veronmaksajat.fi

RAHAT

Pikavippifirmat meikkasivat osakesijoitukset talletuksiksi – nyt ne ovat pulassa

Pikavippifirmat meikkasivat osakesijoitukset talletuksiksi – nyt ne ovat pulassa
18.1.2022

KARON PÖRSSI "Onkohan uusi WinCapita syntymässä?" kysyi lukija viestinsä otsikossa. Hän oli pannut merkille, että pikavippiyhtiöt GF Money Consumer Finance ja OPR Finance lopettivat jo viime vuoden alkupuolella osinkojen maksamisen etuoikeutettujen osakkeidensa omistajille samoin kuin osakkeiden lunastamisen.

Pintarakennetta tarkastelemalla yhteydet ponzihuijauksiin ovat ilmeiset: sijoittajilta on houkuteltu rahaa maalaamalla kuvaa vakaahkosta ja vähäriskisestä osinkotuotosta, ja heille on kerrottu, että pääomansa saa takaisin antamalla yhtiön lunastaa osakkeet. Osakesijoitusrakenne on saatu näyttämään korkosijoittamisen kaltaiselta.

Sittemmin, vaikeuksien tullen, mahdollisuus "rahojen lunastamiseen" eli osakkeiden myymiseen takaisin yhtiölle on lopetettu. Yhtymäkohta on sekin, että yhtiön liiketoimintatarina on elänyt ajan saatossa. Ja eteen on tullut vaikeuksia, joista ainakin voi syyttää viranomaisia, pikavippifirmojen kohdalla korkokattoa.

Ponzissa ei ole liiketoimintaa

Ponzihuijauksessa sijoittajalle eli huijatulle luvataan korkeaa ja vähäriskistä tuottoa, mutta huijari ei tee todellista liiketoimintaa vaan maksaa "sijoituksiaan" lunastavien pääomat ja "voitot" uusien "sijoittajien" pyramidiin kasaamista rahoista.

Onnistuakseen ponzihuijaus vaatii hyvän taustatarinan, joka selittää, miksi huijari pystyy maksamaan korkeita tuottoja. Huijaustyypille nimensä antanut Charles Ponzi sepitti sata vuotta sitten Bostonissa jutun kansainvälisistä vastauskupongeista, Suomessa WinCapitan tarina oli mystinen valuuttakauppajärjestelmä.

Ponzi ei tuottanut kansainvälisiä vastauskuponkeja Italiasta Yhdysvaltoihin kuin tarinoissaan, eikä WinCapita tehnyt voitollisia valuuttakauppoja kuin klubilaisten myyntipuheissa. Siksi pikavippifirmojen vertaaminen niihin on vahvaa liioittelua. Pikavippifirmat ovat harjoittaneet todellista liiketoimintaa. Ne ovat antaneet vakuudettomia luottoja, nyhtäneet niistä kovaa korkoa ja saaneet pääomia takaisin, kaiketi vaihtelevalla menestyksellä niin kuin bisneksen luonteeseen kuuluu.

Pikavippitoiminnan eettisestä kestävyydestä voi olla monta mieltä, ja omani kerroin vuonna 2018 kirjoittaessani silloin listautumista suunnitelleen GF Moneyn osakeannista. Liiketoimintaa se yhtä kaikki on, eikä siksi voi puhua ponzihuijauksesta.

Siitä huolimatta tällaisissa korkeaa osinkotuottoa ja osakkeiden lunastusta lupaavissa, osakesijoitusta korkotuotteenomaiseksi naamioivissa rakenteissa, olivat ne sitten pikalaina-alalla tai jollakin muulla alalla, on toisinaan ponzimaisia piirteitä, eivätkä kaikki tällaisiin rakenteisiin rahaa laittaneet sijoittajat välttämättä saa rahojaan takaisin täysimääräisinä saati korkojen kera. Niissä voi myös piillä ansoja, jotka eivät välity markkinointimateriaaleista. 

Korkeatuottoista verrattiin korkeakorkoisiin

Pikaisesti vakuudetonta lainaa tarvitsevalle henkilölle tai yritykselle GF Money Consumer Finance näyttäytyy Lainasto-, Nordcredit-, GF Money-, Smspengar- ja Expresskredit-brändien kautta. Sen sijaan rahaa sijoittavalle yhtiön netti-ikkuna on nimeltään Korkeatuottoinen.fi.

Nimi "Korkeatuottoinen" on houkuttelevan lähellä "korkeakorkoista". Aikoinaan, kun talletuksille vielä maksettiin korkoa, pankeilla oli käyttelytilien lisäksi niin sanottuja "korkeakorkoisia" sijoitustilejä tai määräaikaistalletuksia.

Tätä vertailua yhtiö halusi pitää yllä myös tiedotteissaan, joissa se vertaili Korkeatuottoisen tuottoa pankkitalletusten korkoihin. Esimerkiksi elokuussa 2015 yhtiö vertaili pankkien määräaikaistalletuksia omaan tuottolupaukseensa – sillä lupaukseltahan tämä kuulostaa: "Korkeatuottoinen.fi tarjoaa kaikille Lainasto Oy:n osakkeisiin sijoittaville jopa kahdeksan prosentin tuoton".

Yhtiö muisti myös mainita, että koska silloinen Lainasto oli listaamaton yhtiö, sen osinkoja verotetaan kevyemmin kuin pankkitalletuksen korkotuottoa.

Luvattu korko kasvoi sijoitusajan mukaan: mitä pidempään yhtiössä pitäisi rahojaan, sitä korkeampaa korkoa saisi. Tämä on myös ponzeille jos kohta mille tahansa myynnille tyypillinen piirre: kerran koukkuun saaduista halutaan pitää kiinni.

Osakkeille luvattiin takaisin lunastamisen mahdollisuutta. Esimerkiksi syksyllä 2018, kun GF Money Consumer Finance keräsi rahaa laskemalla liikkeelle enintään 20 000 C-sarjan osaketta 500 euron kappalehinnalla, yhtiö lupasi: "Mikäli sijoittajan yhteenlaskettu sijoitusten määrä GF Money Consumer Finance Oy:n C-osakkeisiin on yhteensä korkeintaan 100 000 euroa, GF Money Consumer Finance Oy sitoutuu lunastamaan ja maksamaan sijoitukset 14 pv kuluessa esitetystä lunastusvaatimuksesta."

Esitteessä mainittiin, ettei sijoitus ole talletussuojan piirissä ja että se ei ole pääomaturvattu. Ei tietenkään ole, kysehän on osakemerkinnästä, mutta sitä yhtiö saattoi juuri haluta hämärtää.

Lunastamiselle ei osakeantiehdoissa asetettu muita ehtoja.

Paljon muuta sijoittaja ei C-osakkeillaan voikaan tehdä kuin odotella osinkoja ja antaa ne yhtiölle lunastettavaksi, sillä osakkeita ei ehtojen mukaan saa myydä, siirtää eikä pantata, eikä sillä ole äänioikeutta yhtiökokouksessa.

"Mikäli osake siirtyy ehtojen vastaisesti muulle kuin alkuperäiselle osakkeen merkitsijälle, muuntuu se D-osakkeeksi. Yhtiöllä on oikeus lunastaa D-osake milloin tahansa yhden (1) euron lunastushinnalla, ilman lunastusaikaa. D-osakkeet eivät tuota mitään oikeuksia yhtiön varoja jaettaessa", ehdot naulasivat.

Siis: jos C-osakkeen haluaisi myydä, yhtiö voisi lunastaa 500 eurolla ostetun paperin yhdellä eurolla. 

Listautuminen karahti Nuorisosäätiöön

GF Money Oyj pyrki listautumaan Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle kevätkesällä 2018. Tuo GF Money on kuitenkin eri yhtiö kuin aiemmin käsittelemäni GF Money Consumer Finance Oy. Jälkimmäinen on ensimmäisen tytäryhtiö.

Listautumisen yhteydessä järjestettäväksi aiotulla osakeannilla olisikin pitänyt osaltaan kerätä rahaa GF Money Consumer Financen "talletusosakkaiden" mahdollisiin lunastuspyyntöihin.

Osakeanti ei kuitenkaan toteutunut, sillä juuri sen kynnyksellä Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin, että GF Moneyllä oli suuret saamiset lahjus-, verorikos- ja rahanpesuepäilyihin kytkeytyvältä Nuorisosäätiöltä.

Uutinen oli merkittävä ja vei sijoittajien uskoa yhtiöön. GF Moneylle maksua vastaan analyysiraportin tehnyt Inderes veti raporttinsa ja näkemyksensä pois. Vaisut analyytikot Juha Kinnunen ja Sauli Vilén selittivät päätöstä Inderesin videolla, joka ei varsinaisesti yllyttänyt sijoittamaan GF Money'iin.

GF Moneyn mönkään menneestä listautumisesta on tehty jopa opinnäytetyö Haaga-Helian liiketalouden koulutusohjelmassa.

Osingonmaksu loppui vuosi sitten

Vuoden 2020 syksyllä GF Money Consumer Finance tarjosi Korkeatuottoinen-sijoittajille mahdollisuutta muuttaa "talletusosakkeensa" eli etuoikeusosakkeensa yhtiön A-osakkeiksi, jotka ovat vapaasti vaihdettavia ja jotka tulivat kaupankäynnin kohteeksi Privanetin markkinapaikalla. Yhdellä alkujaan 500 euron hintaisella etuosakkeella sai sata A-osaketta.

A-osakkeeksi muuttaessaan sijoittaja sai vaihdettavuuden, mutta samalla hän luopui etuoikeudesta osinkoon ja pääomaan ja oikeudesta saada osakkeensa lunastettua.

Päätös konversioantiin osallistumisesta tuskin oli kaikille helppo, olihan moni varmasti lähtenyt mukaan juuri sillä ajatuksella, että Korkeatuottoinen olisi talletuksen korvike. Nyt tarjottiin selvemmin omistajanriskiä. Yli neljäsataa aiemmin vain etuosakkeita omistanutta sijoittajaa joka tapauksessa osallistui, ja konversioannin arvo oli reilut 5,5 miljoonaa euroa.

GF Money Consumer Finance lopetti viime vuoden helmikuussa osinkojen maksamisen etuosakkeille, samoin niiden lunastamisen takaisin.

"Olemme keskeyttäneet etuosakkeiden osingonmaksun ja lunastukset toistaiseksi, koska vuoden 2020 alustavien lukujen perusteella yhtiöllä ei ole kertyneitä voittovaroja osinkojen maksua varten. Osingonmaksua jatketaan, kun yhtiöllä on voittovaroja", yhtiö kertoi.

Tilanne ei ole sen jälkeen muuttunut, vaan etuoikeutettujen osakkeiden omistajien rahat ovat yhä jumissa. 

Tulos miinuksella

Viimeisin GF Money Consumer Financen osavuosikatsaus on viime vuoden yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Tulos ennen veroja on reilut 400 000 euroa pakkasen puolella, kun se vastaavana aikana edellisenä vuotena oli yli kaksi miljoonaa plussalla.

Liikevaihto on laskenut vertailukaudesta yli miljoonalla eurolla, mutta palkat, liiketoiminnan muut kulut ja rahoituskulut ovat kasvaneet. Antolainausta harjoittavan yhtiön tulokseen vaikuttavat tietysti paljon luottotappiot ja mahdolliset luottotappiovaraukset.

Taseen puolella huomattavaa on sijoitusten nousu miltei nollasta lähes miljoonaan euroon. Muut saamiset ovat kasvaneet reilusta kahdesta reiluun kuuteen miljoonaan euroon.

66,7 miljoonan euron taseesta reilut 55 miljoonaa euroa on lyhytaikaisia lainasaamisia. Pelkän luurankotaseen perusteella on mahdotonta arvioida, kuinka hapanta tai emäksistä saamiskanta on. Jos lainakanta on kunnossa, yhtiölle ei pitäisi olla temppu eikä mikään vakauttaa tasettaan yksinkertaisesti lyömällä antolainaushanat kiinni. Kun lainanottajat maksaisivat lainansa, saaduilla rahoilla hoidettaisiin velkoja.

GF Money Consumer Financella on nimittäin yli 32 miljoonan euron edestä lyhytaikaista vierasta pääomaa.

Yhtiön tase osoittaa kumulatiivista tappiota: edellisten tilikausien tappio on yhteensä reilut miljoona euroa, kuluvan kalenterivuoden tappio sitäkin suurempi.

Intressit ristiriidassa?

GF Money Consumer Financen A-osakkeiden omistajien ja etuoikeusosakkeiden omistajien intressit eivät välttämättä ole samat. Etuoikeusosakkeiden omistajista monet varmaankin toivoisivat, että yhtiö palaisi voitolliseksi, maksaisi heille pystyssä olevat osingot ("korot") ja antaisi heidän myydä osakkeensa takaisin yhtiölle. Moni olisi varmasti tyytyväinen saadessaan rahansa pois.

Mittavat lunastusvaatimukset taas pakottaisivat yhtiötä siivoamaan lainakantaansa entistä enemmän. Ja kun lainakanta pienenisi, pienenisivät myös tuotot, jolloin kustannusrakennetta olisi karsittava tuntuvasti. Samaan aikaan pikavippitoimintaa kuitenkin laajennetaan entistä kauemmas. Viimeksi aloitettiin toiminta Espanjassa.

Marraskuun 2021 alussa päivätyn tiedotteen mukaan yhtiöllä on etuoikeusosakkeita 28 miljoonan euron nimellisarvosta ja niille on maksettu osinkoja yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. GF Money Consumer Financen kannalta etuoikeusosakkeiden kautta saatu pääoma on pitkäaikaista pääomaa, jolla ei ole eräpäivää ja jolle kertyvää "korkoa" ei tarvitse maksaa niin kauan kuin yhtiön taloudellinen tilanne ei mahdollista sitä.

GF Money Consumer Financen selvästi suurin omistaja on entinen GF Money Oyj, nykyiseltä nimeltään Volantes Oy. Talouselämän mukaan se omistaa 80 prosenttia GF Money Consumer Financen A-osakkeista, reilut 400 piensijoittajaosakasta loput 20 prosenttia. Näissä luvuissa eivät ole mukana etuoikeutettujen osakkeiden omistajat.

Talouselämä kertoi tammikuun alussa GF Moneyn pelastusoperaatiosta. Lehti haastatteli Volanteksen ja GF Money Consumer Financen toimitusjohtajaa Mika Pihlavaa, jonka mukaan GF Money Consumer Financen viime kesänä kaavailemasta First North -listautumisesta "ei ole uutta tiedotettavaa". 

OPR-Financessakin rahat jumissa

GF Money Consumer Finance ja sen Korkeatuottoinen ei ole suinkaan ainut samalla konseptilla toimiva ja toiminut yhtiö. Samalta toimialalta löytyy myös OPR-Finance, jonka "korkeakorkoisen" nimi on Tuottoa.fi.

"Etuoikeutettujen sijoitusten lunastukset ja osingonmaksu on poikkeuksellisesti keskeytetty toistaiseksi", kerrotaan myös Tuottoa.fi-sivustolla.

Sivujen mukaan Tuottoa.fi-palvelu on toiminut jo vuodesta 2011 mutta uusien sijoitusten vastaanottaminen B-, C- ja E-sarjan osakkeisiin on päättynyt.

"Olemme maksaneet tuottoa.fi-sijoittajille yli 18 miljoonaa euroa osinkoa", sivuilla kerrotaan.

OPR-Financen tammi-syyskuun 2021 osavuosiraportin mukaan yhtiön antolainaus on laskenut selvästi vuosien 2017 ja 2018 tasoista. Kun silloin vuosineljänneskohtainen antolainaus ylitti parhaimmillaan tai pahimmillaan 60 miljoonaa euroa, tänä vuonna kvartaalipylväät ovat jääneet alle 20 miljoonan euron rajaviivan.

Tulos on selvästi miinuksella ja vieraan pääoman määrä ylittää lyhytaikaisten saamisten määrän.

OPR-Financella oli syyskuun lopussa yhtiön mukaan 1 152 etuoikeutettuun osakeohjelmaan sijoittanutta omistajaa. Heistä 76:n sijoitussumma on yli 100 000 euroa. 

Blue Finance ei pidä vastaavaa mahdollisena "edes teoriassa"

Samanlaista etuoikeutettujen osakkeiden rakennetta ja houkuttelevia tuottolaskelmia tarjoaa myös esimerkiksi Osinkotuottoa.fi, jonka kautta päätyy sijoittamaan Blue Finance Oy:n etuoikeutettuihin osakkeisiin. Blue Finance toimii GF Money Consumer Financen ja OPR-Financen tavoin kuluttaja- ja yritysluottobisneksessä niin Suomessa kuin ulkomailla.

Vaikka viereltä kaksi samalla rakenteella toimivaa yhtiötä on päätynyt tilaan, jossa ne eivät voi maksaa osinkoja eivät lunasta etuoikeutettuja osakkeita, Blue Finance esittää omalta kohdaltaan tällaisen riskin pieneksi.

Yhtiön "Sijoitukseen liittyvät riskit" -sivulla esitetään kysymys ja vastaus:

"Kuinka sitten voitaisiin ajautua tilanteeseen, jossa jakokelpoisia varoja ei enää ole sijoitusten lunastamiseen? Vastaus: Tekemällä suurta tappiota. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että valtaosa nykyisistä luotoista kirjattaisiin luottotappioiksi, eli kaikki asiakkaat olisivat jopa ulosotossa maksukyvyttömiä. Näinhän asia ei voi olla edes teoriassa."

GF Money Consumer Financen ja OPR-Financen esimerkki kuitenkin näyttää toista.

Keskittymä Turussa?

GF Money Consumer Financen osoite on Turussa Pitkämäenkatu 11:ssa. Blue Financen osoitteeksi kerrotaan niin ikään Turussa sijaitseva Linnankatu 18, entisen Suomen Pankin konttorin vieressä sijaitseva rakennus.

Samassa korttelissa Blue Financen kanssa, osoitteessa Aurakatu 8, toimii Euro24 Finance Oy, joka kerää sijoittajilta rahaa Osinkoja.fi-palvelulla.

"Euro24 Finance on kuluttaja- ja yritysluottoihin keskittynyt moderni ja vakavarainen Fintech-rahoitusyhtiö", yhtiö esittäytyy verkkosivuillaan.

Rakenne on vastaava: tarjolla on etuoikeutettuja osakkeita, joille tarjotaan korkeaa osinkotuottoa ja lunastusmahdollisuutta, ja sijoitusta markkinoidaan korkosijoituksen korvikkeena.

"Voit tehdä pyynnön sijoituksen lopettamisesta koska tahansa, ja osakkeet lunastetaan takaisin sijoittamallasi summalla", yhtiö lupaa nettisivuillaan, ja ilmeisesti niin saa luvata.

Finanssivalvonta linjasi vuonna 2019

Finanssivalvonta tekin vuonna 2019 tulkinnan, joka koskee juuri tällaisia lunastuslupauksia, sillä viranomainen oli kiinnittänyt huomiota lainanantoa harjoittaviin toimiluvattomiin yhtiöihin, jotka rahoittavat lainanantonsa tarjoamalla osakkeitaan yleisölle ja ovat sitoutuneet vaadittaessa maksamaan osakkeen merkintähinnan takaisin osakkeenomistajalle.

"Osakkeisiin on myös liitetty yhdistelmä muita velkainstrumentille tyypillisiä ominaisuuksia: osakkeiden siirtokelvottomuus ja jako-osattomuus, säännöllisen suuruiset ja säännöllisin välein maksettavat osingot sekä osakkeiden yhtiössä tuottamien hallinnoimisoikeuksien, kuten oikeuden osallistua yhtiökokoukseen ja äänioikeuden, puuttuminen", Finanssivalvonta luonnehti.

"Tulkinnan tarkoittamat osakkeet toimivat kuten velkainstrumentti. Edellä mainittu lunastuksen yhtiöoikeudellinen ehdollisuus vain määrittää, milloin ja missä määrin varoja voidaan maksaa (jakaa) takaisin. Velan tunnusomainen piirre on, että velaksi saadut varat on maksettava takaisin. Tarkasteltavana olevissa osakkeissa on luottolaitoksia koskevan erityissääntelyn näkökulmasta kyse rahoitusvälineistä, joiden osalta on sitovasti sovittu maksettujen varojen takaisinmaksusta", tulkinnan teksti jatkuu.

Lehdistötiedotteessa Finanssivalvonta lisäsi: "Tulkinnassa ei oteta kantaa yksittäisten toimijoiden toiminnan luvanvaraisuuteen, mutta jos yhtiöiden toiminta muutoinkin täyttää laissa säädetyt luvanvaraisuuden tunnusmerkit on yhtiöiden haettava luottolaitostoimilupa."

Finanssivalvonnan viestintäasiantuntijan Jonathan Begleyn mukaan Euro24 Finance Oy sen paremmin kuin GF Money Consumer Finance Oy, OPR-Finance Oy tai Blue Finance Oy eivät ole Finanssivalvonnan valvottavia eikä niillä ole luottolaitostoimilupaa.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti