Oletko kuullut varianssista? Tai jos olet, ajatteletko että se on tilastotieteen rutikuiva termi jolla ei ole mitään tekemistä arkielämän kanssa?
Niin minäkin ajattelin, ennen kuin luin äskettäin ilmestyneen kirjan. Varianssi-kirjassa johtamis- ja urheiluvalmennuksen kokeneet asiantuntijat Antti Hagqvist ja Petteri Kilpinen puhuvat jaksamisesta, palautumisesta ja suorituskyvystä sekä siitä, miksi jokainen meistä tarvitsee vaihtelua kuormitukseensa.
Ilman vaihtelua, varianssia, emme pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja tässä vaihtelulla tarkoitetaan voimavarojen ja kuormituksen rytmittämistä. Kukaan meistä ei jaksa paahtaa koko ajan täydellä teholla, olipa kyse sitten urheilusta, työelämästä tai tavallisesta arjen pyörittämisestä.
Ajatellaanpa huippu-urheilijaa, jonka täytyy olla kilpailukaudella parhaassa iskussa. Kilpakausi kestää korkeintaan muutaman kuukauden vuodessa, ja urheilija voi olla huipulla vain rajallisen määrän vuosia. Huippu-urheilijalle on itsestäänselvää, että kilpailukauden jälkeen tulee ylimenokausi, jolloin palaudutaan kovasta rutistuksesta ja jonka jälkeen aletaan rakentaa kuntohuippua seuraavaa kautta varten. Yksikään huippu-urheilija ei treenaa samalla teholla vuoden ympäri.
Mutta sama pätee myös työ- ja arkielämässä, meille kaikille. Ei ole järkevää tai edes mahdollista yrittää päästä töissä huippusuoritukseen tunnista, päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Maksimisuoritukseen pääseminen vaatii myös töissä välillä tietoista hölläämistä, palautumista. Varianssi -kirjan kirjoittajat sanovat, että "jos ihminen elää jatkuvasti kuormitusta lisäten eli näennäisen tehokkaasti, on lopputulos lähes yhtä huono kuin jos toimisi koko ajan pelkällä mukavuusalueella vastuita vältellen". Tämä kolahti.
Itse olen tämän syksyn ajan tietoisesti opetellut hakemaan varianssia niin urheiluun kuin työpäiviinikin. Urheillessa on vielä jotenkin helpompi sisäistää – vaikkakaan ei aina toteuttaa – että koko ajan ei yksinkertaisesti jaksa treenata täysillä. On pakko ottaa kevyempiä päiviä tai viikkoja väliin.
Mutta työelämässä tämä onkin jo paljon vaikeampaa! Työpäivät ovat usein äärimmilleen täyteen pakattuja, ja koko ajan on kiire. Lisäksi meille on niin tiukkaan iskostunut suorittamisen ajatusmalli, että tuntuu suorastaan syylliseltä ottaa kesken työpäivän ylimääräisiä taukoja, kun lukemattomat sähköpostit, seuraava kokous tai asiakas odottavat.
Mutta juuri sitä olen opetellut tekemään. Mitä kiireisempi päivä ja mitä vaikeampia tilanteita tiedän olevan vastassa, sitä tiukemmin yritän muistaa pitää kiinni palautumisesta myös kesken päivän. Hengitän rauhassa, katselen pari minuuttia vaikka ikkunasta ulos, enkä mene tauon aikana sähköpostiin tai someen.
Varianssi -kirjailijat Hagqvist ja Kilpinen sanovatkin, että työpäivän ei pitäisi olla uuvuttava maraton, jonka työntekijä nilkuttaa tasaisella sykkeellä, voimiaan säästellen ja iltaa kohti kumaraan painuen.
Sen sijaan päivän pitäisi olla sarja sprinttejä, joissa mennään välillä kovalla sykkeellä ja tehokkaasti, ja sprinttien välillä palaudutaan reilusti ja kerätään voimia. Näin pysytään hyvissä voimissa ja hyvällä mielellä iltaan saakka. Minulle maratoonarille tämän oivaltaminen ei ollut helppoa, mutta asia käy kyllä ihan maalaisjärkeen. Meidän jokaisen kannattaisi siis olla oman työpäivämme ja elämämme Usain Bolt!
Pian koittaa joulu ja toivottavasti jokaiselle myös edes pieni hengähdystauko töistä. Toivotankin teille kaikille hyvää ja rauhallista joulunaikaa - muistetaan palautua.
Kati Nyman
Kommentoi