veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Vastuuton yritys voi jäädä ilman lainarahaa

Vastuuton yritys voi jäädä ilman lainarahaa
20.4.2022

Vastuullisuus voi painaa vaakakupissa, kun pankki arvioi, myöntääkö se yritykselle lainaa vai ei.

Nordea edellyttää laina-asiakkailtaan vastuullista toimintamallia. Mitä enemmän päästöjä yrityksen tuotannosta aiheutuu, sen tärkeämpää on, että yrityksellä on uskottavat suunnitelmat siirtyä tulevaisuudessa kestävään toimintamalliin ja päästöttömyyteen.

”Käymme parhaillaan keskustelua siirtymäsuunnitelmista esimerkiksi energiantuotannossa, maataloudessa ja jätehuollossa toimivien yritysten kanssa. Onneksi pohjoismaisten yritysten vastuullisuusajattelu on jo korkealla tasolla”, Nordean yritysliiketoiminnan johtaja Nina Arkilahti sanoo.

Hän kertoo, että pankki voi lähteä rahoittamaan fossiilisten polttoaineiden tuotantoa tai esimerkiksi autoteollisuutta, jos yrityksellä on uskottavat suunnitelmat siirtyä tulevaisuudessa päästöttömyyteen.

”Pankki haluaa olla ennen kaikkea ennakoitava ja luotettava kumppani, joka keskustelemalla kertoo asiakkailleen, minkälaisiin hankkeisiin se lähtee mukaan”, Arkilahti sanoo.

Nordean luotonantoa ohjaa yhtiön oma vastuullisuustavoite. Sen mukaan Nordean laina- ja sijoitussalkkujen päästöjen on pitää vähentyä 40–50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Päästöttömyyteen Nordeassa aiotaan päästä vuoteen 2050 mennessä.

”Me olemme pankkina riskien hallinnan asiantuntijoita. Kun mietimme, myönnämmekö lainaa asiakasyritykselle, aina samalla mietimme, onko asiakasyritys siinä asennossa, että se pystyy maksamaan lainansa takaisin. Kyse on maalaisjärjestä. Asiakkaat lähtevät muualle, jos yritys ei tee mitään vastuullisen toimintamallinsa parantamiseksi, eikä välitä asiakkaidensa tai päämiestensä vaatimuksista, hiilijalanjäljestä tai kierrätysasteesta. On selvä, että asiakkaat lähtevät hakemaan muita vaihtoehtoja”, Arkilahti kuvaa.

Tavoitteiden oltavat kunnianhimoisia

Pankissa kuunnellaan herkällä korvalla asiakasyritysten tavoitteita vastuullisuuden osalta.

”Meille tärkein mittari ovat tavoitteet ja se, miten kunnianhimoisia ne ovat. Suunnitelma on kunnianhimoinen, jos yrityksellä on selkeät tavoitteet ja työkalut, jotka pakottavat meidät ja asiakasyritykset mittaamaan omaa edistymistään”, Arkilahti sanoo.

Ilman vastuullisuutta yrityksen voi olla hankala saada rahoitusta tai ainakin ehdot voivat olla huonot.

Nyt vastuullisuuden ESG-kentällä paino on usein ympäristössä (E), mutta Arkilahti arvioi, että seuraavaksi kasvaa sosiaalisen vastuullisuuden (S) painoarvo. Suuntaus näkyy jo nyt isommissa yrityksissä toimialoilla, joissa käytetään alihankkijoita.

Yritysten vastuullisuuden vertailu ei ole kovin helppoa. Arkilahden mukaan esimerkiksi suurin osa suomalaisista pk-yrityksistä ei vielä tiedä omaa hiilijalanjälkeään. Joka tapauksessa vertailuja on tehtävä saman toimialan sisällä. On selvä, että esimerkiksi jätteenkierrätyslaitoksella on isommat päästöt kuin arkkitehtitoimistolla. 

”Vaikka tänä päivänä kahdella saman alan yrityksellä ei olisi eroja päästöissä, kolmen vuoden päästä yritysten välillä voi olla todella isoja eroja, jos toisella on kunnianhimoiset suunnitelmat ja toinen jää odottelemaan”, Arkilahti sanoo.

Pankki voi valita asiakkaansa

Lainan saantiin vaikuttavat toki myös muut asiat kuin vastuullisuus, mutta esimerkiksi maatalousyrittäjä joutuu pankista lainaa hakiessaan selvittämään ajatuksiaan vastuullisuudesta sekä kertomaan, miten vastuullisuutta mitataan.

”Maataloudessa on paljon eettisiä kysymyksiä ja asiat kehittyvät siellä nopeasti. Asiat, jotka olivat vielä kymmenen vuotta sitten ihmisille ok, eivät enää välttämättä ole. Arvostukset ja ajatukset muuttuvat ja se vaikuttaa yrityksen lainojen takaisinmaksukykyyn”, Arkilahti sanoo.

Nordeassa vastuullisuuden laiminlyönti ei ole Arkilahden mukaan enää edes hintakysymys. ”Jos tuntuu siltä, että asiakas ei ole kykenevä eikä halukas lähtemään vastuullisuuden tielle, silloin me voimme sanoa, että me emme ole paras pankki sinulle. Silloin kun nykyiset lainat erääntyvät, voi olla hyvä, jos asiakkaalla on etsittynä joku toinen pankki.”

Mistä lähteä liikkeelle yrityksen vastuullisuustyössä? Lue koko juttu pk-yritysten vastuullisuudesta huhtikuun Taloustaidosta. Voit lukea näköislehden verkosta, jos olet rekisteröitynyt  verkkosivustomme käyttäjäksi.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti