Mikä määrittää riskialttiiden sijoituskohteiden hintojen vaihtelut, kansainvälisen luotonannon sekä luottojen ja velkaantumisen kasvun?[1] London Business Schoolin professori Helene Rey on yhdessä muiden tutkijoiden kanssa tarkastellut tätä kysymysnippua.
Tutkimustulosten mukaan Yhdysvaltain rahapolitiikka on tärkeä globaalien rahoitusmuuttujien ajuri. Tämä ei ole yllättävä tulema, kun ottaa huomioon dollarin ja USA:n rahamarkkinoiden keskeisen aseman globaalissa rahoitusjärjestelmässä.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed elvytti ensimmäisen kerran voimakkaasti 2000-luvulla, kun IT-osakkeidenpörssikuplan puhkeaminen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskut heikensivät talousnäkymiä. Vuoden 2001 aikana Fed laski ohjauskorkoa 11 kertaa 1,75 prosenttiin. Se laski koron myöhemmin vielä yhteen prosenttiin.
USA:n asuntohinnat nousivat vuosien 2002 ja 2006 välillä yli 50 prosenttia. Pankit antoivat kotitalouksille lainaa asuntojen arvioidun nousun perusteella. Kehitys päättyi parissa vuodessa finanssikriisiin. Kriisi välittyi nopeasti Euroopan rahamarkkinoille ja reaalitalouteen. Suomen bkt supistui 8,1 prosenttia vuonna 2009.
Finanssikriisin hoitamiseksi Fed elvytti vielä pitempään kuin vuosituhannen alussa. Se piti korot lähellä nollaa noin seitsemän vuotta. Samaan aikaan Fed harjoitti myös rahapolitiikan määrällistä elvytystä ostamalla lähinnä liittovaltion velkakirjoja.
Kun vuoden 2020 keväällä koronapandemia aiheutti seuraavan vakavan häiriön, oli vahva talouspolitiikan reaktio taas tarpeen. Ohjaustoimet olivat monelta osin finanssikriisin aikaisia keinoja vahvempia. Ne tehosivat hyvin ja talous elpyi nopeasti. Nousun jälkeen kävi samoin kuin finanssikriisin jälkeen, elvytys jäi päälle. Fed ilmoitti vasta marraskuussa 2021 alkavansa asteittain vähentää määrällistä elvytystä.
Talous näyttää ajautuneen kriisisykliin, jossa edellisen kriisin elvytys on seuraavan kriisin siemen. Voidaan perustellusti kysyä, oliko USA:n vuosien 2001–2004 rahapolitiikan elvytys tärkeä syy kehitykselle, joka johti vuosien 2008–2009 finanssikriisiin?
Synnyttikö tuon kriisin jälkeen noudatettu hyvin kevyt rahapolitiikka uuden kuplan, jonka pandemia tai jokin muu häiriö voisi puhkaista? Puhaltavatko huomattavan negatiiviset reaalikorot nyt tuohon kuplaan lisää ilmaa?
Nämä kysymykset herättävät jatkokysymyksiä. Laskevatko sijoittajat sen varaan, että keskuspankit tulevat tekemään mitä tahansa estääkseen markkinoiden romahtamisen ja velkakriisin? Jos laskevat, johtaako se liiallisen riskinottoon, joka yhdessä kevyen rahapolitiikan kanssa aiheuttaa ennen pitkää uuden kriisin? Mikä voisi lopettaa toistuvien kriisien syklin?
Viimeiseen kysymykseen on lähinnä kaksi vastausta. Joko kriisisykli katkaistaan itse tai se katkeaa, kun rahapolitiikan elvytyksen rajat tulevat vastaan. Kukaan ei tiedä, missä nuo rajat ovat, mutta kohonnut inflaatio viittaa siihen, että ne eivät ehkä ole kovin kaukana.
On vaikea arvioida, missä määrin esimerkiksi osakemarkkinoiden nykyiset arvostustasot heijastavat nyt Yhdysvaltojen rahapolitiikan kehitystä ja missä määrin taas uuden teknologian kovia kasvunäkymiä.
Kummallekin näkökulmalle on perustelunsa. Tämän takia on viisasta varautua hyvinkin erilaisiin talouden kehityskulkuihin.
Martti Hetemäki
[1] Miranda-Agrippino, S. ja Rey H. (2020), US Monetary Policy and The Global Financial Cycle. Review of Economic Studies.
Helene Rey avaa hyvin tutkimuksen lähestymistavan ja sen keskeiset tulokset selkeästi lokakuussa 2021 pitämässään Phillips-luennossa.
Kommentoi