veronmaksajat.fi

RAHAT

Vero2019: Verotapahtumassa hyötytieto ykkösenä – säästäminen ja sijoittaminen kiinnostavat

Vero2019: Verotapahtumassa hyötytieto ykkösenä – säästäminen ja sijoittaminen kiinnostavat
12.3.2019

Oma talous, sijoittaminen ja verotus vetävät Vero2019-tapahtumaan hyötytiedosta kiinnostuneita kävijöitä. Taloustaito tapasi messuvieraita ja näytteilleasettajia Marina Congress Centerissä Helsingin Katajanokalla tiistaina. 

Opiskelijan eurot ASP-tilille ja osakesalkkuun

Hankenilla toista vuotta opiskelevat Daniel Miller ja Viktor Paasi ovat kiinnostuneita säästämisestä ja sijoittamisesta.

Daniel Miller ja Viktor Paasi kannustavat nuoria säästämään. ”Jos sijoittaminen kiinnostaa, kannattaa tutustua vaikkapa indeksirahastoihin."

Daniel Miller säästää omaan asuntoon. ”Säästän rahaa ASP-tilille. Muita sijoituksia minulla ei tällä hetkellä ole.”

Viktor Paasilla on sijoittanut kesätöistä ansaittuja rahoja ja hieman myös opintolainaa osakkeisiin ”Sijoitussalkkuni tähtää useamman vuoden päähän. Säästän pääomaa tulevaisuutta varten. Rahastojakin seuraan.”

”Jos sijoittaminen kiinnostaa, kannattaa tutustua vaikkapa indeksirahastoihin. Niistä olemme kuulleet hyvää”, Daniel Miller ja Viktor Paasi pohtivat.

Sijoitusasunnot kiinnostavat

Helsinkiläinen Marja Kokko on sijoittanut vuodesta 2010 lähtien asuntoihin. ”Tunnen tuotteen hyvin, koska olen työni puolesta rakennuttanut asuntoja.” Kokko työskentelee ikääntyneiden asumiseen sijoittavan kiinteistöyhtiö Tyvenen toimitusjohtajana.

Marja Kokko kannustaa muitakin tutustumaan asuntosijoittamiseen.

”Tällä hetkellä minulla ei ole akuuttia tarvetta hankkia uusia asuntoja, sillä hinnat ovat pääkaupunkiseudulla nyt aika kovat.”

Kokko suosittelee asuntosijoittamista myös muille. ”Toki tämä teettää työtä, sillä esimerkiksi yksiöissä asukkaat vaihtuvat nopeasti. Haluan kuitenkin haastatella vuokralaiset itse.” 

Testamentilla varoja yleishyödylliseen toimintaan

Moni suomalainen testamenttaa varallisuuttaan erilaisille järjestöille. ”Pienikin lahjoitus on järjestöille iso asia”, Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntija Piia Jeremejeff muistuttaa. Kampanjassa on mukana parikymmentä järjestöä.

”Mieti, mikä on viimeinen tahtosi ja laadi asiakirjat yhdessä ammattilaisen kanssa", lakiasiantuntija Piia Jeremejeff kannustaa.

”Testamenttilahjoitukset ovat myös osa verosuunnittelua, sillä yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa testamenttilahjoituksesta perintöveroa.”

Piia Jeremejeff kannustaa laatimaan sekä edunvalvontavaltuutuksen että testamentin.

”Mieti, mikä on viimeinen tahtosi ja laadi asiakirjat yhdessä ammattilaisen kanssa. Ei yöuniaan kannata menettää siksi, että paperit eivät ole kunnossa.”

Nuorille paremmat taloustaidot

Talous ja nuoret TATin asiantuntija Eija Seppänen puhuu arjen taloustaitojen puolesta. ”Haluamme, että jokainen nuori saa perustaidot taloudesta. On tärkeää oppia, mistä raha tulee ja minne raha menee.”

Viestinnän harjoittelija Anna Töyrinoja ja asiantuntuntija Eija Seppänen puhuvat nuorten taloustaitojen puolesta. ”Haluamme, että jokainen nuori saa perustaidot taloudesta."

Talousosaaminen on luku- ja kirjoitustaitoon verrattava taito, jota ilman elämässä ja arjessa ei pärjää. TAT on käynnistänyt talouskoulutushankkeen, jonka tavoitteena on opettajien talousosaamisen kehittäminen.

Raha on muuttunut näkymättömäksi. ”Käytä rahaa yhdessä lapsen kanssa. Kerro vaikkapa, että tänään ostetaan ruokaa 50 eurolla. Pohtikaa yhdessä kilohintoja ja miettikää, millaisiin ostoksiin rahat riittävät.”

Yhteismetsän osuuksien omistaminen on vaivatonta

”UPM Yhteismetsä on vaivaton ja tuottava tapa omistaa metsää”, luonnehtii UPM Metsän palveluita verotapahtumassa esittelevä lakipalvelupäällikkö Heikki Kalvila.

”Yhteismetsään liittyjiä on kaiken kokoisia. Isoimmat ovat lähes parisataa hehtaaria, pienimmät alle 10 hehtaaria", lakipalvelupäällikkö Heikki Kalvila kertoo.

Kun metsänomistaja liittää kiinteistönsä metsäalueen yhteismetsään, hän saa alueen arvoa vastaavan määrän yhteismetsän osuuksia. ”Perinteinen metsätekeminen muuntuu käytännössä metsäsijoitukseksi”.

Yhteismetsään liittyminen on tyypillisesti ollut ratkaisu muun muassa metsänomistajille, jotka arvostavat vaivattomuutta, säännöllistä tuloa ja ammattimaista metsänhoitoa tai esimerkiksi sukupolvenvaihdosta suunnittelevat perheet etenkin silloin, jos nuorempi sukupolvi ei ole kiinnostunut metsänhoidosta, mutta haluaa tuottavan metsäsijoituksen. ”Sukupolvenvaihdoksessa voi tasapuolisesti luovuttaa tai perinnönjaossa jakaa yhteismetsäosuuksia jälkipolville.  Näin tilat eivät pirstoudu eikä maa-alueisiin kajota. Omaisuus säilyy perhepiirissä.”

Jos yhteismetsän osakkuus kiinnostaa, kannattaa ensin selvittää, että oma metsä sijaitsee yhteismetsän toiminta-alueella ja tilata alustava tuottolaskelma. ”Liittyjiä on kaiken kokoisia. Isoimmat ovat lähes parisataa hehtaaria, pienimmät alle 10 hehtaaria.”

”Moni iloitsee myös siitä, että yhteismetsän osakkaan ei tarvitse enää kamppailla metsäveroilmoituksen kanssa. Yhteismetsä on osakkaasta erillinen verovelvollinen, joka maksaa tuloksestaan 26,5 prosenttia veroa. Osakkaalle on verotonta tuloa hänen saama osuus yhteismetsän tulosta”, Heikki Kalvila sanoo. 

Veronmaksajain Keskusliitto järjestää Vero2019-tapahtuman 12.–13. maaliskuuta 2019. Vuoden suurin talous- ja verotapahtuma pidetään tiistaina ja keskiviikkona Marina Congress Centerissä Helsingin Katajanokalla. Tutustu tapahtuman ohjelmaan

Minna Petäinen

Kuvat: Patrik Lindström

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti