veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Suomalaiset suosivat omaa asuntolainaa taloyhtiölainan sijaan

Suomalaiset suosivat omaa asuntolainaa taloyhtiölainan sijaan
9.10.2018

Tyypillinen suomalainen asunnonostaja maksaa osuutensa taloyhtiölainasta heti pois, mikä onkin taloudellisesti yleensä järkevää.

Suurin osa suomalaista haluaa maksaa taloyhtiölainan pois uuden asunto-osakkeen ostamisen yhteydessä, selviää Danske Bankin teettämästä tutkimuksesta. Peräti kolme neljästä kysymykseen vastanneesta maksaisi yhtiölainan pois todennäköisesti tai melko todennäköisesti omalla asuntolainallaan.

”Tulos kertoo siitä, että suomalaiset ovat valveutuneita ja taloyhtiölainan maksaminen nähdään järkevänä. Siihen on hyviä taloudellisia syitä. Oman asuntolainan korot ovat edelleen verovähennyskelpoisia ja ne ovat yleensä joustavampia. Lisäksi omaa asuntolainaa saa keskimäärin matalammalla korolla kuin taloyhtiölainaa”, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo.

Suomen Pankin tilastojen mukaan asuntolainojen marginaalit ovat olleet nyt noin vuoden ajan matalampia kuin taloyhtiölainojen marginaalit.

Asuntolainakanta kasvaa nyt parin prosentin vuosivauhtia. Taloyhtiölainojen määrä kasvaa selvästi nopeammin, vaikka taloyhtiölainaa on vain kymmenellä prosentilla lainanottajista.

”Taloyhtiölainat eivät ole iso ongelma, mutta se on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Varmasti raameja ja pelisääntöjä pitää luoda, jotta tiedettäisiin, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun talouteen tulee jokin sokki”, Kuoppamäki sanoo.

Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset pyrkivät maksamaan taloyhtiönlainojen lisäksi myös tonttiosuuden pois heti asunnon oston yhteydessä. Vastaajista 41 prosenttia maksaisi tonttiosuuden omalla lainallaan, mikäli se olisi mahdollista.

Putkiremontti on asunnonostajille ykköshuolenaihe

Danske Bank tutki kyselytutkimuksella myös sitä, mihin asunnonostajat kiinnittävät huomiota taloyhtiössä, kun he ostavat asuntoa. Taloyhtiön taloudellisista ja kuntoon liittyvistä ostokriteereistä tärkeimpänä pidettiin putkiremontin tilannetta. Putkiremontti oli erityisesti naisille tärkeä ostokriteeri.

”Putkiremontin aikaiseen asumismukavuuteen ja sen kustannukseen liittyvä tieto on hyvin kuluttajien tiedossa. On tärkeää, että kuluttajat pystyvät arvioimaan taloyhtiöiden taloutta kokonaisuutena. Remontit täytyy hoitaa kaikissa taloyhtiössä”, Kuoppamäki sanoo.

Lähes yhtä tärkeänä ostokriteerinä nousi taloyhtiön lainojen määrä ja taloudellinen tilanne. Hoitovastikkeen merkitys korostui kyselyssä nuoremmilla asunnonostajilla.

Sen sijaan rahoitusvastikkeesta asunnon ostajat eivät olleet kovinkaan kiinnostuneita. Enemmistö vastaajista ei pitänyt liioin julkisivuremonttia erityisen kiinnostavana.

Danske Bankin You Govilla teettämään kyselyyn vastasi 1 011 suomalaista.

Outi Airaksinen

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.