Etusivu
-
RAHAT 16.2.2015
Vertailussa kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot
Taloustaidon vertailussa ovat mukana kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot. Rahastot sijoittavat Keski- ja Itä-Eurooppaan, Kaukoitään, Latinalaiseen Amerikkaan, Lähi-Itään ja Afrikkaan. Osa rahastoista sijoittaa myös maailmanlaajuisesti. -
KOTI 16.2.2015
Mistä pankista edullisin asuntolaina?
Helmikuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen väillä oli vain 0,14 prosenttiyksikköä. Tammikuussa ero oli 0,2 prosenttiyksikköä. -
KOTI 16.2.2015
Yksiöt liikkuvat, isojen asuntojen myynti venyy
Asuntonsa myymistä suunnittelevan pitää nyt valmistautua siihen, että myynti voi ottaa aikaa. Kauppaa toki tehdään koko ajan, mutta tavallista verkkaisemmin. -
VAPAALLA 16.2.2015
Škoda Fabia 1.0 Ambition on hyvä auto 16 000 eurolla
Uusi Fabia on pirteän reipas, mutta varsinkin meluisuudessaan myös karu auto. Se on hauska ajaa, tiehen on hyvä tuntuma ja ajokäytös on eloisaa. -
RAHAT 16.2.2015
Kulutusluottojen korot: Ålandsbanken yhä edullsin
Kulutusluottojen korot vaihtelivat helmikuun alussa 5,36 prosentista 10,07 prosenttiin. -
TYÖ & ELÄKE 13.2.2015
Viidennes työntekijöistä somettaa töissä
Viidennes työntekijöistä käyttää työssään sosiaalista mediaa. Somessa hankitaan ja jaetaan tietoa ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita. -
RAHAT 13.2.2015
Lainakattoon kannattaa varautua hyvissä ajoin
Asuntolainan enimmäismäärää rajoitetaan lainakatolla vuoden 2016 kesästä lähtien. Etukäteissäästämisestä tulee asunnonostajalle entistäkin tärkeämpää. -
KOTI 13.2.2015
Maltti mukaan mutkamäkeen
Tapaturmavakuutus ja matkavakuutus eivät ole voimassa, kun laskettelee merkittyjen rinteiden ja reittien ulkopuolella. Rajoitus koskee esimerkiksi off piste -laskettelua merkittyjen rinteiden ulkopuolella. -
VAPAALLA 13.2.2015
Fiat, Alfa Romeo ja Jeep kokevat uuden tulemisen
Jos joku volyymiltään iso automerkki on hienoihin perinteisiinsä nähden markkinaosuudeltaan pahasti kuihtunut, se on Fiat. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa Alfa Romeoon, joka Italian markkinoita lukuun ottamatta on ollut persoonallinen autovalinta. -
KOTI 12.2.2015
Miten paljon saan vähentää asuntolainan korkoja vuonna 2015?
Maksoin vuonna 2014 asuntolainan korkoja 2 000 euroa. Vuonna 2015 korkoja tulee maksettavaksi noin 1 700 euroa. Miten paljon saan korkovähennystä? -
VAPAALLA 12.2.2015
Gewürztraminer sopii mausteisten itämaisten ruokien seuraksi
Kuukauden suosikkiviini Gewürztraminer on tunnettu mausteisista aromeista sekä melko matalista hapoista. Niinpä se sopii erinomaisesti mausteisten itämaisten ruokien seuraan. -
VAPAALLA 11.2.2015
Seitsemän vinkkiä: näin pakkaat suksiboksin oikein
Maltti on valttia, kun hiihtolomalle suuntaava pakkaa tavaraa suksiboksiin. Liian painava kuorma voi aiheuttaa ongelmia. -
RAHAT 11.2.2015
Sporttia salkkuun?
KARON PÖRSSI Osakkuuden faniaspektin korostaminen tekee Vaasan Sportista taloudellisesti kiinnostavamman sijoituskohteen kuin vaikkapa samaan aikaan Invesdorissa rahaa keräävästä HIFK:n jalkapallojoukkueesta. -
VAPAALLA 11.2.2015
Elin Danielson-Gambogi taitaa valonkajon
Elin Danielson-Gambogi (1861-1919) on Suomen eturivin taiteilijoita ja yksi parhaimmista 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttaneista naturalisteista. -
VAPAALLA 10.2.2015
Suomalaiset haluavat alentaa autoveroa
Suuri osa suomalaisista kannattaa autoveron poistamista tai puolittamista. Autoilun verotuksen painopiste haluttaisiin siirtää hankinnasta käyttöön. -
VAPAALLA 10.2.2015
Teiden korjausvelka on kurottava umpeen
Teiden korjausvelka on tällä hetkellä jo 2,5 miljardia euroa ja kipuaa 10 vuodessa 3,7 miljardiin euroon. -
VAPAALLA 10.2.2015
Huippudesign yhä kaupaksi
Designvalaisimien arvostus jatkaa nousuaan ja myös muu huippudesign saa ostajat liikkeelle. Venäläisen antiikin näkymät ovat sumeat. -
TYÖ & ELÄKE 9.2.2015
Palkka.fi-palveluun työntekijäliittymä
Palkka.fi-palvelussa on otettu käyttöön uusi työntekijäliittymä, jossa työntekijä voi hallinnoida ja tarkastella omia tietojaan ja lähettää verokorttinsa työnantajalle sähköisesti. -
KOTI 9.2.2015
Ensiasunnon ostaja vai ei?
Ensiasunnon ostaja saa etuja verotuksessa. Yhteiskunta tukee ensiasunnon hankintaa myös tarjoamalla etuja ASP-säästäjälle. On tärkeää tietää, milloin on kysymyksessä ensiasunnon hankinta, milloin muu asuntokauppa. Usein se on aivan selvä juttu, mutta ei aina. -
KOTI 6.2.2015
Mikä ihmeen ST-urakka?
Kun taloyhtiö suunnittelee korjaushanketta, on hyvä tietää, mitä korjaushankkeen toteutusmuoto tarkoittaa. Onko kyseessä kokonaisurakka, ST-urakka, projektinjohtourakka vai yhteistoimintaurakka?
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 18.10.2023Nämä ovat suomalaisten pienyhtiörahastojen suosikkiosakkeetKARON PÖRSSI Pakkaukset ovat suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittavien osakerahastojen salkunhoitajien mieleen. Tai sitten kyse on Huhtamäestä yhtiönä tai sen arvostuksesta. Kävin läpi kuuden suomala...
-
RAHAT 19.10.2023Suomalaiset tuntevat hyvin puolisoidensa raha-asiat – vain harvat sopineet yhteisten säästöjen kohtalostaLähes kaikki suomalaiset pariskunnat kokevat tuntevansa puolisoidensa raha-asiat hyvin ja puolet jopa erittäin hyvin. Jos pariskunnalla on yhteisiä sijoituksia ja säästöjä, on varojen kohtalo mahdo...
-
VEROT 18.10.2023Myymme perityn metsätilan – mistä ajankohdasta alkaen olemme omistaneet tilan?Isäni testamenttasi kaksi metsätilaa minulle ja kahdelle lapselleni. Meistä kukin sai yhden kolmasosan. Nyt haluamme myydä tilat ulkopuoliselle yksityiselle ostajalle. Onko isäni kuolinpäivä vuodel...
-
VEROTUS 19.10.2023
🅑 JÄSENILLE
Asunto-osakeyhtiön purkamisen verotus saattaa yllättääMitä tehdä, jos haluaa päästä eroon asunto-osakeyhtiöstä, mutta silti säilyttää kiinteistön omistus itsellään? Asia voidaan ratkaista purkamalla asunto-osakeyhtiö. Asunto-osakeyhtiön purkamisesta t... -
VEROJURISTI VASTAA 17.10.2023
🅑 JÄSENILLE
Sijoitusasunto tuottaa tappiota – voiko tappion kuitata myöhemmin?Omistamme aviopuolisoni kanssa puoliksi muutaman sijoitusasunnon. Ostimme asunnot uudiskohteista, joissa on myös taloyhtiölainaa. Taloyhtiö tulouttaa maksettavat rahoitusvastikkeet. Meillä on vuokr...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






