Etusivu
-
RAHAT 31.1.2017
Pörssissä luvassa kukkea osinkokevät
Ennusteiden mukaan pörssiyhtiöiden keskimääräinen osinkotuotto näyttää jälleen lyövän kirkkaasti monien muiden sijoitusten tuoton. -
TYÖ & ELÄKE 31.1.2017
Henkilöstö kesäkuntoon liikuntaseteleillä
Yritys voi kannustaa työntekijöitä liikkumaan tarjoamalla henkilökuntaetuna liikuntaseteleitä. Millainen seteli on verovapaa etu? -
VEROT 27.1.2017
Verotuloja kertyi 56,7 miljardia euroa vuonna 2016
Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja lähes 1,6 miljardia (+2,8 %) euroa enemmän kuin vuonna 2015. Verotuloja kertyi 56,7 miljardia euroa. -
VEROT 27.1.2017
Jäännösveron kakkoserä maksuun 1. helmikuuta
Verovuoden 2015 jäännösveron toisen erän eräpäivä on keskiviikkona 1. helmikuuta 2017. Jäännösvero on jaettu kahteen erään, jos se on 170 euroa tai enemmän. -
RAHAT 26.1.2017
Sijoittajan ovella jo uusia eurokriisejä?
Populismi nostaa päätään Euroopassa, ja myös talousasiantuntijat näyttävät siirtyvän eurokriittisten kannalle. Millaista höykytystä osakemarkkinoille on luvassa? -
VAPAALLA 26.1.2017
Keräilijä, varo väärennöksiä!
Taideväärennökset ovat puhuttaneet keräilijöitä vuoden alkupuolella. Keräilijöiden on kuitenkin hyvä muistaa, että väärennöksiä liikkuu paljon myös design- ja antiikkikaupassa. -
KOTI 26.1.2017
Ilmoittaako lahjoittaja lahjasta verottajalle?
Olen lahjoittanut vapaa-ajan kiinteistöni tyttärilleni. He ovat tulostaneet netistä lahjaveroilmoitukset ja täyttäneet ne asianmukaisesti. Pitääkö minun tehdä verottajalle ilmoitus lahjoituksesta? -
RAHAT 25.1.2017
Hinnasta viis?
KARON PÖRSSI "Osta halvalla, myy kalliilla", kuuluu sijoittamisen ja kaupankäynnin ikiaikainen ohje. Sijoittajille teroitetaan, miten tärkeää on, ettei kohteesta maksa liikaa ostohetkellä. -
RAHAT 24.1.2017
Kulutusluotot vertailussa: mistä pankista edullisinta luottoa tammikuussa?
Kulutusluottojen korot vaihtelevat Taloustaidon tammikuun alussa saamissa tarjouksissa 5,13 prosentista 6,35 prosenttiin. -
VAPAALLA 23.1.2017
Takki vai tuluskukkaro?
Vaikka liikenneministeri Anne Bernerin julkistama autoverotuksen uudistusta ja väyläyhtiön perustamista koskeva selvitys on toki vasta ehdotus, sen aiheuttama mylläkkä on ainutlaatuinen. Väkisinkin tulee mieleen, että koko show on tarkoitettu kepillä sohaisuksi reaktioiden mittaamista varten. Luvassa on takuuvarmasti uusia julkistuksia. Todelliset ehdotukset – hallituksen esityksestä puhumattakaan – valmistuvat sitten aikanaan. -
KOTI 23.1.2017
Asuntolainakilpailussa ei hiipumisen merkkejä
Pankit käyvät edelleen kovaa kisaa asuntolaina-asiakkaista. Tästä kertoo muun muassa asuntolainojen marginaalien kehitys. -
VAPAALLA 20.1.2017
Kuohuva malja satavuotiaalle Suomelle!
Suomen 100 vuoden itsenäinen taival ei ole ollut aina helppo. Ravintolanäkökulmasta se on ollut välillä jopa aivan absurdi, keskimäärin vaikea ja vain ajoittain lähes normaali. -
KOTI 19.1.2017
Milloin maksan varainsiirtoveron mökkikaupasta?
Ostin mummonmökin, jonka omistusoikeus siirtyy minulle, kun koko kauppahinta on maksettu joulukuussa 2018. Milloin minun on haettava lainhuutoa ja maksettava 4 prosentin varainsiirtovero kauppahinnasta? -
RAHAT 18.1.2017
Rahastoyhtiöiden voittaja ja häviäjät – Mihin jäi S-rahastojen kiri?
KARON PÖRSSI Kulunut vuosi oli erinomainen suomalaisille sijoitusrahastoyhtiöille. Suomalaisten rahastoyhtiöiden pääomat nousivat vuoden 2016 aikana miltei kymmenellä prosentilla selvästi yli sadan miljardin euron. -
KOTI 17.1.2017
Sinkku arkailee ensiasunnon ostamista
Peräti 78 prosenttia yksinasuvista nuorista aikuisista ei ole koskaan omistanut asuntoa, kun taas lapsiperheistä 75 prosenttia on asunnon omistajia. -
VAPAALLA 16.1.2017
Opel Mokka X pitää pintansa
Opel Mokka X on auto, joka ei ensimetreillä sykähdytä oikein millään tavalla, mutta joka ajokilometrien myötä osoittautuu aika mukavaksi arkipäivän kumppaniksi. -
VEROT 12.1.2017
Medialiitto: Esitys digi-alv:n alentamisesta myönteinen
Valtiovarainministeri Petteri Orpon päätös esittää sähkökirjojen ja digilehtien arvonlisäveron alentamista Suomessa painettujen julkaisujen tasolle on Medialiiton mukaan media-alalle erittäin myönteinen. -
RAHAT 12.1.2017
Onko sinulla hyvän sijoittajan luonne?
KARON PÖRSSI Oletko keskimääräistä ulospäinsuuntautuneempi ja kiinnostunut uudesta ja luonteeltasi keskimääräistä vähemmän maskuliininen? Onneksi olkoon! Sijoitat paremmin! -
KOTI 12.1.2017
Yritykselle oikeusturvaa vakuutusmaksulla
Uuden yrittäjän pitäisi ensi töikseen hoitaa perustettavan yrityksen vakuutukset kuntoon. Oikeusturvavakuutus kannattaa ottaa ennen kuin ensimmäistäkään sopimusta allekirjoitetaan yrityksen nimissä. -
VAPAALLA 11.1.2017
Berndt Lindholm on rannikkomaalausten mestari
Maisemamaalari Berndt Lindholmin teoksia on tarjolla taidemarkkinoilla säännöllisesti. Maalausten hintahaitari on laaja: noin 5 000–55 000 euroa. Taiteilija tunnetaan parhaiten rannikkomaalauksistaan.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 7.2.2024Positiivinen luottotietorekisteri kertoo luottosi – ja muutakinAsuntolainaa, autolainaa, opintolainaa, korttiluottoa… Onko sinulla luottoa tai aiotko ehkä joskus hakea luottoa? Tiedätkö, miten uusi positiivinen luottotietorekisteri vaikuttaa luotonsaantiisi? P...
-
VEROT 7.2.2024Kotitalousvähennys laajeni fysioterapiaanKotitalousvähennystä voi tänä vuonna saada myös fysioterapiasta ja toimintaterapiasta, jos palvelu on annettu asiakkaan kotona. Vuoden 2024 alusta lukien kotitalousvähennykseen oikeuttaa myös laill...
-
TYÖ & ELÄKE 8.2.2024Onko ansiotulo-osingosta maksettava sivukuluja?Kun listaamaton osakeyhtiö maksaa yhtiössä työskentelevälle osakkaalle ihan normaalia osinkoa yli kahdeksan prosenttia osakkeiden matemaattisesta arvosta, ylimenevästä osasta 75 prosenttia veroteta...
-
RAHAT 8.2.2024Riittääkö Amerikan moottorissa hönkää? Sitä jännittää koko maailmantalousInflaatio ja korkojen nousu ovat viime vuosina piinanneet talouksia kautta maailman. Nyt jännitetään, onko edessä globaali taantuma, jos inflaatio ei laannu ja keskuspankit jatkavat sen torjuntaa e...
-
VEROTUS 8.2.2024
🅑 JÄSENILLE
Kevennystä velallisen kuormaan – monta tapaa auttaa aikuista lastaEtenkin lainakorkojen nopea nousu on lisännyt perheissä tilanteita, joissa aikuiset lapset ovat taloudellisesti ahtaalla. Jos vanhemmilla on mahdollisuus tukea lastensa taloutta, he voivat antaa ap...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 28.10.2014Uusi Ford Mondeo on monipuolinen matka-autoFord heittää tuoreella Mondeollaan kovan haasteen kilpailijoilleen isojen perheautojen luokassa. Uusi mallisarja on tulvillaan nykyaikaisia mukavuus- ja turvaratkaisuja. Lisäksi moottorivalikoimass...
-
TYÖ & ELÄKE 31.10.2014Miksi työeläkehakemus hylätään?Työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jukka Kivekkäällä on hyviä uutisia: työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyjien määrä laskee. Eläkkeen sijaan moni hakija kuntoutuu takaisin töihin. Hylkäävä eläkepäätös voi...
-
VAPAALLA 3.11.2014Uusi Opel Corsa on koko perheen kaveriViidennen sukupolven Opel Corsa on tulvillaan isompien mallien ominaisuuksia. Opel Corsan ensimmäisen mallisarjan tullessa markkinoille vuonna 1982 Suomessa autoistuminen oli päässyt vauhtiin. Perh...
-
VAPAALLA 28.10.2014Testi: Halvoissa turvaistuimissa suuria puutteitaTuoreen turvaistuintestin mukaan halvoissa lasten istumissa on isoja puutteita. Peräti kuusi turvaistuinta yhdestätoista testausta sai yleisarvosanan heikko. Euroopan eri autoliittojen ja kuluttaja...
-
KOTI 3.11.2014Epävarmuus panee painamaan jarruaAsuntokauppa on jäissä syvemmältä kuin aikoihin. Suomen talouden taantuma puree, työttömyys ja tulojen väheneminen pelottavat ihmisiä ja asunnonostoaikeet siirretään sivuun odottamaan aikaa parempa...
-
KOTI 31.10.2014Kuluttaja testasi: Pyykit puhtaaksi 20 asteessaKuluttaja-lehden testi paljasti, että 20 asteen kylmäpesuohjelma voi olla yhtä tehokas kuin 40 asteen pesu. Suklaajäätelötahrat lähtivät kaikilla koneilla 20 asteessa yhtä hyvin kuin 40 asteessa. P...
-
KOTI 28.10.2014Vuokralainen, näin pidät asumiskulut kurissaVuokrasuhteen pelisäännöt tunteva vuokra-asukas voi säästää asumiskuluissa. Silloin vältytään myös turhilta vahingoilta ja riidoilta. Vuokralainen säästää aikaa, vaivaa ja joskus myös rahaa, kun ...
-
VAPAALLA 27.10.2014Peltipurkeistakin on tullut keräilykohteitaUudeksi merkittäväksi keräilykohteeksi ovat nousseet vanhat, peltiset makeis-, kahvi-, tee- ja keksipurkit. Niitä alkaa näkyä jo arvohuutokaupoissakin. Tyhjästä kunniamerkin kotelosta maksettiin Ho...
-
KOTI 29.10.2014Kiinteistöveron toinen erä maksuun maanantainaKiinteistöveron toisen erän eräpäivä on maanantaina 3. marraskuuta. Ensimmäinen eräpäivä oli 8. syyskuuta. Kiinteistövero maksetaan joko yhdessä tai kahdessa erässä. Jos vero on suurempi kuin 170 e...
-
TYÖ & ELÄKE 4.11.2014Näkyykö talousahdinko jo hyvätuloisissakin?Talouden taantuma on ajanut monet perheet taloudellisesti ahtaalle ja esimerkiksi maksuhäiriöt ovat kasvaneet jyrkästi. Näkyvätkö kehnot ajat jo hyvätuloistenkin talousahdinkona, Takuu-Säätiön toim...
-
TYÖ & ELÄKE 30.10.2014Työttömyysvakuutusmaksuihin tulossa 0,15 prosenttiyksikön korotus vuonna 2015Sekä palkansaajan että työnantajan keskimääräiseen työttömyysvakuutusmaksuun on ehdotettu 0,15 prosenttiyksikön korotusta vuodelle 2015. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,65 prosenttia p...
-
VEROT 29.10.2014Tuloveroja kertyi 33,5 miljardia euroaTuloveroja kertyi viime vuonna yhteensä 33,5 miljardia euroa. Verohallinnon tilastojen mukaan summa oli 2 miljardia euroa (+6,3 %) suurempi kuin verovuonna 2012. Henkilöiden maksamista tuloveroist...
-
RAHAT 29.10.2014Kotikonstein Buffettiksi?KARON PÖRSSI Warren Buffett on sijoitusmaailman Jeesus. Maailman menestyneimmän sijoittajan jälkiä pyritään seuraamaan ja hänen sanojaan siteerataan ja tulkitaan kuin Vuorisaarnaa. Kun Amazon.comin...
-
VAPAALLA 31.10.2014Tammi antaa aromia valkoviiniinModernin viininvalmistamon perusvälineistöä ovat nykyään ruostumaton teräs ja tietokoneet. Ne eivät kuitenkaan ole onnistuneet syrjäyttämään perinteisiä tammitynnyreitä. Päinvastoin, tammen käyttö ...
-
RAHAT 4.11.2014Rahastovertailussa toimialarahastotVertailimme toimialarahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Parhaita tuottoprosentteja tarjoavat mm. terveydenhoitoalan ja teknologia- ja telekommunikaatioalan yrityksiin sijoittavat rahastot. ...
-
RAHAT 31.10.2014Kulutusluottojen korot: Ålandsbankenissa nyt edullisintaKulutusluottojen korot olivat lokakuun lopulla hieman korkeammat kuin syyskuussa. Vain Ålandsbankenissa ja Handelsbankenissa korot ovat pysyneet syyskuun lukemissa. Edullisimman tarjouksen 10 000 e...
-
VEROT 3.11.2014Verotiedot eivät kerro todellisia tulojaJulkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2013. Sen sijaan eri henkilöiden saamien pääomatulojen määriä ei pysty vertailemaan julkisten verotilastojen pe...
-
RAHAT 30.10.2014Miten hyödynnän vuokraustoiminnan tappion verotuksessani?Minulla on vuokraustoiminnasta aiheutuneita tappiota noin 4 500 euroa. Muita pääomatuloja, korkomenoja tai muita pääomatuloista vähennettäviä eriä minulla ei ole. Maksan palkkatuloistani veroja. Sa...
-
VAPAALLA 27.10.2014Autovanhus päätyy romuksi Suomessa vasta yli 20-vuotiaanaRomutettavan auton keski-ikä on Suomessa yli 20 vuotta, kun se EU:ssa on keskimäärin on 15 vuotta. Romutusikä on viime vuosikymmenen aikana kasvanut lähes kahdella vuodella. Autojen romutusikä hipo...
-
TYÖ & ELÄKE 28.10.2014Tutkimus: Syyskuun eläkeratkaisussa nostettiin eläkeikää liian vähänTyömarkkinajärjestöjen syyskuussa tekemä eläkeratkaisu ei kutista riittävästi eläkevuosien ja työvuosien välistä suhdetta. ”Vanhuuseläkkeen alaikärajaa pitäisi nostaa reippaammin, viidellä vuodella...






