veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Uusi Opel Corsa on koko perheen kaveri

Uusi Opel Corsa on koko perheen kaveri
3.11.2014

Viidennen sukupolven Opel Corsa on tulvillaan isompien mallien ominaisuuksia.

Opel Corsan ensimmäisen mallisarjan tullessa markkinoille vuonna 1982 Suomessa autoistuminen oli päässyt vauhtiin. Perheessä oli yksi auto, jolla hoidettiin kaikki kulkemis- ja kuljetustarpeet. Auton tuli siis olla edullinen ja kokoluokassaan tilava. Kunnon ajettavuuskaan ei ollut pahitteeksi. Tärkeintä oli kuitenkin hinta, sillä omaan autoon panostaminen pani perheiden talouden koville. 

Opel Corsa

Opel iski Corsa-mallistollaan hyvään saumaan. Hatchback-tyyppisten pienten monikäyttöautojen suosio kasvoi Keski- ja Etelä-Euroopassa. Täällä Suomessa vannottiin vielä ”auton näköisten” porrasperäisten sedan-mallien nimeen. Kookas tavaratila houkutti perheautoilijaa. Tärkeää oli myös se, että konttiperäiset näyttivät pykälän suuremman luokan autoilta kuin isotakaluukkuiset monikäyttömallit. Kakkosauto oli 80-luvun suomalaisperheissä vielä melkoinen harvinaisuus.

 Opel Corsa

Opel oli jo tuolloin varautunut eri Euroopan maiden automieltymyksiin. Niinpä mm. Suomessa porrasperäinen versio nousi selkeästi ykkös-Corsaksi. Sittemmin ajat ovat muuttuneet myös täällä ja pohjan perillä ja monikäyttömallit ovat saavuttaneet pikkuautomarkkinoilla tukevan aseman. Viimeisen 32 vuoden aikana on myyty muikeat 12,4 miljoonaa Corsaa.

Opel Corsa

Ajan saatossa Corsa-mallistoa kehitettiin: Sedan jäi malliuudistuksen yhteydessä pois. Hatchback malleihin panostettiin. Kolmiovisen rinnalle syntyi viisiovinen versio, josta kehittyi käytännöllinen perheen monikäyttöauto. Kolmiovisen luonne muuttui nuorekkaan sporttiseksi, mikä näkyi myös muotoilussa. 

Opel Corsa

Viides sukupolvi

Nyt esitelty viidennen sukupolven Opel Corsa jatkaa tutulla linjalla. Perinteet jatkuvat, mutta tuoreessa mallissa kaikki on uutta muotoilusta tekniikkaan saakka.

Myös uudesta Corsasta on tarjolla kaksi varsin erinäköistä korimallia. Liki coupémaisesta kolmiovisesta kiinnostunevat ennen muuta nuoret ja nuorekkaat. Viisiovinen vetoaa ennen muuta näppäränkokoista ja monikäyttöistä autoa tarvitsevaa, joka arvostaa takaistuintilojen helppoa hyödynnettävyyttä. Lapsiperheellekin tilaa on mukavasti. 

Opel Corsa

Corsan ulkomittojen kurissapitämiseksi on päädytty monikäyttöautoille osin rajalliseen tavaratilan kokoon. Kontin 280/285 litran koko riittää arkeen hyvin. Perheellisen on kuitenkin syytä pistää lomamatkalle aiotut tärkeysjärjestykseen ennen reissuun lähtöä. 

Uusi 1,0-litrainen ECOTEC-bensiiniturbo on selvästi Opel-suunnittelijoiden ylpeydenaihe, syystä. Kolmisylinterisestä moottorista on tarjolla kaksi versiota: 66 kW:n (90 hv) tehoinen sekä 85 kW (115 hv) heittävä; mukavia lukemia yksilitraisesta koneesta. Kummankin moottoriversion suurin vääntömomentti on mainio, 170 Nm/1800 r/min. Kokonaisuuden kruunaavat piskuinen 4,3 l/100 km EU-kulutus sekä 100 g/km hiilidioksidipäästö.

Opel Corsa

Opel Corsa

Muut Corsan bensiinimoottorit ovat 1,2- ja 1,4-litraiset nelisylinteriset. Uusi toteutus on 1,4-litrainen turbokone (74 kW/100 hv). Sen valtti on erinomainen 200 Nm/1850-3500 r/min. vääntö. Valikoimiin kuuluvat myös 1,2-litrainen vapaasti hengittävä (turboton) bensakone (51 kW/70 hv) ja 1,4-litrainen 66 kW:n (90 hv) moottori. Viimeksi mainitun yhteyteen voi valita käsikäyttöisen vaihteiston sijasta joko kuusivaihteisen automaattivaihteiston tai automatisoidun Easytronic-vaihteiston.

Pihit dieselit

Opel Corsan 1,3-litrainen CDTI-diesel on läpikäyty uudistuksen yhteydessä. Se täyttää tiukat Euro 6 -päästövaatimukset. Tyrkyllä on kaksi tehoversiota: 55 kW/75 hv ja 70 kW/95 hv vääntölukeman ollessa 190 Nm. Viisivaihteisella käsivaihteistolla ja Start/Stop-turhakäyntiestolla varustetun moottorin EU-kulutus on ainoastaan 3,2 l/100 km ja CO2-päästö 85 g/km. 

Uudistettu alusta

Opel Corsan alustaratkaisut on pistetty uusiksi. ”Alakerrassa” mikään komponentti ei ole edellismallista peräisin. Etupää joustintukineen on aiempaa tuhdimpi, samoin taka-akseliston vääntösauvajousitus.

Myös Corsan ohjaus on uudistettu kohta kohdalta elektroniikkaa myöten. Normaaliasetuksen lisäksi jokaisessa versiossa on erikoistehostettu City-asento. Lisäksi Corsaan saa nyt ohjaavan pysäköintiavustimen, joka saattelee auton automaattisesti pysäköintitilaan. Myös ylämäkeen lähtöä helpottava mäkipidätin kuuluu varustukseen.

Opel Corsa

Comfort-alusta on Corsan vakiotavaraa. Saatavana on myös jämäkämpi Sport-alusta.

Ratin takana viihtyy

Uusi Opel Corsa on hauska kuskattava. Erityisesti 1,0-litrainen bensaturbo ihastutti. Jos joku vielä suhtautuu ennakkoluuloisesti kolmisylinterisiä moottoreita kohtaan, unohtakoon moisen suhtautumisen tyystin. Uutuusmoottoriin on saatu yhdistetyksi pirteys, letkeä sitkeys ja pieni kulutus samaan pakettiin. Lisäseikkana mainittakoon moottorin äänen pysyminen kiitettävästi matkustamon ulkopuolella. Erityismaininnan ansaitsee käynnin värinättömyys, kiitos moottorin tasapainotusakselin.

Opel Corsa

Corsan alusta tarjoaa matkustajilleen menon mukavuutta ja kuljettajalle ajon täsmällisyyttä; hyvä kokonaisuus. 

Onnistunut ohjaus ja kelpo ajoasento sekä jämäkkä istuinmukavuus täydentävät ajovaikutelman. Takaistuimella tilaa on jopa yllättävän hyvin – onhan kyseessä kompakti nelimetrinen pikkuauto. Viisiovisessa Corsassa on sopivasti perheautoainesta. Kolmiovisessa korostuu menevä muotoilu.

Isojen autojen varustelu

Takana ovat ajat, jolloin pikkuautot olivat niukkaakin niukemmin varusteltuja peruskulkineita. Uudessa Corsassa nykyelektroniikka palvelee tehokkaasti monia viihde- ja turvaratkaisuja. Esimerkiksi laajalla keskinäytöllä varustetun Intellink-tietoviihdejärjestelmän informaatio- ja yhteystoiminnot ovat kirjaimellisesti tätä päivää.

Entä mitä sanotte kaistavahdista tai automaattisesta valonvaihtimesta tai liikennemerkkien tunnistuksesta tai törmäysvaroittimesta tai peruutuskamerasta tai nopeusrajoittimesta tai…? Entä kaksoisksenonajovalot tai kääntymisvalot? Isomman luokan autoista tuttuja ratkaisut ovat nyt myös Corsan varusteita.

Kauppatavarana Opel-liikkeissä Corsa on tammikuun alussa. Näillä näkymin varustaetasot ovat Enjoy ja Cosmo. Aluksi ovat tarjolla 66 kW:n (90 hv) tehoiset bensiinimallit sekä 55- ja 70-kilowattiset (75 hv ja 95 hv) dieselversiot. Suomen lopullinen mallisto muotoutuu seuraavien kuukausien aikana. 

Tätä kirjoitettaessa Opel Corsan hinnoista ei vielä ollut tietoa. Ne selviävät kuitenkin syksyn aikana. Hinnoittelun napsahtaessa kohdalleen uudessa Opel Corsassa on aineksia vaikka mihin. Opelin pieni perheauto on kova sana. 

PLUSSAT

+ Viisiovisen käytännöllisyys
+ Kolmiovisen muotoilu
+ Takamatkustamon tilavuus
+ Ohjaamon selkeys
+ Mainio 1,0-litrainen moottori
+ Ajettavuus

MIINUKSET

- Hatchback-korin rajallinen tavaratila
- Varapyörä ei ole vakiovaruste

TEKNIIKKAA

Merkki ja malli Opel Corsa 1.0
ECOTEC Turbo 
1.3 CDTI
ecoFLEX
Moottorin
iskutilavuus
cm3
999 1248
Moottorin
suurin
teho
kW/hv/r/min
66/90/
3700-6000 ja 
85/115/
5000-6000 
557/75/3750 ja
70/95/3750 
Moottorin
suurin
vääntö
Nm/r/min
170/1800-3700
ja 170/1800-4500  
190/1500-2500
ja 190/1500-3500
Yhdistetty
EU-kulutus
l/100 km
4,3-4,9 3,2-3,8
CO2-päästö g/km 102-117 85-100
Mitat mm
(pituus/leveys/
korkeus/akseliväli)
4021/1736/
1479–1481/
2510
4021/1736/
1479–1481/
2510
Omamassa kg 1120-1237 1120-1237
Kiihtyvyys
0-100 km/h
sekuntia
10,3 11,9
Huippunopeus
km/h
195 182
Hinta Ei vielä
vahvistettu
Ei vielä
vahvistettu

Juha Tolvanen

 

 

 

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti