veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Pelastetaan suomalainen syöpähoito – uudet syöpälääkkeet nopeammin käyttöön

Kati Nyman
Kati Nyman

Terveen paperit

Kati Nyman on Bayer Nordicin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, jonka vapaa-aikaa hallitsevat kestävyysjuoksu ja mäyräkoira. Seuraa Twitterissä @kati_nyman

Syöpä on tällä hetkellä toiseksi yleisin kuolinsyy Suomessa ja keskimäärin joka kolmas suomalainen sairastuu siihen muodossa tai toisessa jossain elämänsä vaiheessa (1). Suomi on nähty pitkään yhtenä syöpähoidon kärkimaista. Ja tottahan se on: Suomessa syöpään sairastuneista yhä useampi selättää syövän.

Kuitenkin suomalaisen syöpähoidon perustukset ovat ohenemassa. Yhtenä  syynä on hitaus saada uusia syöpälääkkeitä Suomessa potilaiden käytettäväksi. Suunta on tällä hetkellä väärä – mutta mitä asialle voidaan tehdä?

Mikä suomalaisessa syöpähoidossa mättää?

Jopa 96 prosenttia syöpäpotilaista ja heidän omaisistaan on huolissaan siitä, että uusien syöpälääkkeiden saaminen Kela-korvattavuuden piiriin voi kestää jopa vuoden, kertoo Suomen Syöpäpotilaat ry:n, Abbvien ja Janssenin teettämä tutkimus. Samainen tutkimus osoittaa, että 96 prosenttia vastaajista kokee huolta eri hoitomuotojen saatavuuden alueellisista eroista. (2)

Luvut ovat hätkähdyttäviä, mutta mistä ne kertovat?                                                       

Jotta uudet, laajoissa kliinisissä tutkimuksissa tutkitut ja viranomaisilta myyntiluvan saaneet, syöpälääkkeet pääsevät apteekkeihin osaksi Kela-tuettua lääkehoitoa, niiden tulee saada Lääkkeiden hintalautakunnalta hyväksyntä lääkkeen hinnalle ja korvattavuudelle.

Tämä prosessi vie aikaa vähimilläänkin useita kuukausia ja enimmillään jopa lähes kolme vuotta. Tämä voi pahimmillaan tarkoittaa yksilölle sitä, että hänen sairastamaansa syöpätyyppiin on olemassa lääke, mutta sitä ei saa apteekista Kela-korvattuna. Jos lääkkeelle ei ole myönnetty Kela-korvausta, se on käytännössä hoitoa tarvitsevien ulottumattomissa.

Edellä kuvattu tilanne koskee lääkkeitä, joita potilas hakee apteekista ja ottaa kotona itse hoitavan lääkärin ohjeiden mukaisesti. Lääkehoidon saatavuudessa on kuitenkin eroja myös sairaaloiden välillä. Sairaaloissa suonensisäisesti annosteltavat syöpälääkkeet eivät kulje edelläkuvatun Kela-korvausprosessin läpi, vaan siellä lääkkeet saadaan käyttöön sairaanhoitopiirien omien arviointi- ja hankintamenettelyiden kautta.

Uudet lääkkeet eivät kuitenkaan tule yhtä nopeasti käyttöön kaikissa sairaahoitopiireissä. Näin sairastuneet voivat joutua epätasa-arvoiseen asemaan eri puolilla Suomea.

Kaikki tämä aiheuttaa ymmärrettävistä syistä huolta syöpää sairastavien ja heidän omaistensa keskuudessa. Saako Suomesta parasta mahdollista hoitoa syöpään? Ovatko eri syöpätyyppeihin sairastuneet ihmiset eri asemassa keskenään riippuen siitä, onko lääkettä saatavilla omassa sairaanhoitopiirissä tai Kela-korvattavana? Onko käyttöönottoprosessi liian hidas ja kankea? 

Työryhmä kehittämään syövän hoitoa Suomessa

Seuraavan hallituksen tulisi ottaa tavoitteekseen suomalaisen syöpähoidon erinomaisen tason turvaamisen. Ehdotukseni on, että Suomeen perustetaan tätä varten monialainen työryhmä, jonka tavoitteena on selvittää ja poistaa Suomen syöpähoidon viiveitä ja epätasa-arvoisuutta. Työryhmän tehtävänä olisi laatia mm. ehdotus vaikuttavien syöpähoitojen viiveettömään käyttöönottoon sekä arviointi- ja päätöksentekoprosessien kehittämiseksi. 

Mitä nopeammin syövästä parannutaan tai taudin kulkua saadaan hidastettua, sitä useampi sairastunut saa elämältä uuden mahdollisuuden. Sitä pienemmät ovat myös sairaudesta aiheutuvat kulut yhteiskunnalle. 

Kati Nyman 

Viitteet: (1)   Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Syövän yleisyys: https://www.thl.fi/fi/web/kansantaudit/syopa/syovan-yleisyys (Katsottu 29.11.2018) (2)   Suomen Syöpäpotilaat ry, Abbvie & Janssen, Syöpäpotilaana Suomessa – Pitääkö olla huolissaan?

 

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kolme ynnä kolme?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.