Poikkeuksellinen energian ja ruoan hinnan nousu on osunut eläkeläisten lompakkoon. Lähes 80 prosenttia vanhuuseläkkeen saajista kertoo supistaneensa kulutustaan hintojen nousun takia. Useimmin on säästetty ruoasta, sähköstä ja matkustamisesta.
Kaksi kolmesta eläkeläisestä uskoo oman taloudellisen tilanteensa heikkenevän tulevaisuudessa. Ylipäätään hintojen noususta sanoo olevansa huolissaan 95 prosenttia vanhuuseläkkeen saajista, ilmenee työeläkeyhtiö Elon kyselystä.
Elinkustannusten nousu iskee erityisesti yksineläviin eläkeläisiin. ”Huoli tulevasta on tällä hetkellä suuri. Kuluttajien luottamus on ylipäätään poikkeuksellisen matalalla tasolla”, sanoo Elon eläkejohtaja Saija Sundén tiedotteessa.
Näin eläkeläiset karsivat menojaan:
- ostaa halvempaa ruokaa, 57 %
- käyttää vähemmän sähköä, 56 %
- karsii vaatekuluista, 49 %
- käyttää vähemmän omaa autoa, 44 %
- säästää matkustamisesta, 41 %.
Poikkeuksellisen suuri indeksikorotus korotti eläkkeitä vuodenvaihteessa. Elon kyselyn mukaan moni eläkeläinen joutuu kuitenkin karsimaan elintasostaan. Joka neljäs vanhuseläkkeen saaja sanoo kuluttavansa nyt säästöjään.
Yksi keino vaikuttaa omaan taloustilanteeseen on tehdä töitä eläkkeen rinnalla. Vastaajista reilu neljännes sanoo, että haluaisi jatkaa työntekoa, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus.
Kyselyn mukaan reilu kolmannes eläkeläisistä ei tiedä, että vanhuuseläkkeen rinnalla saa työskennellä vapaasti ilman ansaintarajaa. Lähes puolet on epätietoisia siitä, että eläkkeen aikaisesta työskentelystä kertyy myös lisää eläkettä.
Minna Petäinen
Työeläkeyhtiö Elon kyselyyn vastasi marras-joulukuussa 9 150 vanhuuseläkkeellä olevaa suomalaista.