veronmaksajat.fi

KOTI

Älä valuta vettä viemäriin sähkökatkossa – syynä tulvimisriski

Älä valuta vettä viemäriin sähkökatkossa – syynä tulvimisriski
21.12.2022

Sähkökatkon aikana pitää välttää veden valuttamista viemäriin, jotta vältyttäisiin viemärien tulvimiselta. Vessa kannattaa jättää vetämättä ja kerätä hanasta laskettu vesi ämpäriin.

Vedentulo voi jatkua jonkin aikaa tai loppua heti sähkökatkon aikana. Oman alueen vesihuoltolaitoksen tiedotusta kannattaa seurata ja noudattaa sen ohjeita, sillä ohjeet voivat vaihdella alueittain.

"Vedentulo jatkuu normaalisti tai hieman heikommalla paineella useimmissa kotitalouksissa lyhyen sähkökatkon, esimerkiksi kahden tunnin ajan. Katkon aikana vettä saa käyttää juomavetenä normaalisti eikä katkos vaikuta veden laatuun", Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön varautumisen asiantuntija Essi Kulju kertoo tiedotteessa.

Lyhytkin sähkökatko vaikuttaa kuitenkin jätevesihuoltoon, sillä veden siirtämiseen jätevedenpuhdistamoille käytetään sähköllä toimivia pumppuja, jotka pysähtyvät katkon ajaksi. Jos pumppua ei ole varustettu varavoimalla, ei jätevesi pääse katkon aikana liikkumaan putkessa eteenpäin.

"Veden laskemista viemäriin tulee katkon aikana välttää, jotta viemäriverkoston jätevedet eivät aiheuta ylivuotoja ympäristöön tai viemärien tulvimista kiinteistöihin", Kulju sanoo.

Mikäli sähkökatko aiheuttaa häiriöitä vedenjakeluun tai vesihuoltoon, niistä tiedotetaan vesihuoltolaitoksen tai kunnan verkkosivuilla, joita kannattaa seurata häiriötilanteessa.

Monilla vesilaitoksilla on myös käytössä häiriötekstiviestipalvelu, johon vedenkäyttäjä voi rekisteröityä.

Hanasta laskettu vesi tulee kerätä talteen

Esimerkiksi käsienpesuun ja ruoanvalmistukseen vettä voi hanasta käyttää myös katkon aikana, jos sitä edelleen tulee. Hanan alle tulee kuitenkin laittaa ämpäri, vati tai muu astia, johon ylimääräinen valutettu vesi kerätään. Sähköjen palauduttua astian voi tyhjentää viemäriin.

Lyhyen sähkökatkon aikana ei tule käydä suihkussa tai kylvyssä. Myös muuta runsasta vedenkäyttöä tulee välttää.

"Vaikka vettä voi sähkökatkon aikana edelleen tulla, tulisi kotiin silti varata juomavettä pulloissa kaikille kotitalouden jäsenille. Pitkässä sähkökatkossa myös vedentulo loppuu, ja silloin on hyvä olla varalla vettä 6–10 litraa henkilöä kohden."

Lisäksi kotiin tulisi varata puhtaita kanistereita. Niillä voi noutaa vettä vedenjakelupisteeltä, jonka kunta järjestää pidemmissä vesikatkoissa.

WC:n huuhtelua tulee välttää 

Lyhyenkin katkon aikana monella on tarve käyttää wc:tä. Istuinta voikin katkon aikana käyttää, mutta vessa tulisi vetää vasta sähköjen palauduttua. Vessapaperit voi kerätä roskapussiin, ettei wc-istuin tukkeudu.

Jos sähkökatko kestää pitkään tai on muuten pakko käyttää vessaa useamman kerran, voi tarpeet tehdä tarvittaessa muovipussiin, joka on asetettu wc-pöntön renkaan alle. Pussiin laitetaan runsaasti nestettä imevää kuiviketta, kuten wc-paperia, kananmunakenno- tai sanomalehtisilppua. Pussi suljetaan hyvin ja suljetut pussit pakataan kahden muun muovipussin sisälle. Uloin pussi suljetaan huolella ja lajitellaan sekajätteeseen.

"Sähkökatkon aikanakin on tärkeää muistaa huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Jos vettä edelleen tulee hanasta, voi kädet pestä ämpärin päällä. Jos vettä ei tule, voi käyttää kosteuspyyhkeitä ja käsidesiä", Kulju neuvoo.

Minna Petäinen 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti