veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Niin muuttui maailma, Ahon Esko – vaan ei Suomen kilpailukyky

Mauri Kotamäki
Mauri Kotamäki

Valtakunnan kamreeri

Mauri Kotamäki on Keskuskauppakamarin pääekonomisti. Hän seuraa ennen kaikkea työmarkkinoita, sosiaaliturvajärjestelmän kehitystä ja liian harvakseltaan jalkapalloa. Häntä voi seurata Twitterissä  @Mau_And 

Esko Ahon kirja lamavuodesta 1991 julkaistiin vastikään. Se on kerrassaan kiinnostava teos – suosittelen ihan kaikille. Kirja antaa perspektiiviä myös nykypäivään. Vaikka maailma ympärillämme muuttuu kiihtyvään tahtiin, moni asia pysyy silti ennallaan.

Ennen 1990-luvun lamaa Suomen markka oli kytketty tietyssä suhteessa muihin valuuttoihin ja siten markan arvo pyrittiin pitämään vakaana. Tämä vahvan markan politiikka oli monelle eräänlainen dogmi, uskonkappale.

Vakaan valuutan politiikan yksi keskeinen ongelma on kuitenkin siinä, ettei valuuttakurssi välttämättä sopeudu suhdanteiden mukaan ja kustannuskilpailukyvyn parantaminen on pakko saavuttaa sisäisen devalvaation keinoin – siis inflaatiota ja yleistä kustannusten nousua hidastamalla. Ongelmaksi valuuttajärjestelmä muodostuu silloin, kun sisäiseen devalvaatioon ei kyetä.

Suomen suuren laman pyörteissä esimerkiksi AKT vaati liki 10 prosentin palkankorotuksia vuonna 1991, vaikka talouskasvu oli pakkasen puolella. SAK:n riitaisat liitot, erityisesti metalli ja paperi, kaatoivat Kalevi Sorsan sovitteleman yhteiskuntasopimuksen.

Näin ollen markka oli pakko devalvoida. Tämä oli yksi syy konkurssien suurelle määrälle 1990-luvun lamassa. Työmarkkinaosapuolet eivät yksinkertaisesti päässeet sopimukseen rakenteellisista muutoksista. Ei sopimus varmaankaan kaikkea olisi ratkaissut, mutta jotain kuitenkin.

Ahon kirja kuvaa surullisesti 1990-luvun alun järjestöjen mentaliteettia kilpailukyvyn parantamiseksi. Ahon mukaan metalli- ja paperiliiton puheenjohtavat sanoivat suoraan haluavansa devalvaation. Kun puheeksi tuli devalvaation aiheuttamat vauriot taloudelle, totesivat puheenjohtavat yksikantaan niiden huolien kuuluvan muille.

Kellojen pitäisi soida pääministeri Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimuksen asiayhteydessä. Aiheeseen sen pitemmin menemättä, niin mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vientiteollisuuden kannalta keskeinen AKT jäi tässäkin tapauksessa lopulta kilpailukykysopimukseksi nimetyn sovun ulkopuolelle.

Vaikka paljon on vettä virrannut Aurasillan alla, nykymaailmassa on samoja piirteitä 1990-luvun alun tilanteen kanssa. Suomi on sittemmin liittynyt Euroopan rahaliiton jäseneksi, mikä on tarkoittanut omasta valuutasta luopumista.

Pienelle maalle rahamarkkinoiden vakaus ja devalvaatiopeikon kaikkoaminen ovat olleet selkeästi hyvinvointia parantavia muutoksia. Mutta samalla ainut mahdollisuus kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi on sisäinen tai fiskaalinen devalvaatio – samankaltainen tilanne, kuin vakaan markan politiikan aikanakin.

Valitettavasti näyttää siltä, ettei Suomen yhteiskuntajärjestelmä ole vuosien ja vuosien jälkeen sopeutunut uuteen aikaan. Noususuhdanteessa kaikilla on hauskaa, eikä näitä tylsempiä asioita ilmeisesti tarvitse ajatella – jakovaraa riittää. Mutta valitettavasti globaalien taantumien ja lamojen aikana hyvinä aikoina rapautunut kilpailukyky nousee keskiöön. Sitä tärkeämpi kysymys on, mitä jäykemmät talouden rakenteet ovat. Suomessa esimerkiksi työmarkkinoiden rakenteet ovat jokseenkin jäykkiä.

Suomi rämpi hangessa finanssikriisin jälkeisen ajan. Väliin mahtuu ajanjakso, jossa talouskasvu oli negatiivinen kolme vuotta peräjälkeen ja neljäskin vuosi oli hädin tuskin positiivisen kasvun vuosi; 2010-luku oli aika huonoa niin talouskasvun kuin työttömyyskehityksenkin näkökulmasta.

Kaikki lienevät sitä mieltä, että 2020-luku saisi olla parempi kuin edellinen vuosikymmen. Väestön vanhentumisen, ilmastonmuutoksen ja sekavan rahoitusmarkkinaympäristön aalloilla ratsastavan Suomen tulisi kaikin mahdollisin keinoin varmistaa parempi toimintaympäristö niin yrityksille kuin palkansaajillekin. Yksi osa kokonaisuutta on kustannuskilpailukyvystä huolehtiminen.

Esko Ahoa mukaillen: tarvitsemme vientiä rahoittaaksemme tuonnin. Toivottavasti päättäjillä tämä on takaraivossa, nimittäin koittaa vielä koronan jälkeinen aikakin ja viimeistään silloin Suomen kilpailukyvyn olisi syytä olla hyvässä kunnossa.

Mauri Kotamäki

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan viisi ynnä kuusi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit