veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Miten paljon kulutat vettä? Puhdasta tulee myös vettä säästäen

Miten paljon kulutat vettä? Puhdasta tulee myös vettä säästäen
5.1.2018

Selvitimme kodin suurimmat vesisyöpöt. Tarkalla vedenkäytöllä voit säästää jopa tuhansia euroja vuodessa.  

Suomalainen käyttää keskimäärin noin 150 litraa vettä vuorokaudessa. Kerrostaloissa lotrataan vettä tilastojen mukaan huolettomammin kuin pientaloissa, mutta asukaskohtaiset erot ovat suuria asuinmuodosta riippumatta.

Veden käyttöön liittyy tiiviisti myös energianäkökulma, sillä veden lämmittäminen maksaa. Jopa 30 prosenttia rakennuksen lämmitysenergian kulutuksesta menee käyttöveden lämmitykseen.

 

Taloyhtiössä vuorokautinen kulutus voi vaihdella 70 ja 450 litran välillä per henkilö. Valtaosa vedestä eli noin 40 prosenttia kuluu peseytymiseen.

Suomessa on totuttu käyttämään vettä huolettomasti, sillä siitä ei ole ollut puutetta. Myönteistä on, että kulutuskäyrä on taipunut laskusuuntaan. Luonnonvarojen viisas käyttö on hyvä syy vähentää veden kulutusta, mutta useimpia motivoi enemmän talous. Raha ratkaisee varsinkin silloin, kun lasku maksetaan suoraan omasta lompakosta.

Veden käyttöön liittyy tiiviisti myös energianäkökulma, sillä veden lämmittäminen maksaa. Jopa 30 prosenttia rakennuksen lämmitysenergian kulutuksesta menee käyttöveden lämmitykseen. Myös raakaveden hankinta, puhdistus ja pumppaus sekä jätevesien käsittely vaativat runsaasti energiaa.

”Sähkölämmitetyssä talossa lämmin vesi maksaa noin tuplasti sen mitä kylmä vesi. Käytännössä suhde on lähes sama myös kaukolämpöä käyttävissä kerrostaloissa, koska kerrostalot saavat veden edullisemmin kuin pientalot.”, kertoo asiantuntija Sami Seuna Motivasta. Valtion omistama Motiva Oy tarjoaa palveluja energian ja materiaalien kestävään käyttöön. 

Suihku suurin vesisyöppö

Käyttötottumuksilla on suurin merkitys vedenkulutuksessa. Vedenkulutusta voi vähentää monella tavoin ilman, että elämänlaatu siitä kärsii. Selvitysten mukaan noin 100 litran kulutukseen asukasta kohden vuorokaudessa päästään suhteellisen helposti.

”Jos oman perheen vedenkulutus on huomattavasti keskiarvoa enemmän, syy löytyy usein suihkusta”, tietää Sami Seuna. Suihkun käytöstä saattaa kertyä yli puolet kaikesta vedenkulutuksesta. Suihkussa seisoskelu tulee kalliiksi myös siksi, että tuolloin käytetään paljon lämmintä vettä.

Ammeessa kylpemistä pidetään yleisesti vettä tuhlailevana ylellisyytenä. Kannattaa huomata, että jos suihkussa viihtyy 20 minuuttia, vedenkulutus voi olla suurempi kuin jos olisi täyttänyt kylpyammeen vedellä. Tehokas suihkuttelija selviää vain viidenneksellä tuosta vesimäärästä.

Useamman hengen taloudessa suihkussa vietetty aika vaikuttaa merkittävästi kuluihin. Tässä muutama esimerkki. 

Kuinka paljon maksat suihkusta?

Vertailuesimerkit Motiva.

  • Suihkussa viihtyvä perhe: Jos neljä henkilöä virkistyy aamuisin viiden minuutin suihkulla ja peseytyy iltaisin 10 minuuttia, vuodessa kuluu vettä virtaamasta riippuen 250 000–400 000 litraa.
  • Säästeliäs perhe: Samankokoisessa perheessä, jossa piipahdetaan aamuisin kahden minuutin ja iltaisin neljän minuutin suihkussa, vettä kuluu vuodessa vain 100 000–160 000 litraa.
  • Kulut: Säästeliäälle perheelle jää tässä tapauksessa jopa parituhatta euroa vuodessa muuhun käyttöön. Tarkkoja euromääriä on vaikea vertailla, sillä veden hankintahinta ja sen lämmityskustannukset vaihtelevat merkittävästi eri puolilla Suomea. 

Vesikalusteet kuntoon

Peseytymisen jälkeen eniten, noin neljänneksen kaikesta vedestä, käytämme wc:ssä. Helpoin tapa wc:n vedenkulutuksen pitämiseen kurissa on kaksipainikkeinen huuhtelu, joka alkaakin olla yleistä uusissa kalusteissa. Vähimmillään wc:n huuhteluun menee tällöin vain 1,5 litraa. Vanhimmat vielä käytössä olevat pöntöt hulauttavat viemäriin pahimmillaan yhdeksän litraa.

Jos vedenkulutus kasvaa, eikä kuluttaja ole pitkään suihkussa viihtyvä teini, syynä voi olla vuoto wc-istuimessa. Pienikin vuoto voi tuoda yli 1 000 euron lisämaksun vuoden vesilaskuun.

Sami Seuna suosittelee seuraamaan vesimittaria näin: ota vaikkapa kerran vuodessa mittarin lukema muistiin, kun koti jää tyhjäksi esimerkiksi lomamatkalle lähtiessäsi. Vastaavasti lue mittari lomalta palattuasi. Jos tyhjässä asunnossa on kulunut poissaollessasi vettä, kyseessä voi hyvinkin olla silmin huomaamaton vuoto.

Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy suosittelee, että taloyhtiön kannattaa seurata vedenkulutusta vähintäänkin kuukausitasolla, nykypäivän mittausratkaisuilla jopa päivittäin.

”Näin voidaan reagoida nopeasti, jos kulutuksessa tapahtuu esimerkiksi vuotojen takia nopeita muutoksia.”

Vuotoa voi etsiä helposti wc-istuimen takaosaan laitettavan wc-paperin avulla. Kun viimeisestä huuhtelusta on kulunut noin 15 minuuttia, asetetaan wc-paperinpala istuimen sisälle takareunaan. Jos paperi kastuu reunasta reunaan alle puolessa minuutissa, kannattaa ottaa yhteyttä huoltoyhtiöön tai putkiliikkeeseen. Mikäli paperi kastuu parissa sekunnissa, korjaus on syytä suorittaa välittömästi. 

Pese täysiä koneellisia

Hieman vajaa neljännes vedestä käytetään keittiössä. Tiskatessa kannattaa suosia tiskikonetta, sillä se kuluttaa vettä huomattavasti vähemmän kuin käsin tiskaaminen, kunhan ei huuhtele astioita ennen koneeseen laittoa. Sekä astioita että vaatteita pestessä kannattaa luonnollisesti pestä täysiä koneellisia.

Vaatteiden kohdalla kannattaa miettiä, riittäisikö välillä pelkkä tuulettaminen. Pyykkiä suomalaisissa kodeissa pestään noin 220 koneellista vuodessa, mutta siihen kuluu keskimäärin vain 13 prosenttia kotitalouden käyttämästä vedestä. 

Tarkista virtaamat

Veden virtausta voi säätää niin pientalossa kuin kerrostalossakin.

Virtauksen mittaaminen on yksinkertaista. Suihkun alle asetetaan 10 litran ämpäri ja katsotaan kuinka kauan sen täyttyminen kestää. Jos ämpäri täytyy reippaasti alle minuutissa, virtausta on varaa pienentää. Muiden hanojen virtaamaa voi mitata rautakaupoista saatavalla mittamukilla.

”Käsienpesuun riittää kuusi litraa, mutta keittiössä virtausta on hyvä olla 10–12 litraa minuutissa”, suosittelee Sami Seuna. Seunalle on tuttu väite, että pesuun kuluu aina saman verran vettä, koska jos virtaama on pieni, vettä valutetaan pitempään. ”Tämä on osittain totta. Jos virtaamaa pienennetään 20 prosenttia, kulutus ei pienene 20 prosenttia, mutta kyllä se tutkimusten mukaan kuitenkin selvästi pienenee.”

Ainakin uusimmissa hanoissa on usein sisäänrakennettuna mahdollisuus säätää virtaamaa, joten tarvittaessa kannattaa pyytää huolto- tai putkimies hoitamaan säädöt kuntoon. Jos vedenvirtaama on tarpeettoman kova koko taloyhtiössä, yhtiö voi asennuttaa vakiopaineventtiilin tai säätää olemassa olevaa venttiiliä. Tällöin on toki huolehdittava, että painetta riittää myös ylimpiin kerroksiin.

”Putkiremontin hankesuunnitteluvaiheessa kannattaa varmistaa, että taloyhtiöön asennetaan tarvittaessa vakiopaineventtiili. Se maksaa itsensä takaisin jopa kuukausissa”, sanoo Petri Pylsy. Tarpeettoman kovan paineen pienentämisen sanotaan myös säästävän putkia. 

Vesimittari joka huoneistoon?

Uusiin taloihin rakennetaan jo huoneistokohtaiset vesimittarit. Samoin on tehty käyttövesiputkia uusittaessa syksystä 2013 lähtien.

Niissä taloyhtiöissä, joissa on otettu käyttöön huoneistokohtainen vedenmittaus, on saavutettu keskimäärin 10–30 prosentin säästö kokonaisvedenkulutuksessa. Myös veden lämmityksestä on tullut muutamien prosenttiyksikköjen säästöjä.

”Suurin merkitys 30 prosentin säästöihin pyrittäessä on vedenkulutuksen pienentämiseen motivoivalla, huoneistokohtaisella vesimittarilla. Tulokseen vaikuttavat myös paineen säätö ja uudet kalusteet”, summaa Petri Pylsy. Hänen mielestään taloyhtiössä voidaan olla tyytyväisiä, jos veden kulutus pysyy noin 100–120 litrassa henkeä kohden vuorokaudessa. 

Näin voit vähentää vedenkulutusta:

  • Vältä ylenpalttista suihkussa seisoskelua.
  • Valitse suihku kylvyn sijaan. 
  • Hampaiden pesu juoksevan veden alla kaksi minuuttia kuluttaa vettä 12 litraa,    mukilliseen menee 0,2 litraa.
  • Suosi astianpesukonetta käsin tiskauksen sijaan.
  • Pese täysiä koneellisia sekä pyykkiä että astioita.
  • Säädä virtaamat sopiviksi: suihkuhana 10-12 l/min, käsipesuhana 6 l/min.
  • Varmista, ettei wc-istuin tai hana vuoda. Korjauta mahdollinen vuoto heti. 
  • Rivi- tai omakotitalossa:  Jos mahdollista, käytä sade- tai kaivovettä kasvien kasteluun. Kastele myöhään illalla tai aikaisin aamulla, jolloin vettä haihtuu vähemmän. Myös kasvit pitävät tästä.

Lue joulukuun Taloustaidosta, miten Tamperelainen taloyhtiö onnistui vähentämään vedenkulutusta viidenneksellä. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Arto Puikkonen kertoo jutussa, kuinka asukkaat pääsivät nauttimaan pienentyneestä vesilaskusta melkein huomaamatta. Voit lukea jutun myös Taloustaidon näköislehdestä.  Näköislehteä voivat lukea Veronmaksajien jäsenet sekä Taloustaito-lehden tilaajat.

Katri Isotalo

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.