Yrittäjäriski. Se kuulostaa joltain 1980-luvun liituraitapuvun nihkeästä kainalosta karanneelta neuvotteluaseelta, jolla edelleen perustellaan, miksi yrittäjällä ei ole oikeutta mihinkään muuhun kuin kovaan kohtaloon ja kylmään kahviin. Sillä jos kerran itse valitsit yrittäjyyden, otit riskin. Ja jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, kuten harvoin menee, se oli oma valinta eli tyhmyyttä. Olisitpa pysynyt palkkatyössä. Luuseri.
Tässä ajattelussa on vain yksi merkittävä ongelma: se ei enää pidä paikkaansa. Ei sitten millään.
Yrittäjyys on yhä harvemmin valinta. Yhä useammin se on selviytymiskeino. Työmarkkinoiden rakenteet ovat muuttuneet ja työelämä on pirstaloitunut. Monen kohdalla ainoa vaihtoehto elannon hankkimiseksi on oman yritystoiminnan aloittaminen, tai laskutuspalvelun kautta toteutettu "yrittäjämäinen toiminta" tai työvoimapalveluitten suosima ”työllistyminen omassa työssä.”
Jollekin se tarkoittaa omaa verkkokauppaa, toiselle keikkatyötä alustataloudessa, kolmas on muusikko ja neljäs tekee osa-aikaista opetustyötä työttömyysturvan rajamailla. Se onkin miinoitettua ei-kenenkään maata. Suomalaisessa sosiaali- ja työttömyysturvassa ei ole koskaan kuultukaan Ottawan sopimuksesta, päinvastoin, miinoja piisaa.
Meillä on työmarkkinoiden rinnakkaistodellisuus, jossa tuhannet ihmiset eivät enää mahdu vanhoihin muotteihin. Ja silti kaikki sosiaaliturva, viranomaisohjaus, työelämän sääntely, eläkejärjestelmä kuin yritystuetkin rakennetaan edelleen sille kultaiselle päiväunelle, että järjestelmässä ollaan joko työntekijöitä tai työnantajia.
Työntekijöiden kohdalla eniten hyväksyvää hyrinää aiheuttaa kokoaikainen, vakituinen ja ilman suurempia mielenterveysongelmia uransa suorittava yksilö, joka ei ole sairaana ja poissa töistä ainakaan maanantaisin. Työnantajien puolella hihkuvaa riemua saavat aikaan erityisesti yli 250 henkilöä työllistävät mallikelpoiset ja kasvuhaluiset yritykset – lisäpisteitä saa perinteisen teollisuuden tai teknologian toimialoista.
Samaan aikaan yrittäjyyden uusi todellisuus jää järjestelmällisesti tunnistamatta. Lausuntopyynnöissä ja lakiesityksissä puhutaan edelleen "kannattamattomasta yritystoiminnasta", jonka alasajo on ehtona toimeentulotuelle ja työttömyysturvalle.
Mutta miten määritellään kannattamattomuus, kun yrittäjän tulot heilahtelevat kuukausittain, asiakkuudet katoavat kausittain ja start-up yrittäjä ei välttämättä maksa edes palkkaa itselleen pariin vuoteen. Miten tulkitaan yrittäjäriski, jos yrittäjä ei ole koskaan edes valinnut riskiä – vaan vain yrittää saada vuokrat maksettua ja ruokaa perheelle?
Sosiaaliturvajärjestelmää uudistetaan nyt yhä tiukemmin sanktioin ja velvoittein. Esitykset vaativat, että yritystoiminta lopetetaan kuukaudessa, jos tulot jäävät alle hyväksytyn rajan.
Toimeentulotuen saanti sidotaan entistä tiukemmin virallisiin statuksiin, vaikka työelämässä statuksia vaihdetaan nopeammin kuin Linkedinissä titteliä, ja osa tekee töitä jatkuvasti useammassa roolissa samanaikaisesti. Tämän järjestelmän logiikassa ei ole paikkaa ihmiselle, joka työllistää itsensä omalla työllään, mutta ei tee sitä täydellä palkalla, täydellä varmuudella ja täsmälleen viranomaisen formaatilla.
Toimeentulotuki on viimesijainen oikeus, mutta se on silti oikeus. Sen ei pitäisi olla palkinto oikeasta työmarkkina-asemasta, tai oikeasta tavasta elää ja hengittää, vaan se on viimeinen turvaverkko niille, jotka tekevät parhaansa mutta eivät silti selviä. Ja parhaansa aivan varmasti etenkin yrittäjät yleensä tekevät, myös silloin, kun eivät mahdu byrokratian muottiin.
Yrittäjyyden uudet muodot eivät katoa, vaikka niitä ei haluta tunnistaa. Päinvastoin. Tilastokeskuksen mukaan alustatyötä tekee arviolta runsaasti yli satatuhatta suomalaista, ja määrä kasvaa koko ajan.
Kevytyrittäjiä on varovaisenkin arvion mukaan yli 70 000. Uusia yksinyrityksiä rekisteröidään yli sata päivässä. Osa niistä on merkki siitä, että meillä on uskomaton innovaatiopotentiaali suomalaisissa yrittäjissä. Osa on taas merkki siitä, että ihmiset yrittävät pysyä mukana työmarkkinoiden pelissä, jonka säännöt muuttuvat jatkuvasti.
Vanha ajatusmalli jokaisesta yrittäjästä riskinottajana ja itsenäisenä sankarina ei sovi enää tähän aikaan. Yrittäjägaalojen glitteri näyttää etenkin nuorille yrittäjille lähinnä satavuotiaalta pölyltä. Eikä vanhanaikainen sankaruus tai ”yrittäjäriski” toimi perusteluna sille, että yrittäjältä voi leikata tukia, jättää palveluiden ulkopuolelle, velvoittaa alasajoon ilman harkintaa tai leimata luuseriksi konkurssin tullessa.
Yrittäjäriski on käsite, joka kaipaa päivitystä, sellaisenaan sen voisi heittää roskakoriin. Riskin vastapainona pitäisi olla sitten kunnon kannustimet niille, joita riski oikeasti motivoi ja ajaa uusiin innovaatioihin ja nopeaan kasvuun, eikä vain kaverillista miljoonatukea joka vuosi samoille suurille listaykkösille ”huoltovarmuuden” tai ”työpaikkojen ylläpitämisen” nimissä.
Yrittäjyyden riskit eivät katoa, mutta ne eivät ole enää pelkkää valintaa. Ne ovat entistä useammin seurausta vanhoista rakenteista, joita yhteiskunta ylläpitää, eivät aitoa yrittäjäriskiä. Ja juuri siksi yhteiskunnan pitää myös kantaa vastuuta, ja avata silmät muuttuneelle yrittäjyydelle.
Liisa Hanén
Kommentoi