Etusivu
-
RAHAT 13.10.2025
Puolustusala lupaa hyviä tuottoja, mutta riski on sijoittajalle iso
Puolustusalan osakkeet ovat nousseet kuumiksi sijoituskohteiksi, mutta myös niiden riskit ovat isot. Analyytikot neuvovat pitämään alan painon kohtuullisena ja valitsemaan yhtiöt tarkasti. -
KOTI 10.10.2025
Hyödynnä haravointijäte omassa pihassa – maaperä ja ötökät kiittävät
Syksyllä piha täyttyy värikkäistä lehdistä ja muusta puutarhajätteestä. Haravointi ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Pihaan jätetyt lakastuneet lehdet nimittäin rikastuttavat maaperää ja tarjoavat suojaa eläimille, hyönteisille ja pieneliöille. -
RAHAT 10.10.2025
Hintojen nousu lopahti, mutta huoli jäi
Muutaman vuoden takainen inflaatiosokki on jäänyt kaikertamaan suomalaisten mieltä. Vaikka todellinen inflaatio on ollut viime kuukaudet lähellä nollaa, Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin vastanneet arvioivat, että hinnat olisivat syyskuussa nousseet 4,6 prosenttia viime vuoden syyskuusta. -
VEROT 10.10.2025
Onko salaojalisä mukana pellon tuottoarvossa?
Verottaja määrittelee vuosittain pellon tuottoarvon ja se on eri kunnissa erilainen. Maatalousmaan arvoa korottaa salaojalisä, joka on yhtä suuri koko maassa. Kun pellon tuottoarvo lasketaan nettovarallisuuteen, sen tuottoarvo kerrotaan seitsemällä. Onko salaojalisä mukana seitsemällä kerrotussa arvossa? -
KOTI 10.10.2025
Taloyhtiössä yleistyvä rahapulma – osakkailla vastikkeita rästissä
Asunnon hallintaanotto on ollut perinteisesti tehokas keino turvata taloyhtiön saatavat, kun osakas jättää vastikkeet maksamatta. Tästä ei kuitenkaan ole apua, jos asuntoa ei saada vuokrattua. -
BLOGIT 9.10.2025
Ahdistuksesta tulee mahdollisuus
Nousukausia leimaa ennakkoluuloton ja rohkea suhtautuminen tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Kuluttajat uskaltavat kuluttaa ja hankkivat myös kestokulutustavaroita. Laskukausia leimaa puolestaan päinvastainen kierre. -
TYÖ & ELÄKE 9.10.2025
Ovatko työkyvyttömyyseläkkeet kasvussa?
Suomessa jäi 17 500 henkilöä työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2024. Luku sisältää myös osa-aikaiset ja määräaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet. Miten työkyvyttömyyseläkkeiden määrät ovat kehittyneet ylilääkäri Jan Schugk? -
VAPAALLA 9.10.2025
Ilmainen tekoäly – sekin voi olla kelpo renki
Maksuttomat tekoälypalvelut voivat auttaa ratkomaan arjen ongelmia. Kokeilimme kuutta palvelua. Tässä tulokset. -
VEROT 9.10.2025
Yrityksen veronmaksu muuttuu marraskuussa – katso uudistukset tästä
Tiistaina 18. marraskuuta tapahtuu paljon muutoksia yritysten veroasioinnissa. Uudistus muuttaa sekä verojen maksamista että veronpalautuksia. Yritys saa esimerkiksi käyttöönsä yhden viitenumeron, jolla voi maksaa monenlaisia veroja. -
RAHAT 8.10.2025
Olli Rehn: "Stablecoineista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"
KARON GRILLI Stablecoinit eli vakaavaluutat lupaavat taata 1:1-arvon suhteessa dollariin tai johonkin muuhun valuuttaan – tällä hetkellä kuitenkin lähes poikkeuksetta dollariin. "Stablecoin ei välttämättä ole kovin vakaa, eikä se ole myöskään valuutta." -
KOTI 8.10.2025
Yllättävän moni lataa laitteitaan vaarallisesti – näin vältät akkuriskit
Suuri osa suomalaisista lataa puhelimia ja muita akkukäyttöisiä laitteita tavoilla, jotka voivat aiheuttaa hengenvaaran. Öisin tai tyhjässä kodissa lataaminen lisää riskiä, ja akkupalo voi levitä nopeasti koko asuntoon. -
RAHAT 8.10.2025
Älä säikähdä, jos verkkopankkisi huomauttaa maksusta – uusi tarkistus suojaa rahojasi
Verkkopankki puuttuu peliin, jos verkkopankkimaksusi maksunsaajan nimi ja tilinumero eivät vastaavat toisiaan. Saat ilmoituksen, jos tiedot eivät täsmää tai ne melkein täsmäävät. -
VEROT 7.10.2025
Onko myynti verovapaa, jos myyn jako-osana saamani kiinteistön?
Jako-osana saamani talo oli minulle verovapaa, koska olimme asuneet talossa kaksi vuotta omistusaikanamme. Jos myöhemmin päätän myydä saamani kiinteistön, onko edelleen kyseessä verovapaa oman asunnon myynti? -
VEROTUS 7.10.2025
ALV-linjan top 5: Mikä on palveluiden myyntimaa ja neljä muuta polttavaa kysymystä arvonlisäverosta
🅑 JÄSENILLE
Veronmaksajain Keskusliiton arvonlisäverotuksen neuvontapalvelu aloitti toimintansa alkuvuodesta 2025. Veronmaksajien yritysjäsenien arvonlisäveroneuvonta on ollut suosittua ja neuvonnassa vastaan tulleet kysymykset ovat olleet monipuolisia sekä mielenkiintoisia. Keräsimme tähän vastauksia yleisimpiin linjalla käsiteltyihin kysymyksiin. -
KOTI 7.10.2025
Syysmyrsky tulossa? Näin varaudut ja suojaat kotisi ja mökkisi myrskyvaurioilta
Syysmyrskyt aiheuttavat pahimmillaan laajoja ja kalliita vahinkoja pientaloille ja mökeille. Voimakas myrsky saattaa kaataa puita rakennusten päälle tai vaurioittaa irtaimistoa pihapiirissä, jolloin lasku voi nousta useisiin tuhansiin euroihin. -
BLOGIT 7.10.2025
Onko noussut työttömyys tilastoharha?
Työttömyysaste on herättänyt vilkasta keskustelua, mutta tilastot kaipaavat tarkempaa tulkintaa. Kyselyihin perustuva työvoimatutkimus antaa työttömyydestä pessimistisen kuvan, kun taas rekisteriaineistot viittaavat maltillisempaan työttömyyden kasvuun. -
KOTI 6.10.2025
Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
Valtaosa kotien isoimmista omaisuusvahingoista liittyy tavalla tai toisella vesivuotoihin. Mitä korvaa taloyhtiön vakuutus, mitä osakkaan kotivakuutus? -
VEROT 6.10.2025
Perintövero kevenemässä – koska uusi asteikko on käytössä?
On todennäköistä, että perintöverotus kevenee vuoden 2026 alusta lähtien. Mistä ajankohdasta lähtien perintövero lasketaan uuden asteikon mukaan? Onko ratkaiseva se hetki, kun perukirja toimitetaan verottajalle, perunkirjoituspäivä vai perinnönjättäjän kuolinpäivä? -
RAHAT 6.10.2025
Näin paljon 10 000 euroa tuottaa – vertailussa 14 pankin määräaikaistalletusten korot
Taloustaidon tuoreessa vertailussa korot 6, 12 ja 24 kuukauden määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
BLOGIT 6.10.2025
Saako kuluttajaa syyllistää Suomen talouden heikosta kehityksestä?
Kotitalouksien ostovoima on jo pari vuotta ollut kasvussa. Silti kulutus ei ole lähtenyt nousuun, vaan suomalaiset laittavat tuloistaan aiempaa enemmän säästöön. Ostovoima on muuttunut säästövoimaksi.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 11.6.2026Voiko kuolinpesän saamia osinkoja jakaa verotta osakkaille?Jakamaton kuolinpesä saa tililleen osinkoa. Voiko näitä varoja siirtää ilman veroja kuolinpesän osakkaille? Pitääkö tästä ilmoittaa jotain verottajalle? Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa : Kuolinp...
-
RAHAT 12.6.2026Isot yhtiöt vetivät Helsingin pörssiäHiukan suuren maailman tyyliin myös Helsingin pörssin osakeindeksejä vetää nyt vahvasti muutama suuri yhtiö. Kevään tuloskaudella etenkin pienet yhtiöt kärsivät talouden epävarmuudesta. Suuryhtiöt ...
-
VEROT 10.6.2026Miten verottaja vähentää tappioni luovutusvoitosta?Minulle on kertynyt viimeisen viiden vuoden kuluessa luovutustappioita useammalta vuodelta. Tänä vuonna luovutusvoittoni kuitenkin ylittävät aiemmilta vuosilta kertyneet luovutustappiot. Vähentääkö...
-
KOTI 11.6.2026Tutkimus: Kotitalousvähennyksen leikkaus vähensi palvelujen käyttöä ja heikensi yritysten tilauskantaaVuoden 2025 alussa tehdyt kotitalousvähennyksen leikkaukset vähensivät sen käyttöä huomattavasti. Muutos heijastui myös alan yrityksiin: osa vähensi työpaikkoja tai lomautti työntekijöitä, kertoo...
-
RAHAT 11.6.2026Peruspankkipalveluiden saatavuus parani hieman – ilman digipalveluja asiointi kallistuiPeruspankkipalveluiden saatavuus parani hieman vuonna 2025, kertoo Finanssivalvonta selvityksessään. Konttoriverkoston pitkään jatkunut supistuminen lähes pysähtyi, ja käteisautomaattien määrä kasv...
Blogeissa
-
RYTKÖNEN 29.1.2020Asuntomarkkinoiden asiantuntija, etkö pysty parempaan?Asetan otsikon kysymykseni meille kaikille puhuville päille, jotka koemme asiaksemme jakaa ajatuksiamme asuntomarkkinoista. Olen jurppiintunut siitä vaihtoehtojen vähyydestä, jota tarjoilemme niill...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 22.1.2020Pääekonomisti aprikoi – avaisinko minäkin osakesäästötilin?Vuoden alusta lähtien pörssiosakkeisiin on voinut sijoittaa osakesäästötilin avulla. Pankit aloittivat tilien markkinoinnin jo viime vuoden puolella. Niinpä itsekin on tullut pohdittua, pitäisikö t...
-
OKSANEN 20.1.2020Puhutaanko teidän kahvipöydässä pörssistä? Nyt pitäisiOsakesäästötili sai lentävän lähdön Suomessa. Asialla olivat ennen kaikkea piensijoittaja-aktiivit, mistä kertoo tähän asiakasryhmään keskittyvän Nordnetin kaappaama leijonanosa ensivaiheen tilinav...
-
NYMAN 16.1.2020Tervetuloa liikuntakuplaan – täällä on kivaa ja hyödyllistä!Kun avasin punttisalini oven tällä viikolla, vastaan iski sakea ilma – olihan sali huomattavasti normaalia täydempi. Jo kuntokeskuksen eteisessä vastaan tullut ulkokenkien määrä kertoi siitä, että ...
-
NUMMIARO 13.1.2020Sijoitusvuosi 2020 – iskevätkö riskit näpeille?Poliittisten murheiden muuri ei rapaudu – entä taloudellinen luottamus? Sijoitusvuosi 2020 on alkanut geopoliittisella selkkauksella, kun USA lennätti viikatemies-dronea Iranissa ja sai vastalahjak...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 16.6.2025Tarkista, onko talletuksesi turvattuTalletussuoja tuo turvaa säästäjälle, mutta ole tarkkana: varmista, että rahasi ovat sellaisessa kohteessa, jonka talletussuoja kattaa. Talletussuoja korvaa talletuksia, jos pankki joutuu pysyviin ...
-
VAPAALLA 24.6.2025Vanhassa esineessä pinttynyttä likaa – näin putsaat aarteesi kotikonsteinTuttu juttu kirpputorilla – löydät kauniin kasarin, kaapin tai vaikkapa pöytäliinan, mutta ostoksesi on likainen ja tuoksahtaa pahalta. Onnistuuko puhdistus kotikonstein? Aina ei tarvitse käyttää v...
-
VAPAALLA 19.6.2025Lippu liehumaan – osaatko liputtaa oikein?Siniristilipun nostaminen salkoon on arvokas tapa juhlistaa elämän käännekohtia. Liputtamiseen liittyy joukko sääntöjä, mutta toisaalta liputtaa saa aina kun siihen on aihetta. Suomen siniristilipp...
-
RAHAT 18.6.2025Mandatumilta tulee osinkovyöry – mitä sen jälkeen, Petri Niemisvirta?KARON GRILLI Mandatumin taloudellisten tavoitteiden päivitys sisältää osinkomyrskyvaroituksen: vuoteen 2028 ulottuvalla strategiakaudella yhtiön tavoitteena on jakaa yli miljardi euroa osinkoja. Ku...
-
KOTI 19.6.2025Hoitovastikkeet kallistuvat taloyhtiöissä reilu kaksi prosenttia vuonna 2025Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on ollut tänä vuonna kahta edellisvuotta maltillisempaa. Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräinen hoitovastike on ...
-
VEROT 18.6.2025Yhteiselle tilille vaimon rahoja – maksanko tästä lahjaveroa?Vaimoni omistaa ennakkoperintönä saadun osakehuoneiston puoliksi siskonsa kanssa. Myymme nykyisen asuntomme, jonka omistamme puoliksi ja muutamme tähän perittyyn asuntoon kahdeksi vuodeksi. Asunto ...
-
VEROT 16.6.2025Unohdin kotitalousvähennyksen veroilmoituksestani – voinko korjata verotustani?Esitäytetyn veroilmoitukseni palautusaika oli jo huhtikuussa. Nyt vasta muistin, että minun olisi pitänyt vaatia kotitalousvähennystä. Voinko vielä korjata verotustani? Verojuristi Tero Hämeenaho v...
-
KOTI 17.6.2025Asuntolaina 150 000 euroa – vain yksi tarjous ylittää kolme prosenttiaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 2,73 prosenttia ja korkein 3,07 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelevat toukokuun lopulla 0,5 prosen...
-
KOTI 22.6.2025Asuntokauppa virkoaa hiljalleen: Etenkin vanhat asunnot kiinnostavat ostajiaAsuntomarkkinoilla on nähtävissä orastavaa elpymistä alkuvuonna 2025. Alhainen korkotaso, parantunut ostovoima ja valoisammat talousnäkymät ovat lisänneet erityisesti käytettyjen asuntojen kysyntää...
-
KOTI 16.6.2025Etkö sinäkään tiedä, miten paljon kulutat vettä päivässä? Et ole yksinSuomalaisista 70 prosenttia arvioi päivittäisen veden kulutuksensa väärin. Joka viidennellä ei ole aavistustakaan kuluttamastaan vesimäärästä. Tuoreen kuluttajakyselyn mukaan suomalaiset arvioivat ...
-
VEROT 24.6.2025Metsäyhtymä lakkaa – mitä teemme menovaraukselle?Olemme harjoittaneet yhdessä metsäyhtymänä metsätaloutta perinnönjaossa aikanaan saadulla metsätilalla. Myimme pari vuotta sitten puuta ja teimme silloin menovarauksen. Nyt myymme yhdessä metsätila...
-
RAHAT 13.6.2025Sampo loisti, Finnair vajosi pörssissä– raju kurssikeinunta jatkuneeHelsingin pörssin tuloskausi oli epävarmasta maailmantilanteesta huolimatta kohtuullinen. Pörssin suunnan määrää nyt pitkälti se, toteutuvatko Donald Trumpin kauppauhittelut vai eivät. Helsingin pö...
-
RAHAT 23.6.2025Suomalaisten sijoituspako Yhdysvalloista laantui – miksi Euroopan osakkeet kiinnostavat juuri nyt?Suomalaisia osakesijoittajia kiinnostaa nyt Eurooppa, mutta osa heistä on palannut Yhdysvaltain pörsseihin. Hajautuksen merkitys korostuu epävarmassa tilanteessa. Presidentti Donald Trumpin poukkoi...
-
TYÖ & ELÄKE 24.6.2025Kesä tuo kärpäset ja laskuhuijarit – varo valelaskujaLoma-aika aktivoi aina myös kyberrikolliset ja suomalaisyritysten sähköposteihin sujahtaa tänäkin kesänä tukuittain huijauslaskuja. Vahingolta välttyy, kun niihin vain perehtyy ensisilmäystä syväll...
-
VAPAALLA 19.6.2025Kesälomalla kalaa koukkuun – ongi, virvelöi tai uisteleKerran pari kesässä tekee mieli kokeilla kalaonneaan. Vaikka ei olisi vihkiytynyt kalastuksen jaloon taitoon, olisi mukavaa narrata muutama sintti. Tutulla kesämökillä hyvät kalapaikat ja luvallise...
-
RAHAT 16.6.2025Säästö- ja sijoitustilit – tässä säästäjän korotSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat Taloustaidon vertailussa 0,25 prosentista 3,25 prosenttiin. Ohessa esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. Lähde: Suomen Rahatieto *** Pankil...
-
RAHAT 13.6.2025Kulutusluotto 20 000 euroa – katso täältä tuoreet tarjouksetVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 4,98 prosentista 7,56 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjoaa Hypo, jonka vaku...
-
VEROT 23.6.2025Veronpalautusta tulossa heinäkuussa? Vielä pari päivää aikaa ilmoittaa tilinumero OmaverossaMoni liikkeen- tai ammatinharjoittaja saa veronpalautuksia tai maksaa jäännösveroa heinäkuussa. Verohallinto maksaa veronpalautuksia torstaina 3.7. noin 230 000 asiakkaalle. Palautus näkyy tilillä ...
-
KOTI & AUTOT 24.6.2025
🅑 JÄSENILLE
Volvo V90 T8 AWD – haikeat jäähyväisetVolvo V90 on pitkään edustanut eräänlaista virstanpylvästä. Kookas ja mukava farmariauto, perinteinen kartano-Volvo, on ollut lähes synonyymi sille, mitä Volvo on. Valitettavasti tämän automallin v... -
VEROJURISTI VASTAA 17.6.2025
🅑 JÄSENILLE
Lapsille rahat äidin metsäkaupoista – onko ennakkoperinnöistä laadittava lahjakirja?Äitini on 99-vuotias. Hän omistaa metsäpalstan, josta on saatu 50 000 euron tarjous. Äitini on omistanut metsän yli 10 vuotta. Jos käytämme myyntivoiton laskennassa 40 prosentin hankintameno-oletta...






