Työnantajan tarjoaman liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee 400 eurosta 540 euroon vuodessa. Työnantaja voi korottaa edun määrää jo tänä vuonna, kunhan laki on vahvistettu.
Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen tuloverolain muutoksesta viime tiistaina. Tasavallan presidentin on vielä vahvistettava laki.
Uutta on se, että etua voi käyttää fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin. Liikuntaedulla voi nyt maksaa esimerkiksi kalastonhoitomaksun, kalastusluvan tai metsästysluvan. Sitä voi käyttää myös eräopaspalveluihin.
Edulla voi nyt vuokrata myös liikuntavälineitä, vaikka itse liikunta olisi maksutonta. Voit vuokrata vaikkapa polkupyörän, sähköavusteisen pyörän, kaupunkipyörän, kajakin, kanootin tai maastohiihtovälineet.
Sähköpotkulautaa tai esimerkiksi vesiskootteria edulla ei voi vuokrata.
Etua voi käyttää myös omaa liikuntaa tukeviin palveluihin, kuten esimerkiksi kuntosali- tai harjoitusohjelman laatimiseen.
Liikuntaedun verovapauden edellytyksenä on, että etu kohdistuu työntekijän omaan fyysiseen aktivisuuteen.
Etua pitää tarjota koko henkilöstölle, ja sitä saa käyttää vain työntekijä itse.
Työntekijän käytettävissä oleva liikunta- ja kulttuurietu ei nouse automaattisesti, vaikka verovapaata enimmäismäärää korotetaan. Työnantaja päättää itse, nostaako se oman henkilöstönsä etua.
Minna Petäinen



