Kun avasin punttisalini oven tällä viikolla, vastaan iski sakea ilma – olihan sali huomattavasti normaalia täydempi. Jo kuntokeskuksen eteisessä vastaan tullut ulkokenkien määrä kertoi siitä, että moni oli laittanut tammikuun kinkunsulatuslupaukset täytäntöön.
Menneiltä vuosilta osaan jo ennustaa, että maaliskuussa salilla on taas väljempää. Hyvän alun jälkeen liikunta tuppaa jäämään vähemmälle. Silti on hienoa, että moni meistä muistaa liikunnan tärkeyden, ja sen tuomat positiiviset vaikutukset ainakin pari kertaa vuodessa – tammikuussa ja uudelleen ehkä taas ennen kesää, kun tavoitellaan rantakuntoa.
Huolestuneempi olisin siitä joukosta, joka syystä tai toisesta ei liiku, vaikka mahdollisuudet siihen olisivat olemassa. Liikkumattomien aikuisten joukko on suuri, vaikka sitä on ehkä vaikea havaita, jos itse elää liikuntakuplassa – kuten allekirjoittanut.
Kaikkein huolestunein olen kuitenkin liikkumattomien lasten ja nuorten joukosta. Kuten moni viimeaikainen tutkimus on osoittanut, suuri osa suomalaislapsista liikkuu aivan liian vähän. Hyötyliikunta saattaa olla olematonta, samoin liikunnan harrastaminen.
Jos lasten ja nuorten liikkumista ei saada lisättyä, on sillä vääjäämättä kansanterveydellisiä vaikutuksia tulevina vuosikymmeninä. Ja sen lisäksi kansantaloudellisia vaikutuksia.
UKK-instituutin mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain terveydenhuollolle suoria kustannuksia 600 miljonaa euroa ja tuottavuuskustannuksia 0,9–3,9 miljardia euroa. Hurjia lukemia.
Yhtä lailla tiedämme, että esimerkiksi tyypin 2 diabetesta ja siitä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia voitaisiin merkittävästi vähentää muuttamalla elintapoja, esimerkiksi lisäämällä liikuntaa. Asiantuntijoiden mukaan muutosten ei edes tarvitse välttämällä olla suuria – jo pienikin liikunnan lisäys voi olla ihmeidentekijä tulevaa terveyttä ennustettaessa.
Motivaatio liikuntaan pitää löytyä jokaiselta omasta mielestä. Ulkopuolelta sitä on vaikea pysyvästi antaa. Tämä pätee myös lapsiin ja nuoriin. Kokemuksesta tiedän, että pakottaminen ja paasaaminen ei tässäkään tuo tulosta.
Jos vanhemmat näyttävät itse esimerkkiä ja harrastavat joko hyötyliikuntaa tai aktiivisesti jotain liikuntalajia ja osoittavat, että se on mielekästä ja mukavaa, on lapsillakin huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää tiensä liikunnalliseen elämäntapaan.
Kaikkien lasten ei tarvitse eikä kaikilla ole edes mahdollisuutta harrastaa kilpaurheilua valmennusryhmässä. Jo aktiivinen arkiliikunta voi olla merkittävä askel terveempään aikuisuuteen.
Kati Nyman
Kommentoi