veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Toimistotiloja ennätyksellisesti tyhjillään – saako toimiston vuokrattua nyt alehintaan?

Toimistotiloja ennätyksellisesti tyhjillään – saako toimiston vuokrattua nyt alehintaan?
31.5.2021

Pääkaupunkiseudulla on yli miljoona neliötä toimistotilaa tyhjillään. Korona-aikana tilanne kärjistyi, kun monessa yrityksessä siirryttiin tekemään etätöitä. Moni uskoo, että toimistojen kysyntä on vähentynyt pysyvästi. Miten ilmiö näkyy toimistotilojen vuokrissa?

Korona-aikana etätyöt yleistyivät ja moni toimisto on seissyt tyhjillään. Syksyllä toimistoihin voidaan alkaa jälleen palata, mutta kuinka paljon näin tapahtuu, jää nähtäväksi. Jo nyt on nähtävissä, että esimerkiksi monipaikkaisuus yleistyy, mikä voi vähentää jatkossa toimistotilojen tarvetta.

”Jatkossa toimistolle mennään entistä vähemmän siksi, että sinne pitää mennä. Itsenäisiä rutiinitehtäviä varten ei tarvitse mennä toimistolle. Sen sijaan toimistolle voidaan mennä hakemaan ideoita tai vuorovaikutusta kollegoiden kanssa”, KTI:n toimitusjohtaja Hanna Kaleva sanoo.

KTI julkaisee kaksi kertaa vuodessa markkinakatsausta, josta käy ilmi muun muassa, että markkinoilla odotetaan toimistojen vuokrien laskevan niin pääkaupunkiseudulla kuin Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä.

Muutos asennoitumisessa työntekoon vaikuttaa myös siihen, millaisia tiloja toimistolta kaivataan. Kalevan mukaan tulevaisuudessa yritykset todennäköisesti etsivät aiempaa väljempiä tiloja ja vuorovaikutustiloja, joissa voidaan tehdä asioita yhdessä. Toisaalta tarvetta voi olla myös yhden hengen neukkareille, joihin voi vetäytyä vaikkapa osallistumaan rauhassa Teams-palaveriin.

Tyhjillään olevaa toimistotilaa riittää

Toimistotilaa on ollut monissa kaupungeissa jo pidempään tyhjillään. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla oli vuoden vaihteessa arviolta yli miljoona neliötä toimistotiloja tyhjillään, mikä vastaa 12–13 prosenttia kaikista alueen toimistotiloista.

Toisaalta iso osa tyhjillään olevista toimistotiloista on joko sijainniltaan vääriä tai ominaisuuksiltaan vääränlaisia, eivätkä ne palvele nykyistä tarvetta.

Hanna Kaleva arvioi, että koronapandemia tulee vähentämään tilan tarvetta pysyvästi.

Ja vaikka kysyntä elpyisikin, se ei tule ratkaisemaan tyhjillään olevien toimistoneliöiden kohtaloa, sillä samaan aikaan rakenteilla on 125 000 neliötä uutta toimistotilaa. Toisaalta samaa tahtia, kun pääkaupunkiseudulla on rakennettu uutta tilaa, vanhaa tilaa on poistunut käytöstä. Toimistoja on muun muassa muutettu asunnoiksi.  

Eriytyminen hyviin ja huonoihin toimistotiloihin korostuu

Toimistotilojen jakautuminen hyviin ja huonoihin voi jatkossa korostua entisestään. Hyvä sijainti ja modernit toimitilat houkuttelevat yrityksiä, kun taas vanhat toimistot heikommalla sijainnille eivät välttämättä kelpaa halvemmallakaan vuokralla.

”En näe, että parhaiden tilojen vuokrat joustaisivat alaspäin. Laadusta ja joustavuudesta joutuu maksamaan”, Hanna Kaleva sanoo.

Toimistotilojen houkuttelevuuteen vaikuttaa ominaisuuksien lisäksi sijainti. Keskustojen lisäksi kysyntää on satelliittitoimistoille, jotka sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä.

”Toimistotilojen pitää olla sellaiset, että niihin halutaan mennä sen sijaan että niihin on pakko mennä. Toimistotilojen pitää olla houkuttelevia ja mahdollistaa asioita, kuten vuorovaikutus ja ihmisten tapaaminen. Myös sijainti on tärkeä asia”, Kaleva kuvaa.

Keskustassa vuokrataso pitänyt pintansa

Hanna Kalevan mukaan toimistotilojen vuokrat eivät ole lähteneet esimerkiksi Helsingin keskustassa luisuun, vaikka tyhjien toimistotilojen määrä on selvästi kasvanut. Vuokramarkkinoita leimaa nyt odottelu. Moni esimerkiksi jatkaa olemassa olevaa vuokrasopimusta lyhytaikaisesti mieluummin kuin alkaa suunnitella muuttoa tai remonttia.

”Nyt keskustasta tai keskustan lähialueilta on helpompi löytää tilaa, kun vielä pari kolme vuotta sitten keskustasta oli niukasti toimistotiloja saatavilla. Voi olla, että vuokralainen on nyt paremmassa neuvotteluasemassa, mutta polkuhintoina vapaiden tilojen lisääntyminen ei näy”, Kaleva kuvaa.

Sen sijaan ydinkeskustan ulkopuolella Kaleva arvioi, että vuokralaisilla on monilla alueilla runsaasti valinnanvaraa ja myös enemmän neuvotteluvoimaa.

”Konsensus näkemys markkinoista on, että vuokrat tulevat laskemaan ja kokonaistilantarve vähenemään”, Kaleva sanoo.

Pääkaupunkiseudun lisäksi tilanne on samankaltainen myös muissa isommissa kaupungeissa.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti