Etusivu
-
RAHAT 23.9.2025
Suomalaisten vapaaehtoiset vakuutukset vähenemässä – nuukailu voi osua omaan nilkkaan
Yleisin vapaaehtoinen vakuutus on edelleen kotivakuutus, joka on 84 prosentilta suomalaisista. Vuonna 2022 vastaava osuus oli 88 prosenttia, ja kymmenen vuotta aiemmin peräti 95 prosenttia, kertoo tuore Vakuutustutkimus. -
VAPAALLA 22.9.2025
Romutuspalkkio tulossa taas – Suomessa ajetaan lähes 14-vuotiailla autoilla
Hallitus esittää 2 000 ja 2 500 euron romutuspalkkiota uuden auton hankintaan. Palkkiota voisi hakea 1.10.2025-31.12.2027 väliseltä ajalta. -
RAHAT 22.9.2025
Taloustaidolla on enemmän lukijoita kuin koskaan
Veronmaksajan Taloustaito tavoittaa keskimäärin 513 000 lukijaa viikossa eri mediakanavissa. Kokonaistavoittavuus selviää tänään julkaistusta vuoden 2025 Kansallisesta mediatutkimuksesta (KMT). -
RAHAT 22.9.2025
Lokakuusta alkaen maksusi siirtyvät sekunneissa – mutta vain, jos nimi ja tilinumero täsmäävät
EU:n pikamaksuasetus tuo turbovaihteen maksuliikenteeseen. Lokakuusta alkaen tilisiirrot ja maksut hoituvat pankkitililtä ja pankkiryhmästä toiseen jopa kymmenessä sekunnissa. Maksajan turva paranee, sillä tilinumeron ja maksun saajan tietojen on vastattava toisiaan. -
VEROT 22.9.2025
Miten lahjat lasketaan yhteen vuoden vaihtuessa?
Annoin lapselleni syyskuussa 2025 verovapaan 4 999 euron rahalahjan. En ole antanut muita lahjoja kolmen vuoden aikana. Nyt kun lahjaveron raja muuttuu 2026, voinko antaa uuden 7 500 euron rahalahjan heti 1.1.2026 vai miten tämä lasketaan? -
VEROTUS 22.9.2025
Metsävähennyksen korotus kannustaa puukaupoille
🅑 JÄSENILLE
Metsäverotus muuttuu metsävähennyksen osalta, kun vähennys ensi vuoden alusta noussee. Lakimuutoksen tavoitteena on kannustaa metsänomistajia aktiivisempaan metsätalouden harjoittamiseen. -
BLOGIT 19.9.2025
Miksi säästöt ovat veronmaksajallekin hyödyksi?
Suomen valtion budjetointia ohjaa menokehysjärjestelmä, jonka pääperiaate on selvä: jos menot kasvavat yhdellä alueella, niitä vähennetään toisaalla. Myös viimeaikaiset leikkaukset voi nähdä tämän periaatteen toteuttamisena. Tarkoituksena on varmistaa, että veronmaksajan maksettavaksi koituva verorasite ei kasva liian suureksi. -
RAHAT 19.9.2025
Nahkea neljännes pörssiyhtiöissä – isot konepajat onnistuivat
Helsingin pörssin tuloskausi oli vaisu, eikä syksystäkään näytä tulevan yhtiöille helppo. Odotukset selvemmästä toipumisesta siirtyvät jälleen ensi vuoteen. -
RAHAT 19.9.2025
Kulutusluotto 20 000 euroa – vain yksi alittaa viisi prosenttia
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 4,74 prosentista 7,56 prosenttiin. -
VEROT 18.9.2025
Lapselle lahjaksi kryptoja – miten määritän lahjani arvon euroissa?
Tiedän, että voin antaa lapselleni alle 7 500 euron lahjan kolmen vuoden välein verotta. Voinko antaa vastaavan summan myös jonain kryptovaluuttana? Miten lahjan arvo määritetään tällöin euroissa? -
RAHAT 18.9.2025
Pörssiosakkeita tai rahastoja omistavia yli kaksi miljoonaa – tämä summa vie suurimpien omistajien joukkoon
Vuoden 2024 lopussa yli kaksi miljoonaa suomalaista omisti pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Se on vajaa 40 prosenttia väestöstä – vuonna 2013 omistajia oli noin neljännes. -
KOTI 17.9.2025
Isännöinti ei olekaan mörkö taloyhtiössä – Uudenmaan ulkopuolella ollaan tyytyväisimpiä
Isännöinnin laatu osoittautui mainettaan paremmaksi, kertoo Kiinteistöliiton tuore taloyhtiökysely. Kouluarvosanoilla mitattuna isännöitsijät ja isännöintiyritykset saivat noin kahdeksikot. Kriittisimpiä arvostelijoita olivat pienet taloyhtiöt ja Uudenmaan kunnissa sijaitsevat yhtiöt. -
VEROT 17.9.2025
Sain avoeroni yhteydessä hyvitystä – voinko vaatia verotuksessani tulontasausta?
Sain ansiotulona verotettavan avioliittolakiin perustuvan hyvityksen työstä, jota olin tehnyt entisen avopuolisoni hyväksi useiden vuosien aikana avoliiton aikana. Voinko vaatia hyvityksen osalta tulontasausta? -
RAHAT 17.9.2025
Kuinka oivalletaan kasvumahdollisuudet, joita muut eivät hinnoittele, Baillie Giffordin Peter Singlehurst?
KARON GRILLI ”Yksi sitkeimmistä markkinoiden tehottomuuksista sekä julkisilla että yksityisillä markkinoilla on se, miten järjestelmällisesti tulevia kasvumahdollisuuksia aliarvioidaan”, kasvusijoittamiseen erikoistuneen Baillie Giffordin partneri Peter Singlehurst sanoo Karon Grillissä. (Kaupallinen yhteistyö) -
BLOGIT 17.9.2025
Pian sinullekin tulee veropäätös digipostissa
Jos käynnissä oleva lakihanke päätyy maaliin, alkaa viranomaisposti kolahtaa monella veronmaksajalla digipostiluukusta sisään vuoden vaihteen jälkeen. Tähän asti olet saanut vero- ja muun viranomaispostisi pelkästään sähköisenä vain, jos olet erikseen ottanut käyttöön tähän tarkoitetut Suomi.fi-viestit. -
VEROTUS 16.9.2025
Yrittäjän koulutusmenot verotuksessa – missä kulkee hyväksyttävyyden raja?
🅑 JÄSENILLE
Yhtiöt voivat maksaa monenlaisia yrittäjän koulutuksiin liittyviä menoja siten, että tästä tuleva etu yrittäjälle itselleen on verovapaata – ei kuitenkaan mitä tahansa koulutuksia. -
RAHAT 16.9.2025
Talouden kasvutoiveet etenevät nurkan takaa kynnykselle
Tämä vuosi vielä kärvistellään, mutta sitten talouden kasvu hiljalleen alkaa Suomessa. Valon pilkahduksista kertovat ennusteissaan sekä Nordea, Danske Bank että OP-ryhmä. -
KOTI 16.9.2025
Koululainen yksin kotona – näin varmistat lapsesi paloturvallisuuden
Moni alakoululainen viettää koulun jälkeen useita tunteja yksin kotona. Vanhemman vastuulla on varmistaa, että lapsi tietää, miten toimia vaaratilanteessa. -
TYÖ & ELÄKE 15.9.2025
YEL-vakuuttamisen alaraja ylös vai alas? Eläkeasiantuntijat kinaavat uudistuksesta
Yrittäjän eläkejärjestelmän uudistusta kaivataan yrittäjäpiireissä. Myös eläkealan toimijat ottavat nyt kantaa järjestelmän heikkouksiin. Työeläkevakuuttajat Tela ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ovat eri mieltä parannuskeinoista. -
KOTI 15.9.2025
Varo sikahalpaa tv-laitetta! Jopa uudessa televisiossa voi lymyillä haittaohjelma
Traficom varoittaa epämääräisten halpakauppojen Android-tv-vastaanottimien tietoturvaongelmista. Pahimmassa tapauksessa laitteessa voi olla tehdasasennettu turva-aukko, jota ei voi paikata.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 8.5.2026Asuntolaina 150 000 euroa – 8 tarjousta vertailuunTaloustaidon huhtikuussa saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 3,16 prosenttia ja korkein 3,58 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelevat huhtikuussa 0,5...
-
KOTI 7.5.2026Sadat tuhannet osakekirjat muutetaan sähköisiksi ensi vuonnaMaanmittauslaitos ja pankit valmistelevat osakekirjojen massasähköistämistä. Sen arvioidaan alkavan syksyllä 2027. Pankeissa on 700 000 osakekirjaa huoneistojen lainojen vakuutena. Nämä osakekirjat...
-
RAHAT 7.5.2026Iranin sota nostaa suomalaisten korkoja, mutta kuinka paljon?Jos pahasti kävisi, Iranin sodan aiheuttama hintojen ja korkojen nousu voisi rokottaa suomalaisia kuluttajia ja velallisia rankastikin. Toistaiseksi taloudessa näyttää siltä, että vähemmällä päästä...
-
RAHAT 7.5.2026Liian moni pörssitulokas petti odotukset – sijoittajilla peiliin katsomisen paikkaHelsingin pörssiin on tullut parin viime vuoden aikana vähän uusia yhtiöitä, mutta 2020-luvun alkupuolella pörssitulokkaita oli ruuhkaksi asti. Kuumin listautumisvuosi oli 2021. Silloin Helsingin p...
-
KOTI 8.5.2026Äidille lahjaksi klassikko – pelargonista iloa pitkäänPelargoni on erinomainen äitienpäivälahja: se on kaunis ja pitkäikäinen kasvi, jonka kukinta ilahduttaa pitkälle kesään. Talvetettuna se voi kukkia myös tulevina kesinä parvekkeella, terassilla tai...
Blogeissa
-
NYMAN 18.5.2020Älä ota hoitovelkaaTänä keväänä olemme oppineet pysymään kotona ja välttämään tilanteita, joissa on riski saada koronatartunta tai tartuttaa muita. Hyvä niin, koska kenelläkään ei ole ollut varmaa tietoa siitä, miten...
-
MIKKONEN 14.5.2020Koronakriisi kurittaa kuluttajaa – voiko tästä ahdingosta seurata mitään hyvää?Koronakriisi on iskenyt voimakkaasti terveydenhuollon lisäksi myös talouteen ja ihmisten arkeen. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut selvästi. Vaikka kattavia tilastoja ei vielä ole saatavi...
-
NUMMIARO 12.5.2020Helikopteriraha – sataako taivaalta pian mannaa?Koronakriisissä valtio kuittaa laskun tukemalla yrityksiä ja kotitalouksia yli pahimmin vaiheen. Valtion velkaantuminen pienentää kuitenkin finanssipolitiikan elvytysvaraa. Talouden hitaan toipumis...
-
KOTAMÄKI 11.5.2020Korkeakouluihin lukukausimaksu tulonjakoa parantamaanKorkeakoulujen lukukausimaksut puhuttavat taas, koska ne nostettiin esille perjantaina julkaistussa ns. Vihriälän työryhmän raportissa . Arvostetuista taloustieteilijöistä koostuvan ryhmän oli tark...
-
OKSANEN 11.5.2020Sähkönkäyttäjän mitta(ri) täynnä – verkolla karmea hintalappuKoronakriisi on testannut perusteellisesti kansalaisten kuuliaisuutta. Jälleen kerran suomalaiset osoittivat, että tiukan paikan tullen viranomaisten määräyksiä ja suosituksia noudatetaan tunnollis...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 7/2026: Jonosta hoitoon julkisin varoin
Palveluseteli lisää potilaan valinnanvapautta terveydenhuollossa.
- Opiskelijan työnteko
- Voisinko ostaa kotiapua verotta?
- Eri yhtiömuotojen erilaiset verovähennykset
- Osakkaiden lainat avuksi taloyhtiössä
- Terveysalan rahastot sijoituskohteena
- Kodinkoneiden korjaus on ekoteko
- Somevaikuttajan verot - vierailimme Ville Mäkipellon studiossa
- Torju autopalo hyvällä huollolla
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 17.9.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 2.6.2025Designkopio halvalla netistä – mitkä ovat kuluttajan oikeudet ja velvollisuudet?Designtuotteet ovat erittäin haluttuja, ja ihmiset hankkivat mielellään kauniisti muotoiltuja esineitä, joihin liittyy tietty status. Houkutus hankkia designtuotteen kopio edullisesti aasialaisesta...
-
RAHAT 4.6.2025Miksi Varma hamuaa osakkeita pörssin ulkopuolelta, toimitusjohtaja Risto Murto?KARON GRILLI Työeläkeyhtiö Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuoden 2010 lopussa n...
-
VEROT 9.6.2025Sisarukset myyvät metsätilan perukirja-arvolla – meneekö myynnistä veroa?Isämme kuoli ja perimme sisareni kanssa metsätilan. Molempien perintöosuus oli alle 20 000 euroa, joten emme maksaneet perintöveroa. Aiomme myydä metsätilan mahdollisimman pian. Jos myymme metsän p...
-
KOTI 5.6.2025Kesämökille ilmalämpöpumppu – kuka saa kotitalousvähennyksen?Lahjoitin viime vuonna kesämökin lapselleni. Pidätin samalla kesämökin elinikäisen hallintaoikeuden itselläni ja puolisollani. Aiomme asennuttaa kesämökille ilmalämpöpumpun. Kumpi saa asennustyöstä...
-
KOTI 6.6.2025Tiedä mitä tilaat, jos ostelet hyttysmyrkkyjä ulkomailtaTulli varoittaa ulkomailta tilattujen hyttyskarkotteiden ja -myrkkyjen riskeistä. Tuote voi sisältää mitä tahansa, jopa tuntemattomia myrkyllisiä kemikaaleja, jotka ovat vaaraksi ympäristölle ja ih...
-
VEROT 3.6.2025Isäni aikoo lahjoittaa minulle sijoitusasuntoja – saanko vähentää veron maksua varten otettavan lainan koron?Iäkäs isäni haluaa järjestellä tulevaa perintöä. Hän aikoo lahjoittaa viisi sijoitusasuntoaan minulle. Minulla on entuudestaan kuusi sijoitusasuntoa. Jos otan lainaa tulevan perintöveron maksamista...
-
VEROT 10.6.2025Onko mahdollista nostaa osinkoja rahastosijoituksina?Osakeyhtiölläni ei ole liiketoimintaa, ja olen ajamassa sen toimintaa alas. Onko osinkoja mahdollista nostaa rahastosijoituksina, jos yrityksen kassavarat eivät riitä osingon maksuun? Verojuristi ...
-
RAHAT 9.6.2025Trumpin tullikaahotus turrutti jo säästäjät ja sijoittajatSuomalainen säästäjä ja sijoittaja on loppujen lopuksi aika kylmähermoinen. Siitä saatiin vahvistus, kun Donald Trumpin tullisekoilu puhalsi globaalin kauppasodan entistä suurempaan liekkiin. Kevää...
-
RAHAT 5.6.2025Kymppitonni tilille – tässä tuoreet korotTaloustaidon vertailussa pankkien tarjoamat korot 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. Tuoreissa tarjouksissa sekä 12 että 24 kuukauden määräaikaistalletuk...
-
VAPAALLA 30.5.2025Kirjastoissa suoratoistoleffoja, e-kirjoja, -lehtiä ja musiikkia – näin hyödynnät digiaarteita täysilläKirjastot tarjoavat nykyään paljon muutakin kuin kirjoja hyllyillä. Kotisohvalta voi päästä maksutta käsiksi lukuisiin elokuviin, lehtiin, e-kirjoihin, äänikirjoihin ja jopa kieli- ja musiikkikoulu...
-
KOTI 2.6.2025Helle kuuluu rannalle, ei makuuhuoneeseen – tässä niksejä kotisi viilennykseenJos kotona ei ole ilmastointia, kuumuuden hillintä helteiden aikaan kannattaa aloittaa ikkunoista. Ne onnekkaat, joilla on kesähelteillä kodissaan toimiva ilmastointi! Meillä vähemmän onnekkailla l...
-
VEROT 10.6.2025Taksvärkkipäivä tänään 10.6. – millainen veronmaksaja sinä olisit keskiajalla?Kesäkuun kymmenes on taksvärkkipäivä: suomalainen alkaa vihdoin ansaita itselleen. Mutta mitä jos eläisit keskiajalla? Tee testi. Vuonna 1525 verot maksettiin viljassa, suolassa ja joskus kanoissa....
-
VEROT 2.6.2025Olen asunut sijoitusasunnossani – jäävätkö vastikkeet vähentämättä?Sijoitusasunnosta maksettuja pääomavastikkeita ei saa vähentää vuokratulosta, jos taloyhtiölaina on rahastoitu. Tiedän, että ne saa vähentää vasta myynnin yhteydessä luovutusvoitosta, kun pääomavas...
-
VAPAALLA 6.6.2025Kesäisillä viinijuhlilla maistellaan viinejä ja nautitaan musiikistaKesä on festareiden aikaa, ja Suomi on pullollaan kesätapahtumia. Erilaisia viinijuhlia järjestetään lukusia, ja niitä on eri puolilla Suomea. Joissakin tapahtumissa on näyttävä esiintyjäkaarti ja ...
-
KOTI 3.6.2025Varo verkon valeapteekkeja – näin varmistat, että asioit laillisessa verkkoapteekissaSuomessa on viime aikoina tullut esiin tapauksia, joissa hämäräperäiset verkkosivustot esiintyvät virheellisesti suomalaisina apteekkeina ja tarjoavat myös reseptilääkkeitä ilman vaadittavaa resept...
-
RAHAT 9.6.2025Joko ostovoimakuoppa on ohitettu?Inflaatio kurittaa yhä - ainakin kun tarkastelussa on kahvin hinta. Kaikki tuotteet eivät kuitenkaan ole enää kallistuneet. Miltä ostovoiman kehitys näyttää tänä vuonna kokonaisuudessaan, jos katso...
-
RAHAT 9.6.2025Kysely: Rahasta sopii puhua, mutta omista varoista ei huudellaReilu puolet suomalaisista arvioi, että rahasta puhuminen on muuttunut hyväksyttävämmäksi. Erityisesti naiset kokevat, että julkinen rahapuhe on aiempaa sallitumpaa. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on...
-
OMA TALOUS 10.6.2025
🅑 JÄSENILLE
Metsätilojen hinnat kääntyivät taas selvään nousuunMetsätilojen hinnat kääntyivät selvään nousuun viime vuoden loppupuolella. Hintataso on kohonnut edelleen vuoden 2025 alkupuolella. Metsäkiinteistöjen hintasoissa tapahtui viime vuonna pieni notkah... -
VEROTUS 5.6.2025
🅑 JÄSENILLE
Veroviisas taloyhtiö suunnittelee eikä joudu verolleMyös asunto-osakeyhtiö voi joutua maksamaan veroa. Suunnittelemalla ja ennakoimalla tämän voi kuitenkin yleensä välttää. Taloyhtiössä tavallisia tuloksentasauksen keinoja ovat rahastointi ja poisto... -
VEROTUS 3.6.2025
🅑 JÄSENILLE
Kryptosijoittaja, näin sinua verotetaanKryptosijoitusten verotus voi tietyissä tapauksissa olla yksinkertaista, mutta usein ei. Kryptovarojen verokohtelu ei ole kaikilta osin vakiintunutta. Säännösten puuttuessa verotuksen linjat ovat s...





