veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Henkilökunnalle tuotteita edullisemmin – miten ison alennuksen voimme antaa?

Henkilökunnalle tuotteita edullisemmin – miten ison alennuksen voimme antaa?
14.12.2021

Haluaisimme antaa henkilökuntamme ostaa tuotteitamme alennettuun hintaan. Kuinka suuren henkilökunta-alennuksen voimme antaa, jotta se olisi henkilökunnallemme verovapaa?

Verojuristi Maisa Katisko vastaa: 

Työnantajan tai siihen konsernisuhteessa olevien yritysten tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista saadut tavanomaiset ja kohtuulliset henkilökunta-alennukset ovat verovapaita, jos ne ovat koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien käytettävissä.

Tavanomaista ja kohtuullista alennusta verrataan asiakkaille annettavaan alennukseen. Jos näin ei voida tehdä, alennusta verrataansä, yrityksen omakustannushintaan. Henkilökunta-alennus on tavanomainen ja kohtuullinen, kun se on korkeintaan saman suuruinen kuin esimerkiksi jälleenmyyjille tai parhaimmille asiakkaille myönnetty alennus. Alennuksen euromäärällä ei ole tällöin merkitystä.

Tuotteen ei liioin tarvitse olla täysin samanlainen, jos samanlaista tuotetta ei ole. Tuotteen tulee kuitenkin olla yrityksen valmistama tai kaupan pitämä. Merkitystä ei ole sillä, onko tuote uusi vai käytetty.

Poikkeuksena alennuksen enimmäismäärään ovat tilanteet, joissa henkilökunnalle myydään epäkuranttia tai vioittunutta tuotetta, tai jos kyseistä tuotetta myydään yleisesti alle omakustannushintaan. Tällöin alennus voi olla isompikin kuin asiakkaille annettu alennus tai yrityksen omakustannushinta.

Etu voi olla myös verovapaa, vaikka sitä ei olisi tarjottu jokaiselle työnantajan henkilöstöön kuuluvalle, jos rajaukset edun antamisessa ovat liiketoiminnallisesti perusteltuja, eikä rajausten tarkoituksena voida pitää tietyn henkilön tai henkilöryhmän palkitsemista.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti