapauskohtaisesti.

Verotuksessa tulonhankkimistoiminnan ja harrastustoimintaan rinnastettavan toiminnan erottaa se, että tulonhankkimistoimintaa harjoitetaan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa. Jos toiminta tuottaa pelkkää tappiota useampana vuonna, se helposti rinnastetaan harrastustoimintaan.

Asian voi esittää myös niin, että jos videopelaaminen ei tuota lainkaan voittoa, pelaamiselle on muita syitä kuin tulonhankinta.

Harrastuksen erotteleminen vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa tapahtuvista vastaavista toiminnoista on verottajallekin haasteellista. Harrastuksesta ei yleensä ole lainkaan tuloa tai siitä saadut tulot ovat pitkälläkin aikavälillä vähäiset sekä euromääräisesti että suhteessa toiminnasta aiheutuneisiin menoihin.

Jos harrastuksenomaisesta e-urheilusta kertyy tuloja, on tuloista sekä niiden hankkimisesta johtuneista menoista annettava selvitys verotuksessa tulon kertymisvuonna. Menoja voi kuitenkin vähentää harrastustoiminnasta enintään tulon määrään saakka.

Harrastustoiminnan tappiota ei siis vahvisteta. Jotta vähäisistäkään tuloista ei tarvitsisi maksaa veroja, e-urheilijan on hyvä jo harrastelijavaiheessa säilyttää toimintaan liittyvät tositteet ja pitää muistiinpanoja tuloista ja menoista.

Harrastelijasta ammattilaiseksi – perustaisinko yhtiön?

Urheilijoiden verotuksen pulmallisin pähkinä liittyy siihen kysymykseen, voiko yksilöurheilija tienata urheilutuloja yritystoiminnan muodossa.

Kireähkön ansiotuloverotuksemme takia erityisesti kansainvälisesti menestyneillä, Suomessa asuvilla urheilijoilla tulonhankkimistoiminnan muovaaminen elinkeinotoiminnaksi ja osakeyhtiön perustaminen urheilutuloja varten on ollut suosittua.

Urheilutulon tienaaminen oman osakeyhtiön kautta tasaa ensivaiheessa tuntuvasti urheilijan verotusta. Suurten urheilemisesta saatujen henkilökohtaisten palkkioiden ansiotulovero voi nousta jopa yli 50 prosenttiin, kun taas osakeyhtiö maksaa tuloksestaan 20 prosentin yhteisöveron.

Arvonlisäverostakaan ei tarvitse urheiluyrittäjän murehtia, koska itse urheilusuorituksesta maksettu palkkio ei ole arvonlisäveron alainen.

Joukkueurheilijat urheilevat yleensä palkalla

Pääsääntöisesti joukkueurheilussa pelaajat urheilevat työnantajansa eli joukkueensa lukuun ja saavat tulonsa ansiotulona verotettavana palkkana. Jääkiekkoilija tai jalkapalloilija eivät esimerkiksi voi olla toimeksiantosuhteessa seuraansa.

Urheiluseura terminä viittaa yhdistystoimintaan. Nykyään ammattiurheilussa työnantajaseurat ovat kylläkin yhä useammin järjestäytyneet yritysmuotoon. Harvemmin järjestäytymismuoto on yhdistys.

Yksilöurheilija saa palkkioita

Yksilöurheilija, kuten golfin tai tenniksen pelaaja, urheilee puolestaan taloudellisessa mielessä omaan lukuunsa, vaikka hän edustaisi kilpailussa omaa seuraansa urheilun liittorakenteen vuoksi. Urheilijan saamat raha- tai tavarapalkinnot ja palkkiot esimerkiksi sponsoreilta ovat siksi lähtökohtaisesti hänen henkilökohtaista ansiotuloaan.

Koska kyse on palkkioista eikä työsuhteessa maksetusta palkasta, suorituksen maksajan ei tarvitse huolehtia työnantajavelvoitteista. Rahapalkkiosta pidätetään kuitenkin ennakonpidätys.

Kun yksilöurheilija luo tarpeeksi tulovirtoja ja niihin sisältyy muutakin kuin pelkät urheilemisesta saadut palkintorahat, on yksilöurheilijan tulonhankkimistoiminta voitu katsoa elinkeinotoiminnaksi.

Ensimmäinen kysymystä käsitellyt päätös koski Euroopan kiertueella pelanneen suomalaisen ammattigolffarin tapausta. Keskusverolautakunnan antama päätös (KVL 21/2009) muutti silloista verotuskäytäntöä. Tapaus puitiin myöhemmin vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja lopputulos jäi voimaan (KHO 2010/103).

Yksilöurheilu yhtiön lukuun ei voi olla pelkkää urheilemista ollakseen elinkeinotoimintaa. Ammattilaisgolffarin tapauksessa oli esitetty, että varsinaisen kilpailutoiminnan ohella yhtiö harjoittaisi markkinointitoimintaa.

Perustettavan yhtiön palveluksessa olisi kaikkiaan kolme palkattua urheilutoimintaa avustavaa henkilöä.

Yhtiön tulojen arvioitiin nousevan toiminnan alkuvaiheessa runsaaseen miljoonaan euroon vuodessa. Valtaosa tuloista kertyisi palkintorahoina, mutta yhtiön toimintaa oli tarkoitus myöhemmin laajentaa muun ohessa urheilulajin opetukseen, tuotemyyntiin ja sijoitustoimintaan.

Voiko e-urheilija olla yrittäjä?

Osa e-urheilijoista on perustanut urheilutoimintaa harjoittavia osakeyhtiötä. Syynä on mitä ilmeisimmin ollut ansiotuloverotuksemme kireys.

Elinkeinotoimintaa voidaan harjoittaa hyväksyttävästi verotuksessa vain, jos elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttyvät. Tunnusmerkkejä ovat muun muassa ansiotarkoitus, voiton tavoittelu, taloudellinen riski sekä toiminnan itsenäisyys, laajuus, suunnitelmallisuus ja jatkuvuus.

Tunnusmerkkejä arvioidaan kokonaisuutena. Jos edellytykset eivät täyty, voidaan yritysmuoto sivuuttaa ja verottaa yrityksen laskuttamat tulot joko kokonaan tai osittain yrityksen omistajan henkilökohtaisena tulona.

E-urheilijat voivat olla valovoimaisia ja seurattuja idoleita tuhansille peleistä kiinnostuneille. On täysin mahdollista, että menestyneimmät e-urheilijat voisivat synnyttää riittävän laaja-alaista ja monipuolista liiketoimintaa.

Voidaan sanoa, että virtuaalinen maailma on lähes kaikkien ulottuvilla ja asiakkaat voivat tulla sen myötä kuin itsestään. Vain taivas on rajana kehitettäessä tulovirtoja toiminnan ympärille.

E-urheilijoiden tulot muodostuvatkin usein monista eri lähteistä, esimerkiksi palkintorahoista, sponsorituloista sekä pelisuoritusten striimamisesta.

E-urheilu yksilölaji vai joukkuelaji – tärkeää verotuksessa

E-urheilijoiden verosuunnittelussa mahdollisuus ja vitsaus on siinä, että laji on uusi eikä kaikkia kysymyksiä ole valmiiksi pureskeltu. Pääsääntöisesti vain yksilöurheilija voi perustaa urheilutoimintaansa varten yhtiön, mikäli elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttyvät.

Pohdittavaksi jääkin e-urheilussa, onko se yksilö- vai joukkuelaji.

Tällä asialla on verotuksessa iso merkitys, mutta e-urheilun osalta siihen ei vielä löydy selkeää vastausta.

Yleisemmin e-urheilua harjoitetaan joukkueissa seuran lukuun. Suurin osa e-urheilun kilpailullisesti pelattavista peleistä on joukkuepelejä, mutta mukaan mahtuu myös yksin pelattavia lajeja.

Sinänsä ei ole uusi ilmiö urheilussa, että yksilöurheilulajeissa järjestetään myös satunnaisesti joukkuekilpailuja, mutta harvemmin joukkuelajeissa järjestetään yksilökilpailuja. Tässä asiassa e-urheilijoiden verotuksessa on vielä paljon tutkimattomia teitä.

Verohallinnon Palkka ja työkorvaus verotuksessa -ohjeessa sanotaan, että sopijapuolten välillä ollut työsuhde ei muutu toimeksiantosuhteeksi pelkällä uudella sopimuksella tai nimikemuutoksella.

Vaikka osapuolet voivat tehdä keskenään erilaisia sopimuksia, verotuksessa ei hyväksytä sitä, että työsuhteen kestäessä sovitaan osa tehtävistä hoidettavaksi toimeksiantosuhteessa omaa yritystä käyttäen, jos työnteon ehdoissa ja olosuhteissa ei tapahdu muutosta.  Toimeksiantosuhteen muodollisten ja tosiasiallisten tunnusmerkkien tulee myös täyttyä.

Verosuunnittelu voi olla hetkuvalla pohjalla

Verosuunnittelu ei ole tällä hetkellä varmalla ja kestävällä pohjalla, jos e-urheilijat ovat ennakkoratkaisua hakematta päättäneet perustaa urheilutoimintaa harjoittavan osakeyhtiön. Golffareihin ja tenniksen pelaajiin sovellettavat verotuskäytännöt eivät välttämättä sellaisenaan sovellu e-urheilijaan.

E-urheilijoiden tienestit voivat nousta isoissa kansainvälisissä turnauksissa pilviin. Verotuksen lopputulos ei voi ohjautua yksin sen perusteella, että urheilija itse päättää, haluaako hän urheilemisesta saamansa palkintosumman itselleen palkkana vai yritystulona. Jonkin muunkin asian täytyy silloin yhtälössä muuttua kuin pelkästään palkkioiden suuruuden.

Georg Rosbäck

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton verojuristi

Rahat, verot, työ & eläke, koti