veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Anna Sahlstén tuntee mummot ja maaseudun

6.5.2016

Anna Sahlsten Leipähuolia, 1895 öljy kankaalle 68 x 53 cm Turun taidemuseo Kuva: Kari Lehtinen

Anna Sahlstén (1859-1931) on suomalaisen kultakauden taiteilija. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1877-80, Yliopiston piirustussalissa ja Adolf von Beckerin yksityisoppilaana 1880-82 ja sen jälkeen Pariisissa Académie Colorossissa 1884-85 ja 1889-90.

Taiteilijana Anna Sahlstén debytoi 25-vuotiaana vuonna 1884. Sitä ennen hän oli ehtinyt toimia jo muutaman vuoden oppikoulun piirustuksenopettajana. Tässä ammatissa hän toimi seuraavat 46 vuotta.

Sahlsténistä tuli taiteilijoiden ammattiyhdistystoiminnan pioneeri. Hän oli perustamassa Suomen Piirustusopettajien yhdistystä, josta tuli myöhemmin Kuvataideopettajat ry. Taiteilija teki useita opintomatkoja muun muassa Venäjälle, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Pohjoismaihin.

Mummot ja kahvi suosikkiaihe

Sahlstén maalasi pääasiassa melko pienikokoisia ja keskikokoisia öljymaalauksia. Hän kuvasi teoksissa suomalaista maalaiselämää. Hänen taiteellinen tyylinsä oli hyvin realistinen ja naturalistinen. Hänet tunnetaan myös alttaritauluista.

Erityisesti Anna Sahlstén tunnetaan Kolme kahvia juovaa mummoa -aiheestaan. Yksi näistä teoksista tuli todella tunnetuksi Pauligin kahvimainoksesta, ja työ sai myös oman kahvimerkin: Anna Sahlsténin kahvi.

Sahlsténin mummoaiheet ovat hänen suosituimpia ja tunnetuimpia teoksiaan. Siksi näiden maalausten hinnat ovat olleet moninkertaiset verrattuna esimerkiksi hänen moniin asetelma- ja maisemamaalauksiinsa.

Anna Sahlsténin Kahvimummo-maalaus vuodelta 1895 kuuluu Olvi-säätiön kokoelmiin ja on taiteilijan klassikkotyö hänen näyttelyissään. Anna Sahlstén teki myös vesiväritöitä, mutta öljymaalaukset olivat hänen pääasiallinen tekniikkansa.

Hinnat yllättävän matalia

Viime vuosina Sahlsténin töiden hinnat ovat olleet yllättävän matalia ja kiinnostus erikoisen vähäistä. Esimerkiksi hänen upea maalauksensa Runnin kaivolla vuodelta 1898 oli myynnissä 8 000 eurolla Bukowskilla keväällä 2015, mutta työtä ei myyty, koska pohjahintaa ei saavutettu. Korkein tarjous oli tuolloin vain 4 000 euroa. Maalaus oli lisäksi poikkeuksellisen suuri Sahlsténin työksi (95x124 cm). Hänen teostensa hintahaarukka on laaja, ja siksi on hyvä tarkistaa teoksen kohtuullinen hintataso ostohetkellä.

En ole itse koskaan törmännyt yhteenkään Anna Sahlsténin nimiin tehtyyn väärennökseen  Jos kuitenkin epäilee väärennöstä, löytyy taiteilijan tuotannosta tietoa niin kirjallisuudesta, Ateneumista kuin Kuvataiteen keskusarkistostakin. Myös taidekauppiailta voi kysyä lisätietoa.

Yksi Anna Sahlsténin tunnetuimmista maalauksista on Leipähuolia vuodelta 1896. Työ kuuluu Turun taidemuseon kokoelmaan.

Anna Sahlsténin mummomaalaus kruunaa jokaisen klassisen suomalaisen taiteen kokoelman.

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti