veronmaksajat.fi

RAHAT

Joko viriävä Venäjä kutsuu sijoittajaa?

Joko viriävä Venäjä kutsuu sijoittajaa?
21.4.2017

Venäjältä kantautuu vaihteeksi hyviä uutisia. Maan talous on kääntynyt kasvuun. Kasvaneet riskit leikkaavat kuitenkin intoa investoida Venäjälle.

Talouden syöksykierre Venäjällä on katkennut. Myös kotimaisten pörssiyhtiöiden näkymät itänaapurin markkinoilla vaikuttavat paremmilta kuin aikoihin: metsäkoneita valmistavan Ponssen toimitukset Venäjälle ovat kasvussa, Fortum on kirjannut hyviä osavuosituloksia Venäjältä, Nokian Renkaiden kesärenkaiden sesonki Venäjällä oli yllättävän vahva ja esimerkiksi monialayhtiö Aspon myynti Venäjällä on kääntynyt selvään kasvuun.

”Kun pohjalla käydään, on vain yksi suunta, ja se on ylöspäin. Käännettä selittää etenkin öljyn hinnan nousu. Globaalin talouden piristyminen ja Venäjän talouden asteittainen elpyminen alkoivat jo viime kesänä”, Timo Heikkilä Sijoittaja.fi:stä kertoo.

Sijoittajan ei kannata kuitenkaan liikaa intoilla, sillä Venäjän talouskasvu jäänee lähivuosina hyvin vaatimattomaksi.

”Venäjä ei ole erityisen houkutteleva sijoituskohde ulkomaiselle sijoittajalle. Vaikka esimerkiksi inflaatio on Venäjällä rauhoittunut, kuluttajien reaaliansiot eivät ole lähteneet merkittävään kasvuun”, salkunhoitaja Tomi Paavilainen Finlandia Groupista sanoo. 

Pörssiyhtiöitä vetäytyy Venäjältä

Venäjältä ovat vetäytyneet viime vuosina Kesko ja Stockmann. Myös esimerkiksi lääketukkuri Oriola ja kiinteistösijoitusyhtiö Sponda ovat myyneet liiketoimintojaan itänaapurissa. Moni muukin suomalaisyhtiö pikemminkin pienentää kuin kasvattaa idän bisneksiään, sillä isoista ja kasvavista markkinoista huolimatta riskit Venäjällä nähdään nyt turhan suuriksi.

”Esimerkiksi päivittäistavarakaupassa pärjääminen Venäjällä vaatisi isoja investointeja. Poliittinen riski on kuitenkin kasvanut, eivätkä yritykset halua investoida. Yritykset hakevat kasvua nyt vielä idempää Kiinasta, jossa on kymmenkertaiset markkinat Venäjän markkinoihin verrattuna”, Heikkilä arvioi.

Myös rakennusalalla, jossa Venäjä oli vielä joitakin vuosia sitten tärkein kasvun ajuri, otetaan nyt takapakkia. Esimerkiksi Lemminkäinen ei enää aloita Venäjällä uusia hankkeita, ja myös YIT on päättänyt vapauttaa pääomiaan Venäjällä.

Kierre on valmis: mitä enemmän yritykset sulkevat investointihanojaan, sitä heikommissa kantimissa ovat toiveet kasvun vauhdittumisesta. Timo Heikkilän mielestä suhtautuminen Venäjään on kuitenkin Krimin valtaamisen jälkeen pysyvästi muuttunut, eikä aiempiin kuvitelmiin Venäjän nopeasta länsimaistumisesta ole paluuta.

Sekä Heikkilä että Paavilainen arvioivat, ettei liioin kauppapakotteisiin ole luvassa lähiaikoina muutoksia. 

Nokian Renkaat valtaa markkinoita

Vaikka suuria pääomia vaativa liiketoiminta ottaa takapakkia, moni Venäjälle tuotteitaan myyvä yhtiö porskuttaa. Timo Heikkilän suosikkeja Venäjä-yhtiöistä ovat Aspo, Ponsse ja Nokian Renkaat. ”Aspo on matalariskinen monialayhtiö, joka maksaa tasaista osinkoa. Se on selvinnyt kuivin jaloin Venäjän kriisistä. Aspon kasvu Venäjällä alkoi jo viime vuonna, ja se jatkunee kuluvana vuotena”, Heikkilä arvioi.

Ponsse puolestaan on tehnyt hyvää tulosta jo kolme viime vuotta. Heikkilän mielestä kasvuun investoinut yhtiö sopii etenkin pitkäaikaiselle sijoittajalle, koska investointien tulokset näkyvät vasta viipeellä.

Myös Nokian Renkaat on selvinnyt kriisistä yllättävän pienellä myynnin ja tuloksen notkahduksella. ”Nokian Renkaat pystyi hyödyntämään heikkoa ruplaa ja halpoja raaka-ainekustannuksia ja hakemaan kasvua muilta markkinoilta”, Heikkilä sanoo.

Paavilaisen mielestä Venäjällä on viime vuosina punnittu yritysjohdon kyvykkyyttä tehostaa toimintoja. ”Suomalaiset yhtiöt ovat sopeutuneet hyvin vallitsevaan tilanteeseen. Esimerkiksi Tikkurila on lisännyt paikallista valmistusta ja paikallisten raaka-aineiden käyttöä, ja onnistunut sen ansiosta säilyttämään markkinajohtajuutensa premium-tuotteissa”, Paavilainen sanoo.

Paavilainen poimisi Venäjä-yhtiöistä salkkuun Tikkurilan lisäksi Nokian Renkaat. Sillä on kilpailijoitaan selvästi paremmat katteet, koska yhtiö myy renkaansa autonvalmistajien sijaan suoraan kuluttajille. Lisäksi se pystynee Paavilaisen mukaan siirtämään kohoavat raaka-ainekustannukset tuotteidensa hintoihin.

Tikkurilaa Paavilainen pitää mielenkiintoisena sijoituskohteena kaupungistumisen ja keskiluokkaistumisen globaalien megatrendien takia. ”Venäläisten maalin kulutus tuskin nousee länsimaisittain korkealle tasolle, mutta kasvupotentiaalia maasta löytyy. Yhtiöllä on myös mahdollisuus kasvattaa marginaaliaan vaurastuvien kuluttajien siirtyessä edullisemman hintaluokan tuotteista premium-tuotteisiin”, Paavilainen sanoo. 

Viiden vuoden salkkuun

”Ponsse on investoinut kasvuun” 

  • Aspo 
  • Ponsse
  • Nokian Renkaat

Perustajayrittäjä Timo Heikkilä, Sijoittaja.fi

”Nokian Renkailla on hyvät katteet”

  • Nokian Renkaat
  • Tikkurila

Salkunhoitaja Tomi Paavilainen, Finlandia Group 

Pitkä ja lyhyt tuotto

Osakkeet: pitkä ja lyhyt tuotto

Kuviossa ylhäällä on osakkeita, joiden kurssikehitys on edellisen puolen vuoden aikana ylittänyt yleisen kurssikehityksen. Vaaka-akselilla kurssikehitystä tarkastellaan viiden viime vuoden ajalta: vasemmalle jäävät ovat olleet heikkoja sijoituksia, kun taas oikealla olevien yhtiöiden kurssit ovat nousseet viiden vuoden aikana keskimääräistä enemmän.

Tarkastelussa on nyt joukko yhtiöitä, joilla on merkittävää liiketoimintaa Venäjällä. Kuviosta näkee, että esimerkiksi Tikkurilan kurssi on puolen vuoden aikana laskenut 2 %, mutta viiden vuoden aikana noussut 34 %.

Keskipiste on Helsingin pörssin OMX Helsinki Cap -hintaindeksi. Se on yleisindeksin painorajoitettu versio, jossa yhden osakkeen maksimipaino on 10 prosenttia indeksin kokonaismarkkina-arvosta. Osinkoja ei ole huomioitu. 

Halpa vai kallis?

P/e (osakekurssi/osakekohtainen nettotulos) kertoo, kuinka moninkertainen osakkeen nykyinen markkinahinta on verrattuna yrityksen osakekohtaiseen tulokseen. Luku ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, ja se vaihtelee myös toimialoittain voimakkaasti.

Nämä p/e-luvut (2017 ennuste) on laskettu käyttämällä 29.3.2017 kurssia.            

Yhtiö P/e-luku
Aspo 14
Cramo 11
Fortum 21
Nokian Renkaat 19
Ponsse 14
Tikkurila 18
SRV Yhtiöt 10
YIT 15

Lähde: Factset, Bloomberg ja FIM

Rahat, verot, työ & eläke, koti