Verot
-
VEROT 2.12.2022
Kesämökki lahjaksi viidelle lapselle – onnistuuko lahjaverotta?
Omistan noin 100 000 euron arvoisen perintönä saadun kesämökin, jonka haluan lahjoittaa viidelle lapselleni siten, ettei lahjasta mene lahjaveroa. Onko mahdollista lahjoittaa kesämökki kolmen vuoden välein neljäsosa kerrallaan viidelle lapselle jaettuna? -
VEROT 1.12.2022
Maa- ja metsätalouden veroilmoituslomakkeita ei saa enää postitse kotiin
Verohallinto ei lähetä ensi tammikuussa paperisia maatalouden ja metsätalouden veroilmoituslomakkeita postitse kotiin. Maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat kuitenkin kirjeen, jossa kerrotaan ilmoittamisen määräpäivistä ja ilmoittamisen tavoista. -
VEROT 30.11.2022
Yrityksen kausiveroilmoituksessa on virhe – seuraako virheen korjauksesta myöhästymismaksu?
Yrityksen edellisten kuukausien ja edellisten tilikausien kirjauksissa on virheitä. Onko mahdollista korjata tällainen virhe esimerkiksi kuluvalle kuukaudelle ja eri tilikaudelle? Vai onko se ehdottomasti korjattava tapahtumakuukaudelle? Seuraako virheen korjauksesta myöhästymismaksu? -
VEROT 29.11.2022
Vuoden 2023 verokortteja on jo Omaverossa – käyttöön helmikuun alussa
Ensimmäiset verokortit vuodelle 2023 ovat nyt Omaverossa. Loputkin ilmestyvät sinne viimeistään 14.12. Uuden verokortin käyttöön ottamisella ei ole kiire, sillä tammikuussa käytetään vielä vuoden 2022 verokorttia. -
VEROT 29.11.2022
Sähköenergian arvonlisävero alenee joulukuun alussa – kutistanee hieman kaikkien sähkölaskua
Hallituksen syksyllä päättämä sähköenergian tilapäinen arvonlisäveron alennus astuu voimaan joulukuun alusta. Sähköenergian arvonlisäverokanta laskee joulu-huhtikuussa 24 prosentista 10 prosenttiin. -
VEROT 29.11.2022
Joka kolmas lahjansaaja sai lahjaksi rahaa – suurimmat verotettavat lahjat 35–44-vuotiaille
Vuonna 2019 verotettavia lahjoja sai 18 500 henkilöä. Heistä puolet sai lahjoja enintään 30 000 euroa. Vajaa neljäsosa sai lahjoja alle 15 000 euroa, neljäsosa yli 69 700 euroa ja vajaalla prosentilla lahjan arvo oli vähintään miljoona euroa. -
VEROT 25.11.2022
Maatalouskiinteistö siirretään oy:lle – onko siirrosta maksettava varainsiirtoveroa?
Harkitsemme maatalouden yhtiöittämistä eli muuttamista osakeyhtiöksi. Meneekö maatalouskiinteistön siirrosta yhtiölle varainsiirtovero? -
VEROT 23.11.2022
Pimeä työ vie valtiolta vuodessa jopa 480 miljoonaa euroa
Suomessa tehdään pimeää työtä vuosittain arviolta vähintään 900 miljoonan euron ja jopa 1,4 miljardin euron edestä. Tyypillinen pimeää palkkaa maksava työpaikka on rakennus-, ravintola-, kuljetus-, varastointi- tai vähittäiskaupan alan yritys. -
VEROT 22.11.2022
Veronmaksajat 75 vuotta: Kaiken kansan järjestö
Veronmaksajien värikäs historia on yksissä kansissa, kun filosofian tohtori Jouni Yrjänä sai valmiiksi tutkimuksensa 75-vuotiaasta liitosta. Uutuuskirja on julkaistu marraskuun lopulla. -
VEROT 18.11.2022
Sote-uudistus pienentää kunnallisveroa – kiinteistövero alenee 15 kunnassa
Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentit laskevat 12,64 prosenttiyksikköä vuonna 2023, ja vastaava summa siirtyy valtion verotukseen. Sote-uudistuksen rahoituslaki määrää, etteivät Manner-Suomen kunnat voi muuttaa vuoden 2023 kunnallisveroprosenttejaan. -
VEROT 16.11.2022
Kilometrikorvaus 2023 on 53 senttiä – kotimaan kokopäiväraha nousee kolmella eurolla ja on 48 euroa
Verovapaa kilometrikorvaus nousee seitsemällä sentillä ja on 53 senttiä kilometriltä vuonna 2023, kun matka on tehty autolla. Verovapaa kotimaan kokopäiväraha nousee puolestaan kolmella eurolla ja on ensi vuonna 48 euroa. -
VEROT 16.11.2022
Pieneneekö kirkollisveroprosentti 2023? Energian hinnannousu kurittaa myös seurakuntia
Kirkollisveroprosenttiin kohdistuu laskupaineita, kun verotus muuttuu vuonna 2023. Seurakunnat päättävät kirkollisveroprosenteistaan itsenäisesti. Päätös seuraavan vuoden veroprosentista pitää ilmoittaa viimeistään marraskuussa. -
VEROT 15.11.2022
Tietosuojavaltuutetulta huomautus Verohallinnolle liian laajoista tietopyynnöistä
Verohallinto oli pyytänyt pankeilta tietoja kaikista Suomen rajat ylittävistä tilisiirroista vuosina 2015–2021. Tietopyynnöt kattoivat muun muassa ulkomaisissa kaupoissa ja verkkokaupoissa pankkikortilla maksetut ostokset. Huomautuksen lisäksi tietosuojavaltuutettu määräsi Verohallinnon poistamaan tietosuoja-asetuksen vastaisesti käsitellyt henkilötiedot ja lopettamaan liian laajojen tietopyyntöjen esittämisen pankeille. -
VEROT 15.11.2022
Kiinteistöveroja kertyi liki 2,1 mrd. euroa vuonna 2022 – Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kaikesta kiinteistöverosta
Verohallinto keräsi tänä vuonna kiinteistöveroa lähes 2,1 miljardia euroa, mikä oli 84 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Kiinteistöveron tuotosta reilu kolmannes tulee Uudellamaalla sijaitsevista kiinteistöistä. -
VEROT 11.11.2022
Metsätila liitetään yhteismetsään – onko käytetty metsävähennys tuloutettava?
Olen liittämässä metsätilani yhteismetsään. Tilalta on myyty vuosien varrella puuta, ja olen silloin käyttänyt metsävähennystä. Pitääkö käytetty metsävähennys tulouttaa, kun tila liitetään yhteismetsään? -
VEROT 9.11.2022
Veropäivä ei paljasta naapurisi kaikkia tuloja – nämä asiat selviävät verotiedoista
Julkiset verotiedot antavat kattavan kuvan tuloista, mutta vain maksettujen palkkojen osalta. Veronmaksajien johtava verojuristi Päivi Kaari neuvoo, miten keskiviikkona 9.11. julkaistavia verotietoja tulee tulkita. -
VEROT 8.11.2022
Suomalaiset maksavat ennätysmäärän jäännösveroja vuodelta 2021 – veronpalautuksia lähes 3,5 miljoonalle
Henkilöasiakkaat maksavat jäännösveroja, eli mätkyjä, vuodelta 2021 yhteensä 1,8 miljardia euroa. Jäännösverojen määrä on kasvanut poikkeuksellisen paljon edellisvuoteen verrattuna, 45,5 prosenttia. Jäännösveroja maksaa 850 000 henkilöä. -
VEROT 7.11.2022
Mikä on perityn asunnon arvo perintöverotuksessa?
Olen perinyt asunnon äskettäin kuolleelta isältäni. Aion myydä asunnon saman tien kiinteistönvälittäjän avulla. Voiko kiinteistönvälittäjän palkkion vähentää perittävän asunnon arvosta? -
VEROT 4.11.2022
Tytär myy lahjaksi saamansa maa-alueen kaupungille – mikä on maan hankintahinta?
Lahjoitan tyttärelleni maa-alueen, joka on tarkoitus myydä kaupungille muutaman kuukauden kuluessa lahjoituksesta. Voiko hän käyttää kiinteistön luovutusvoittoa laskettaessa ns. 80 prosentin hankintameno-olettamaa? -
VEROT 31.10.2022
Loma-asunto Espanjassa – onko myyntivoitosta maksettava veroa?
Minulla on ollut loma-asunto Espanjassa 18 vuotta. Onko sen myynnistä maksettava veroa? Voiko kaupassa syntyvää tappiota vähentää muista voitoista?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 1.10.2025Milloin voin lahjoittaa 7 500 euroa verottomasti?Annoin lapselleni toukokuussa 2025 lahjaksi 4 999 euroa. En ole antanut hänelle tätä ennen kolmeen vuoteen mitään muuta lahjaa, joten lapseni ei tarvinnut maksaa kyseisestä lahjasta lahjaveroa. Ole...
-
VEROT 9.10.2025Yrityksen veronmaksu muuttuu marraskuussa – katso uudistukset tästäTiistaina 18. marraskuuta tapahtuu paljon muutoksia yritysten veroasioinnissa. Uudistus muuttaa sekä verojen maksamista että veronpalautuksia. Yritys saa esimerkiksi käyttöönsä yhden viitenumeron, ...
-
VEROT 7.10.2025Onko myynti verovapaa, jos myyn jako-osana saamani kiinteistön?Kotitalomme oli asunto-osakeyhtiömuotoinen. Asunto-osakeyhtiö purettiin ja sain kotitalomme jako-osana. Jako-osa oli minulle verovapaa, koska olimme asuneet talossa kaksi vuotta omistusaikanamme, j...
-
VEROT 6.10.2025Perintövero kevenemässä – koska uusi asteikko on käytössä?On todennäköistä, että perintöverotus kevenee vuoden 2026 alusta lähtien. Mistä ajankohdasta lähtien perintövero lasketaan uuden asteikon mukaan? Onko ratkaiseva se hetki, kun perukirja toimitetaan...
-
VEROT 10.10.2025Onko salaojalisä mukana pellon tuottoarvossa?Verottaja määrittelee vuosittain pellon tuottoarvon ja se on eri kunnissa erilainen. Maatalousmaan arvoa korottaa salaojalisä, joka on yhtä suuri koko maassa. Kun pellon tuottoarvo lasketaan nettov...
Blogeissa
-
EHRNROOTH 17.12.2021Me saamme eläkkeen, mutta mitä se maksaa lapsillemme?Näin budjetoinnin ja vuosisuunnittelujen aikaan monen yritysjohtajan pöydällä on ollut ajankohtaista valmistautua nouseviin palkkakuluihin ja palkkoihin liittyviin sivukustannuksiin, kuten nousevii...
-
VÄISÄNEN 16.12.2021Abba oli oikeassa – pääomasijoittamisessa voittajat vievät lähes kaiken”Startup-sijoittajat tekevät keskimäärin rahaa, tosin se ei auta keskimääräistä startup-sijoittajaa”, lausui israelilainen keskustelukumppani David seminaarissa Marbellassa juuri ennen koronaa, ja...
-
NYMAN 14.12.2021Kävely on helppo terveystekoYksinkertainen on kaunista. Tämä sanonta pätee moneen asiaan, mutta viime aikoina se on tullut mieleeni myös liikunnan yhteydessä. Minut tuntevat tietävät, että olen urheiluharrastuksissani paitsi ...
-
HETEMÄKI 13.12.2021Onko elvytys seuraavan talouskriisin siemen?Mikä määrittää riskialttiiden sijoituskohteiden hintojen vaihtelut, kansainvälisen luotonannon sekä luottojen ja velkaantumisen kasvun? [1] London Business Schoolin professori Helene Rey on yhdessä...
-
MIKKONEN 9.12.2021Pitkittyneen pandemian yllättävä seuraus: suomalaisten kokema taloudellinen ahdinko on vähentynytOlemme Säästöpankissa tehneet vuodesta 2014 lähtien Säästämisbarometri -tutkimusta, jossa kartoitetaan suomalaisten ajatuksia erityisesti omaan talouteen liittyvistä tekijöistä. Siitä on mielenkiin...



