veronmaksajat.fi

KOTI

Kesämökin piha-alueella tehdään töitä – millaisista askareista saa kotitalous­vähennyksen?

Kesämökin piha-alueella tehdään töitä – millaisista askareista saa kotitalous­vähennyksen?
9.6.2022

Monista mökin piha-alueella tehtävistä töistä voi vaatia kotitalousvähennystä. Tiedätkö, mikä katsotaan piha-alueeksi? 

Kurtturuusujen hävitys

Kesämökkini pihassa ja rannassa rehottaa kurtturuusu, jonka hävittäminen omatoimisesti on todella työlästä. Kyseessä on vieraslaji, jonka kasvatus on kiellettyä 1.6.2022 alkaen.

Jos teetän hävittämistyön kesämökkini tontilla alan ammattilaisella, saanko työn osuudesta kotitalousvähennyksen?

Vastaus: Mielestäni saat kotitalousvähennyksen kurtturuusujen hävittämistyöstä, jos vähennyksen edellytykset muuten täyttyvät.

Verohallinnon ohjeistuksen mukaan esimerkiksi piha-alueella tapahtuva kukkien kastelu sekä puutarhan hoito, kuten nurmikon ja pensasaidan leikkaus, istutustyöt tai rikkaruohojen kitkeminen ovat kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä. Kurtturuusujen poistaminen on mielestäni näihin rinnastuvaa tavanomaista kotitaloustyötä, joka oikeuttaa kotitalousvähennykseen, sillä ruusujen hävittäminen ei vaadi erityistä ammattitaitoa vaan lähinnä hartiavoimia ja pitkää pinnaa.

Olennaista on myös se, että kyseinen työ on tehty kesämökin eli vapaa-ajan asunnon piha-alueella. Piha-alueella tarkoitetaan yleensä tonttia. Piha-alueena voidaan haja-asutusalueella pitää rakennusta ympäröivää enintään 10 000 neliömetrin suuruista aluetta. Tämä haja-asutusalueella piha-alueeksi katsottava alue käy monesti parhaiten ilmi tätä asuntoa ympäröivästä rakennuspaikan suuruisesta alueesta.

Jos kurtturuusut ovat levinneet isolla tontilla myös piha-alueen ulkopuolelle, et saa kotitalousvähennystä piha-alueen ulkopuolella tehdystä työstä.

Pihapuiden kaato

Omassa käytössäni olevan kesämökin pihapiirissä on suuria puita, jotka varjostavat liikaa, ja ne ovat myös myrskyn tullen vaaraksi mökkirakennukselleni. Niinpä aion ottaa metsurin kaatamaan ne. Hänellä on ennakkoperintärekisteriin merkitty toiminimi. Saan puiden myynnistä pääomatuloa. Millaisia vähennyksiä voin tehdä verotuksessani metsurin palkkiosta?

Vastaus: Voit saada samasta metsurinpalkkiosta sekä kotitalousvähennyksen että tulonhankkimisvähennyksen.

Kotitalousvähennys voidaan myöntää verovelvollisen omassa käytössä olevan kesämökin tai omakotitalon piha-alueella tehdyn pihapuiden kaatotyön työkustannuksista. Jos pihapuunsa ulkopuolisella kaadattanut henkilö myy nämä pihapuut, hän saa vähentää pihapuiden kaatamistyön kustannukset myös tulonhankkimiskuluina puiden myynnistä saamistaan pääomatuloista.

Kotitalousvähennystä ei voi saada piha-alueen ulkopuolella tapahtuvasta puunkaatotyöstä, eikä myöskään piha-alueen laajentamiseen liittyvistä puunkaatotöistä.

Kotitalousvähennykseen eivät liioin oikeuta uudisrakentamiseen ja siihen verrattavaan rakentamiseen liittyvät puidenkaatotyöt. Tällainen tilanne on kyseessä, kun uuden asunnon tai vapaa-ajan asunnon pihasta kaadetaan puita rakentamisen vuoksi.

Veljen puunkaatotyö

Veljeni loma-asunnon pihasta kaadettiin puita. Olen maksanut puunkaatotyön veljeni puolesta. Voinko vähentää kaatotyön kotitalousvähennyksenä?

Vastaus: Et voi, koska veljen asunnolla tehdyn työn maksaminen ei oikeuta kotitalousvähennykseen. Vähennyksen voi saada työstä, joka on tehty

• verovelvollisen,
• hänen ja hänen puolisonsa tai edesmenneen puolison
- vanhempien
- ottovanhempien
- kasvattivanhempien tai
- näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai
- edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden

käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa.

Veli ei kuulu tähän joukkoon.

Piha-aita kaatopaikalle

Kaadoin omistamani mökin pihan reunalta vanhan aidan. Kuljetusliike vie kuorma-autolla aidan jäänteet jäteasemalle. Saanko kotitalousvähennyksen kuljetuspalvelusta?

Vastaus: Kuljetuspalvelut eivät oikeuta kotitalousvähennykseen. Tämä johtuu siitä, että kuljetuspalvelu tapahtuu asunnon ja piha-alueen ulkopuolella.

Sirkkelin huolto

Teen kesämökillä polttopuita itselleni. Katkaisusirkkeli vaati huoltoa, muun muassa sen terä vaihdettiin paikan päällä mökillä. Saako työstä kotitalousvähennyksen?

Vastaus: Ei saa. Kotitalousvähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai hoitotyö sekä asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö.

Asunnon kunnossapitotyönä ei pidetä muiden kodin koneiden ja laitteiden kuin tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus- ja kunnossapitotyötä, joten katkaisusirkkelin huoltamisesta ei saa kotitalousvähennystä.

Laiturin rakentaminen

Meillä on mökki saaressa ja viiden kesäasukkaan kanssa yhteinen venepaikka mantereen puolella. Nyt meillä on aikomus purkaa venepaikan vanha venelaituri ja teettää tilalle uusi. Onko meillä oikeus tehdä kotitalousvähennys omasta työn osuudestamme?

Vastaus: Ette valitettavasti saa kotitalousvähennystä. Työ sinänsä oikeuttaa kotitalousvähennykseen, mutta nyt se tapahtuu muualla kuin mökin piha-alueella tai rannassa.

Kotitalousvähennyksen voi saada verovelvollisen käyttämän asunnon tai vapaa-ajan asunnon piha-alueella olevien keveiden rakennelmien, kuten pation, terassin, valokatoksen, laiturin ja aidan rakentamisesta tai kunnostamisesta. Työ pitää kuitenkin tehdä aikaisemmin valmiiksi rakennetun omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon piha-alueella. Laiturin kohdalla kotitalousvähennyksen saa, vaikka työ tehtäisiin osittain piha-alueella ja osittain järvellä.

Rannan ruoppaus

Vuokraan mökkiäni kesäisin lomalaisille AirBnb-palvelussa. Vietän mökillä myös omat lomani. Ranta on liejuinen ja haluaisin tilata siihen ruoppauksen. Saanko työstä kotitalousvähennyksen?

Vastaus: Vaikka mökki on osittain myös omassa käytössä, kotitalousvähennystä ei saa. Rannan ruoppaus tapahtuu nimittäin mökin pihan ulkopuolella ja vain pihalla tai asunnossa saadusta työstä voi saada kotitalousvähennyksen.   

Harri Rajala

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton verojuristi 

Lisätietoa kotitalousvähennyksestä

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.6.2021. Juttuun on lisätty maininta kurtturuusun kasvatuskiellosta ja linkit lisätietoihin kotitalousvähennyksestä.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti