veronmaksajat.fi

KOTI

Myytäviä asuntoja niukalti – nopea nappaa haluamansa

Myytäviä asuntoja niukalti – nopea nappaa haluamansa
24.2.2022

Asuntokauppa käy rivakasti, mutta asuntojen tarjonta on ollut niukkaa. Lisäksi korona-aika on jopa muuttanut markkinoiden toimintalogiikkaa. Ostajan kannattaa valmistautua huolella, jos mielii varmistaa, että saa napattua markkinoilta haluamansa.

Kysyntä ja tarjonta eivät viime aikoina ole kohdanneet asuntomarkkinoilla. Ostajia olisi, mutta asuntoja ei tule tarpeeksi myyntiin. Tällainen on ollut kiinteistönvälittäjien yleinen kokemus.

Myytävästä on niukkuutta osin siksi, että kauppa on käynyt kuumana. ”Viime vuosi oli kaikkien aikojen vilkkain asuntokauppavuosi. Kiinteistönvälittäjien välittämiä kauppoja tehtiin noin 85 000. Pitkän aikavälin keskiarvo on 60 000‒65 000 kauppaa vuodessa”, kertoo Sp-Koti Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Koronapandemian aikana kysyntä on kohdistunut voimakkaasti ns. perheasuntoihin eli yksiöitä ja kaksioita suurempiin osakeasuntoihin ja omakotitaloihin.

Viime vuonna kolmiokauppa kävi niin kiivaana, että se jopa muutti markkinoiden normaalia toimintalogiikkaa, sanoo Huoneistokeskus Oy:n liiketoimintajohtaja Marina Salenius. Kolmioita havittelivat sekä ensiasuntoa ostavat että isompaan haluavat asunnon vaihtajat, mutta toisaalta myös pienempään muuttavat, esimerkiksi ikäihmiset. Näin vahvasti kysyntä ei yleensä ole keskittynyt.

Omakotitalojen tarjonnan vähyys tahmeuttaa

Jukka Rantasen mukaan pulmallista on omakotitalojen tarjonnan vähyys. ”Suurin osa niistä, jotka etsivät omakotitaloa, asuu nyt kerrostalossa. Kun he eivät löydä taloa, he eivät myöskään pane kerrostaloasuntoaan myyntiin. He saattavat pelätä, että se menee kaupaksi ennen kuin he löytävät uuden kodin.”

Muitakin syitä myytävän vähyyteen toki on. ”Esimerkiksi se, että kaikki nekään, jotka normaaliaikana olisivat aktiivisia asuntokaupoilla, eivät nyt koronan vuoksi lähde liikkeelle”, Marina Salenius sanoo.

Rahoitus selväksi jo etukäteen

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kovin meno asuntomarkkinoilla alkoi rauhoittua jo viime vuoden loppupuoliskolla. Tietenkin tilanne myös vaihtelee paljon – joka paikassa kauppa ei käy samalla tavalla eikä kaikkia asuntoja revitä myyjien käsistä. Sitä ei korona ole muuttanut.

Ilmeisesti tarjonta on silti yhä keskimäärin niukahkoa. Jos asuu omistuskodissa, mutta mielisi vaihtaa asuntoa, miten se parhaiten onnistuisi tällaisessa markkinatilanteessa?

Ainakin on syytä varautua toimimaan tarpeen vaatiessa nopeasti. Se edellyttää, että valmistaudut asuntokauppoihin ajoissa. Silloin pystyt tarttumaan tilaisuuteen heti, jos löydät haluamasi asunnon.

Pane asuntolainan hakuprosessi vireille mahdollisimman aikaisin. Lainaneuvottelut ottavat aikansa, ja pankkien asuntorahoituspalveluissa voi olla ruuhkaa. Ehkä haluat myös kilpailuttaa pankkeja.

Joka tapauksessa taskussa on syytä olla tarpeeksi rahaa tai pitävä lupaus asuntolainasta jo silloin, kun lähdet vakavilla mielin seulomaan asuntotarjontaa.

Entä jos sopivaa ei vain löydy?

Jos sitten löydät asunnon, josta olet kiinnostunut, toimi ripeästi ja mieti, olisitko valmis tekemään tarjouksen. ”Tutustu silti aina huolella kohteeseen ennen kuin päätät”, Marina Salenius painottaa.

Entä jos ”sitä oikeaa” ei löydy? Marina Salenius ehdottaa, että silloin voisi olla hyvä ennakkoluulottomasti laajentaa aluetta, jolta asuntoa etsii.

Kiinteistönvälittäjät muistuttavat myös mahdollisuudesta tehdä välittäjälle ostotoimeksianto. ”Ostotoimeksiannolla välittäjä etsii verkostojensa avulla asuntoja, jotka eivät ole vielä julkisesti myynnissä”, Jukka Rantanen kertoo.

Laadi itsellesi sopiva suunnitelma

Asuntoa vaihtavan reaktionopeus asuntokaupoilla voi kärsiä siitä, että hänellä on huoli vanhan asuntonsa myynnistä. Miten suuri on uhka kahden asunnon loukusta tällaisessa markkinatilanteessa?

”Ainahan se mahdollinen on. Nyt on myyjän markkinat, mutta kukaan ei voi taata, että jokainen asunto menee nopeasti kaupaksi”, Marina Salenius sanoo.

Hän kehottaa miettimään, millainen myyntisuunnitelma olisi juuri sinulle sopiva ja turvalliselta tuntuva. ”Toimisiko jokin väliaikaisratkaisu? Voisitko mennä vaikka vuokralle vähäksi aikaa? Se on aikamoinen rumba etenkin lasten kanssa, mutta saisit omasi myytyä ja voisit rauhassa etsiä uutta. Vuokra-asuntoja on nyt aika hyvin saatavilla.”

Tosin ei välttämättä perhekokoisia vuokra-asuntoja, Jukka Rantanen huomauttaa. Hän uskoo, että pirteillä markkinoilla asunnon saa kaupaksi, kunhan se on oikein hinnoiteltu.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tilaston mukaan kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika on ollut pääkaupunkiseudulla pari kuukautta ja muualla Suomessa 80–90 päivää.

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti