veronmaksajat.fi

RAHAT

Lainakattoon kannattaa varautua hyvissä ajoin

13.2.2015

Asuntolainan enimmäismäärää rajoitetaan lainakatolla vuoden 2016 kesästä lähtien. Etukäteissäästämisestä tulee asunnonostajalle entistäkin tärkeämpää.

Lainakatto tarkoittaa, että asuntoa ei voi ostaa kokonaan velaksi käyttämällä ainoastaan ostettavaa asuntoa vakuutena.

pahvilaatikko possut

Lainakatto tulee voimaan 1.7.2016. ”Sen jälkeen myönnettävä asuntolaina voi olla enintään 90 prosenttia lainan vakuuksien arvosta. Jos kysymys on ensiasunnon kaupasta, laina voi olla enintään 95 prosenttia vakuuksien arvosta”, kertoo johtava lakimies Elina Kirvelä Finanssialan Keskusliitosta.

Kymmenen prosenttia (tai ensiasunnossa viisi prosenttia) asunnon hinnasta pitäisi pystyä kattamaan säästöillä tai muilla vakuuksilla kuin ostettavalla asunnolla, Elina Kirvelä sanoo. Hän arvioi, että tavallisesti puuttuva osuus katetaan säästämällä etukäteen.

Asuntolainan vakuutena on lähes poikkeuksetta asunto. Asunnon vakuusarvoksi on useimmissa pankeissa pitkään hyväksytty enintään noin 70 % (Nordeassa enintään 75 %) asunnon ostohinnasta.

Usein asunnon lisäksi tarvitaan siis muitakin vakuuksia. Ensiasunnon ostajilla varsin yleisesti lisävakuutena käytetään esimerkiksi vanhempien asuntoa. Sen sijaan melko yleisesti käytettyä henkilötakausta ei Elina Kirvelän mukaan hyväksytä vakuudeksi, kun lainakattoa lasketaan.

  • ESIMERKKI: Olet ostamassa 100 000 euron hintaista asuntoa. Pankki hyväksyy asunnon vakuusarvoksi 70 000 euroa, muita vakuuksia (ei henkilötakauksia) sinulla on 30 000 euron arvosta. Vaikka vakuuksia on sadantuhannen arvosta, pankki voi myöntää sinulle asuntolainaa enintään 90 000 euroa.
  • Jos olisit ostamassa ensiasuntoa, pankki voisi myöntää sinulle asuntolainaa enintään 95 000 euroa.

Lainakatto koskee käytännössä useimmin juuri ensiasunnon ostajia. Erityisesti heille tulee entistä tärkeämmäksi säästää asuntoa varten etukäteen.

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti