Maailma velkaantuu. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan globaali velka suhteessa bkt:hen nousi 193 prosentista 226 prosenttiin 2007–2019. Onko velkaantuminen ongelma, miksi se kasvaa ja onko sillä rajaa?
Velka on tärkeä osa talouden toimintaa. Se on investoinneille ja hyvinvoinnille kuin vesi kasveille. Mutta sitä ei saa olla liikaa. Velan hyvyys riippuu sen kohteesta. Kasvit tarvitsevat enemmän vettä kasvukaudella kuin talvella.
Velka on parempi, jos se menee investoinnin ja kasvun rahoitukseen. Lainananto ylivelkaantuneelle on kuin kastelu jo liikaa vettä saaneelle kasville.
Velkaa otettiin liikaa ennen finanssikriisiä. Siitä Princetonin ja Chicagon yliopistojen Atif Mian ja Amir Sufi tekivät hyvän analyysin vuoden 2014 kirjassaan House of Debt.
Nyt tutkijat ovat yhdessä Harvardin yliopiston Ludwig Straubin kanssa esittäneet teorian velkaantumisen jatkumiselle. Sen mukaan säästäjät kuluttavat tuloistaan pienemmän osan kuin velalliset, mikä lisää velkavetoista kysyntää ja varallisuuseroja. Teoriaa koskeva artikkeli julkaistaan arvostetussa Quarterly Journal of Economics’ssa.
Mian, Straub ja Sufi tarkastelevat kotitalouksien jakoa säästäjiin ja velallisiin, mutta myös kansantaloudet jakaantuvat säästäjiin ja velallisiin.
Yhdysvallat kuuluu jälkimmäiseen joukkoon. Sillä on ollut merkittävä vaihtotaseen vaje yli 20 vuotta. Korkoa tämä ei ole nostanut, koska dollari on maailman reservivaluutta.
Dollari on käypä maksuväline kaikkialla ja kaikissa tilanteissa. Siksi dollarilikviditeetti on kysyttyä ja Yhdysvaltain velka on haluttu parkkipaikka maailman säästöille.
Yhdysvallat on vastannut kysyntään laskemalla liikkeelle velkaa. Amerikkalaiset asuntolainat olivat suosittu säästöjen parkkipaikka ennen finanssikriisiä. Yrityslainat ovat olleet sitä tuon kriisin jälkeen. Turvallisin parkkipaikka on kuitenkin ollut liittovaltion velkapaperit. Nyt tuo turvasatama laajenee vauhdilla, kun maa ottaa velkaa ison elvytyksen rahoittamiseksi.
Voiko turvasatamakin ylivelkaantua? Kyllä voi, jos maa on taloutena liian pieni tarjoamaan likviditeettiä eli velkaa koko maailman tarpeisiin. Näin kävi Iso-Britannialle 1930-luvulla, minkä takia punta menetti reservivaluutta-asemansa dollarille.
Reservivaluuttamaan ylivelkaantumista kutsutaan Triffinin dilemmaksi. Robert Triffin esitti vuonna 1959, että dollari reservivaluuttana tulee ennen pitkää tiensä päähän, koska sen myötä Yhdysvaltain pitäisi velkaantua jatkuvasti lisää. Tällä tiellä ensi askel otettiin 1971, kun maa joutui purkamaan dollarin kytkennän kultaan.
Dollari on pysynyt reservivaluuttana, koska luottamus Yhdysvaltain haluun hoitaa velkansa on säilynyt. Kaikella velkaantumisella on kuitenkin rajansa, jota ei tosin voi etukäteen määrittää. Lähestyvän rajan merkki voi olla, että se nousee keskusteluun.
Harvardin yliopiston Emmanuel Farhi ja Matteo Maggiori osoittivat v. 2018 Triffinin dilemman uudessa muodossa. Heidän artikkelinsa sekä Yhdysvaltain vaihtotaseen ja budjetin kaksoisvaje ovat synnyttäneet jonkin verran keskustelua maan velkaantumisen rajoista.
Velkakriisien puhkeamista on vaikea ennustaa. Ennen kriisiä harva on siitä huolissaan. Poliittinen paine estää kriisi on siksi pieni samoin kuin estämisestä saatava poliittinen hyöty. Kongressiedustaja Barney Frank totesi finanssikriisin aikana, ettei ketään ole koskaan uudelleenvalittu kriisin estämisestä.
Mitä merkitystä ison maan velkakriisillä olisi Suomen kannalta? Paljonkin, sillä se leviäisi rahamarkkinoiden kautta nopeasti syrjäisimpäänkin kolkkaan, kuten amerikkalaisista subprime-lainoista 2008 alkanut finanssiromahdus osoitti.
Mutta miten kriisiin voi varautua? Hoitamalla omat asiat kuntoon.
Terve tase on hyvä vakuutus maailmantalouden myrskyjen varalta kotitaloudelle, yritykselle ja julkiselle taloudelle. Vahvatkaan taseet eivät kuitenkaan kauan riitä, elleivät yritykset tuota maailman kaipaamia hyödykkeitä kilpailukykyisesti.
Martti Hetemäki
Kuva: Valtioneuvoston kanslia/Laura Kotila
Kommentoi