Alkukesästä virisi vilkas keskustelu 80-tuntisista työviikoista ja loman tarpeellisuudesta – tai tarpeettomuudesta, kuten keskustelun alulle laittanut mielipide kuului. Jos oikein ymmärsin, alkuperäisessä mielipiteessä ajateltiin lomailun olevan laiskuutta ja normaalinmittaisten työpäivien haitta Suomen kilpailukyvylle.
Valtaosa tuohon keskusteluun somessa ja lehtien palstoilla osallistuneista näytti olevan eri mieltä. Niin olen minäkin.
Mielestäni vastaus on päivänselvä, eikä sitä varten tarvitse kuin kuulostella omaa vointiaan näin kesäloman kynnyksellä, työntäyteisen talven ja kevään jälkeen.
Lomaa tarvitsee jokainen ja säännöllisissä 80-tuntisissa (tai edes 60-tuntisissa) työviikoissa ei ole mitään järkeä. Eikä varsinkaan siinä, että nämä molemmat tapahtuisivat yhtä aikaa – siis töitä jatkuvasti kellon ympäri ilman lomaa.
Se on selvää, että työpäivät ja -viikot venyvät itse kullakin ajoittain tai säännöllisesti pitkiksi. Tunnustan, että omatkin työtuntini harvoin asettuvat minkäänlaiseen säällisen normityöpäivän mittaan, ja viikonloppuisinkin tulee useimmiten tehtyä töitä.
Yrittäjät ovat vielä ihan oma lukunsa, ja ymmärrän että heille pitkät päivät ja lyhyet tai olemattomat lomat ovat vielä tavallisempi ilmiö kuin meikäläiselle palkansaajalle.
Mutta en millään lailla ihannoi pitkien päivien ja viikkojen tekemistä, tai lomien pitämättä jättämistä. Päinvastoin, pidän sitä uhkana terveydelle ja hyvinvoinnille. Ja mitä suurimmassa määrin myös työteholle ja tuottavuudelle.
Olen aiemminkin kirjoittanut varianssista eli siitä, miten vaihtelu on välttämätöntä palautumiselle ja kehittymiselle. Tämä pätee moneen asiaan. Aivan kuten huippu-urheilija ei harjoittele koko vuotta täysillä, vaan jakaa vuotensa erilaisiin jaksoihin, joihin kuuluu myös palauttava ylimenokausi, ei kukaan jaksa myöskään paahtaa työssään koko ajan pitkiä päiviä täydellä teholla. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan ja työn jälki sekä oma hyvinvointi kärsii.
Tai kuten Varianssi-kirjan kirjoittajat Antti Hagqvist ja Petteri Kilpinen sen sanovat: "Kun huippu-urheilussa on jo päivänselvää, että rytmitys kovan intensiteetin suorituksen ja palauttavan harjoituksen välillä on ratkaisevaa suorituskyvyn maksimoimiseksi, niin johtamisessa ja työelämän vaativissa tehtävissä tunnutaan uskovan yhä puhtaaseen määräharjoitteluun. Kaikki osaavat harjoitella enemmän ja kovempaa, mutta menestyäkseen on ymmärrettävä eron syntyvän kyvyssä palautua suorituksista parhaalla mahdollisella tavalla."
Mikä sitten kullekin on palauttava tauko, on yksilöllistä. Itse olen sitä mieltä, että lomalla ei tarvitse vain pakonomaisesti rentoutua ja olla tekemättä mitään, mutta jollekin toiselle se voi olla juuri se paras tapa palautua.
Minun akkuni latautuvat parhaiten puuhailemalla, kylläkin kokonaan eri asioita kuin töissä. Minulle loman parasta antia on se, kun on kerrankin aikaa esimerkiksi urheilla kunnolla, mutta myös tehdä niitä koko kevään tekemättä olleita kotitöitä, pois takaraivosta koputtamasta. Tärkeintä lienee, että kukin tyylillään.
Toivottavasti siis kaikilla on tänäkin kesänä - tai syksyllä, tai talvella - omannäköisensä, juuri itselle parhaiten sopiva loma.
Hyvää lomaa!
Kati Nyman
Kommentoi