veronmaksajat.fi

KOTI

Mitä pelitilille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Mitä pelitilille tapahtuu kuoleman jälkeen?
27.3.2015

Monella suomalaisella on internetissä pelitili, jota käytetään vaikkapa Lottoa tai urheiluveikkausta pelattaessa.

Jos pelitilin haltija yllättäen kuolee eikä hänen omaisillaan ole tietoa käyttäjätunnuksesta ja salasanasta, mitä tällaiselle pelitilille oikein tapahtuu, tiedottaja Leena Seppänen Veikkauksesta?

”Tiedot kuolleista henkilöistä päivittyvät meille kerran kuukaudessa Väestörekisterikeskuksesta. Jos asiakkaalla on pelitili ja hän kuolee, pelitilin varat ohjautuvat automaattisesti henkilön ilmoittamalle pankkitilille ja pelitili suljetaan.

Kuolintapauksessa Veikkaukseen voi myös soittaa ja ilmoittaa tilanteessa. Pelitilejä koskevia tietoja ei luovuteta kuin henkilölle itselleen ja tietyissä tapauksissa viranomaisille. Mutta kun henkilö kuolee, kuolinpesä on asiakkaan edustaja. Esimerkiksi virkatodistuksella voi todistaa kuuluvansa kuolinpesään.

Lisäksi yli 3 000 euron voitto ohjataan aina henkilön pankkitilille. Kun henkilö perustaa pelitilin eli ryhtyy Veikkauksen kanta-asiakkaaksi, hän ilmoittaa myös pankkitilinumeronsa. 3 000 euroon asti voitot ohjautuvat omalle pelitilille, mutta sitä suuremmat voitot menevät aina pankkitilille. Pelitilillä voi siis olla enintään 3 000 euroa rahaa.”

Miten pelitilin haltija voi varautua esimerkiksi vakavaan sairastumiseen tai jopa kuolemaan?

”Nykyisinhän koko maailma toimii hyvinkin digitaalisesti. Muistan jonkin asiantuntijan neuvoneen, että olisi hyvä koota vaikkapa paperiarkille, mihin kaikkiin paikkoihin itsellä on digitaalinen tili. Omaisten on tuolloin helppoa tarkistaa, mitä kaikkia asiakkuuksia on.”

Ovatko kuolintapausten käsittelyt Veikkauksessa sinänsä aivan arkipäivää?

”Kyllä näin voi sanoa. Meillä on aivan huima määrä kanta-asiakkaita, 1,6 miljoona suomalaista, ja toki kuolematapauksiakin tulee. Lisäksi yhä useampi pelaa myös netissä.”

Riitta Rimmi

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti