veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

Suomi on pullollaan yksityisteitä

24.10.2014

Suomessa on yksityisteitä paljon enemmän kuin julkisesti omistettuja. Yksityisteiden ylläpidosta vastaavat tiekunnan osakkaat, mutta julkinen valta osallistuu kustannuksiin, joskus.

Yksityis- ja metsäautoteitä on Suomessa todella paljon, suunnilleen 360 000 kilometriä. Koko tieverkoston pituus on reilut 450 000 kilometriä. Tästä kaupunkien katuverkoston pituus on noin 26 000 kilometriä. Yksityisteiden merkitys Suomen koko tie- ja katuverkostossa on siis todella huomattava, onhan koko tiekannasta suunnilleen 80 prosenttia yksityisteitä. Tässäkin näkyy Suomelle niin tyypillinen julkisen vallan ja yksityisten toimijoiden yhteistyö.

 Yksityistie Kuva Vastavalo.fi

Yksityistietä ei ole tarkoitettu kenen tahansa käyttöön, vaan tiekunnan osakkaille. Jalankulku ja pyöräily on toki sallittua tien omistuksesta ja ylläpidosta riippumatta. Tiekunnalla eli tieosakkaiden virallisella yhteenliittymällä on periaatteessa oikeus estää muita kuin tieosakkaita käyttämästä yksityistietä, etenkin, jos se aiheuttaa haittaa tai kustannuksia tienpidossa. Jos tienpitoon on saatu julkista avustusta, sillä liikkumista ei saa kieltää.

Yleinen periaate ”omalle tontille tai kiinteistölle pitää päästä” on kuitenkin voimassa. Toisin sanoen tiekunnan on otettava osakkaakseen tai tienkäyttöön oikeutetuksi kaikki ne, joilla on yksityistien varrella maata tai jokin rakennus, jolle pitää päästä. Oikeus on joko pysyvä tai tilapäinen, jos pysyvää ei tarvita.

Kuten nimityskin kertoo, yksityistiet ovat yksityisiä, joko järjestäytymättömän yhteenliittymän tai tiekunnan omistamia. Tiekunta ei ole yhdistyksen kaltainen vapaa yhteistoimintaelin, vaan yksityistietoimituksessa tai kunnan tielautakunnan toimituksessa perustettu lakisääteinen elin. Tiekunta päättää tien kunnossapidosta osakkaiden puolesta. Usein käytännön asioita hoitamaan valitaan hoitokunta

Milloin kannattaa perustaa tiekunta?

Kannattaako tiekunta perustaa riippuu paljolti olosuhteista. Jos yksityistietä käyttää kaksi naapuria ja kumpikin suunnilleen saman verran, tiekunnan kaltainen virallinen elin saattaa olla turha, ainakin silloin, jos naapurit ovat hyvissä väleissä keskenään ja kokonaiskulut pienet.

Tietä korjataan ja kunnostetaan sen verran kun hyväksi katsotaan ja kulut jaetaan puoliksi. Tiekunnan tapainen virallinen yhteistoimintaelin ei siis ole pakollinen, mutta tien varrella asuvat ja sitä käyttävät ovat kuitenkin tieosakkaita, ja heillä on velvollisuus osallistua tienpidon kustannuksiin.

Kun yksityistie on muutamaa kymmentä metriä pidempi tai kun sen varrella olevilla tonteilla on useita omistajia, on viisasta perustaa tiekunta, jotta asiat saadaan järjestäytyneeseen muotoon. 

Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tiekunnan osakkaat käyttävät tietä eri tavoin. Ääriesimerkkejä voivat olla vaikkapa yksityistien alkupäässä asuva yksinäinen henkilö, joka liikkuu polkupyörällä tai jalan ja toisaalta suuren, tien päässä olevan metsäpalstan omistaja, jonka palstalle kuljetetaan metsäkoneita ja jonka myymää puutavaraa haetaan isoilla rekoilla, joskus jopa säännöllisesti. Silloin kulujen jakamisen pitää perustua virallisesti vahvistettuun malliin, jossa kullekin tieosakkaalle on määrätty tieyksiköt.Tiekunta luodaan tietoimituksessa ja samalla vahvistetaan kunkin osakkaan tieyksiköt.  Tiekunta päättää yksityistien ylläpitoon liittyvistä asioista. 

Tiekunta on julkisen viranomaisen vahvistama elin, joka on oikeutettu tekemään päätöksiä tarvittaessa enemmistön voimin. Järjestäytymättömän tien omistuksen kohdallahan kaikki perustuu keskinäiseen sopimiseen, vaikka velvollisuus kunnossapidon kustannusten maksamiseen onkin yhteinen.

Tiekunnan osakas on velvollinen osallistumaan hoitokunnan päätösten mukaisiin tienpidon kustannuksiin, vaikka ei haluaisi tietä kohennettavan, korjattavan tai edes hoidettavan. Osakkuus ja tiekunnan päätökset siis velvoittavat, vaikka niitä ei olisi tehty yksimielisesti.  

Osakkaat maksavat tienpidon, mutta tarkkaan ottaen jo pelkkä yksityistien käyttäminenkin velvoittaa osallistumaan kustannuksiin, vaikka teille ei pääsylippuja myydäkään.

Tiekunnan tulee valita käytännön asioita hoitamaan hoitokunta, joka on kolmijäseninen elin. Joskus selvitään pelkällä toimitsijamiehellä, jos tiekunnan osakkaat löytävät sopivan, kaikkien luottaman henkilön tehtävää hoitamaan – ja joka suostuu sen ottamaan vastaan.Hoitokuntaan pitää valita kaksi varamiestä ja toimitsijamiehelle yksi. 

Missä kunnossa?

Tien hoitokunta valitaan tiekunnan kokouksissa ja sillä on varsin laajat valtuudet toimia. 

Hoitokunta käytännössä päättää - tiekokouksen  ohjeiden mukaan - kuinka hyvässä kunnossa tie pidetään ja kuinka aktiivisesti sitä hoidetaan. Jos hoitokunnan toiminta ei kelpaa tiekunnan osakkaille, hoitokunnan jäsenet varmaankin vaihdetaan osakkaille sopivampiin seuraavassa tiekunnan kokouksessa.

Jos hoitokunnan toiminta ei kelpaa tiekunnan osakkaille, hoitokunnan jäsenet varmaankin vaihdetaan osakkaille sopivampiin seuraavassa tiekunnan kokouksessa.

Laki yksityisteistä ei anna paljoakaan osviittaa siitä, kuinka moitteettomassa kunnossa tien pitää olla, kuinka isot kuopat tai kuinka rajut nimismiehenkiharat ovat vielä hyväksyttäviä. Laki on aika lakoninen: ”Tie on pidettävä sellaisessa kunnossa kuin sen tarkoitus ja siitä tuleva hyöty edellyttävät”.

Erikseen todetaan, että tieosakkaalle ei saa koitua kohtuuttomia kustannuksia tien ylläpidosta. Tien pitää toki olla liikennöitävässä kunnossa, mutta se on tietysti kovin epämääräinen käsite. Matalamaavarainen urheiluauto tarvitsee aika paljon siloisemman tien kuin nelivetoinen maasturi, traktorista puhumattakaan. Laki toteaa kuitenkin, että jos joku tieosakkaista vaatii tieltä ”korkeampaa tasoa” kuin tien tarkoitus edellyttää, tämä osakas maksaa kulut, tarvittaessa ennakolta.

Tiekunta ja sen valitsema hoitokunta saavat varsin vapaasti päättää myös tiehoitotoimenpiteiden ajoituksesta ja rahoituksesta. Osakas voi tietysti pyytää hoitokuntaa huolehtimaan tiestä nykyistä paremmin tai halvemmalla ja valittaa asiasta kunnan tielautakunnalle, jos asiat eivät korjaudu.

Tiekunnan kokouksia on pidettävä vähintään neljän vuoden välein, mutta tilit on tarkastettava vuosittain. Hyvä olisi pitää tiekunnan kokous kerran vuodessa ja yhdessä hyväksyä edellisen toimintakauden toimintakertomus ja tilinpäätös ja luonnollisesti myös tätä seuraavan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Potentiaalisia riidan aiheita syntyy, jos syntyy, tien kunnon tasosta: kuinka hyvässä kunnossa yhteinen tie on pidettävä. Toinen potentiaalinen riidan aihe on tien käyttö. Jos yksityistien osakas perustaa yksityistien päähän vaikkapa metsäkonekorjaamon, hänen velvollisuutensa osallistua tienpidon kustannuksiin – eli siis tieyksikköjen määrä – varmasti kasvaa, mutta kuinka paljon? Juuri tällaisten ongelmien syntymistä ehkäistään sillä, että tiekunnat perustetaan ja niiden toimintaa säädellään virallisin menettelyin, joissa mukana on alan ammattilaisia ja vastuullisia julkisen vallan edustajia.

Tiekunnan osakas voi valittaa tiekunnan päätöksistä kunnan tielautakuntaan esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa katsoo jonkun käyttävän ja kuluttavan tietä kohtuuttomasti enemmän kuin tiekunnan asiakirjat sallivat tai kun itse käyttää tietä olennaisesti ja pysyvästi vähemmän kuin tieyksiköistä voisi päätellä, eikä tiekunta suostu muuttamaan tieyksiköiden määriä.

Jos kunnan tielautakunnankin päätös tai tietoimitus on osakkaan mielestä väärä tai väärin tehty, siitä voi puolestaan valittaa vielä maaoikeuteen.

Tiekunnan osakkuus ja osakkaan velvollisuus osallistua tienpidon kustannuksiin ei kuitenkaan ole matkalipun kaltainen suoranaisesti käyttöön perustuva seikka. Kysymys on siitä, että osakkaan omistamalle maa-alueelle on järjestetty tieyhteys ja että se pidetään kunnossa. Jos ei lainkaan aio käyttää tietä ajoneuvoilla, tien varrelta maata omistava voi periaatteessa olla liittymättä tiekunnan jäseneksi. Se on sitoutuminen sekin ja tarkoittaa, että maanomistaja ei sitten käytä tietä kuin korkeintaan lain erikseen sallimalla työhevosen vetämällä ajoneuvolla.

Kyse on ennen muuta oikeudesta päästä omalle tontille, sillä tiepidon maksutkin voidaan määrätä niin, että on kaikille samansuuruinen tieyksikkömaksu, jolla katetaan tienpidon hallinnosta syntyvät kulut ja sitten hyötyyn eli käyttöön perustuvat, osakaskohtaiset maksut. 

Maksu hyödyn mukaan

Yksityistien osakkaille määräytyvät tiemaksut perustuvat siis tieyksikköihin, jotka ovat osakkaan tiestä saaman hyödyn numeerinen esitys. Mitä enemmän tietä käyttää, kilometrein ja tonnein mitattuna, sitä enemmän tieyksiköitä.

Monissa tiekunnissa peritään lisäksi kaikille samansuuruinen perusmaksu, jolla katetaan hallinnosta aiheutuvat kulut. 

Tieyksikköjä ei ole hakattu kiveen, niitä voidaan muuttaa, jos jonkun tieosakkaan tien käyttö on olennaisesti ja pysyvästi muuttunut. Tiekunta voi määrätä myös tilapäisiä maksuja joko osakkaalleen, jonka tienkäyttö muuttuu joksikin aikaa tai tietä käyttäville ulkopuolisille. 

Yksityistietä käyttävän on käyttöä varten saatava tiekunnan lupa sekä silloin kun toiminta lisää tien kunnossapitokustannuksia että myös silloin, kun kyseessä ovat kuljetukset muun tahon kuin tieosakkaan hyväksi. 

Tiekunta saa kieltää tien käytön kaikilta muilta paitsi tiekunnan osakkailta, jos tienpitoon ei ole saatu julkista rahoitusta. Kiellon pitää perustua tieosakkaiden edun ja tien kunnon turvaamiseen. Kielto ei ymmärrettävästi ole voimassa, jos ulkopuolinen kulkija on matkalla tiekunnan osakkaan tontille jotakin laillista asiaa toimittamaan. 

Luvattomasti tiellä liikkuva on velvollinen suorittamaan tien käytöstä maksu ja lisäksi korvaamaan vahingot, jos tie vaurioituu kuljetuksessa. Jos maksuista ei pystytä sopimaan, asia menee ensin kunnan tielautakunnan päätettäväksi ja tarvittaessa oikeuteen. Sekä Suomen Tieyhdistys että maanmittauslaitos ovat antaneet suosituksia tienkäytön maksuista.

Puomi tien poikki?

Tiekunnilla on niin halutessaan ja kunnalta luvan siihen saatuaan oikeus laittaa puomi tien poikki ja konkreettisesti estää tien käyttö muilta kuin osakkailta. Suomesta ja suomalaisista kertoo tietysti aika hyvää se, että näitä puomeja ei näe kovinkaan usein.

Vaikka yksityistietä eivät periaatteessa saa käyttää muut kuin osakkaat ilman tiekunnan lupaa, satunnaisiin ajeluihin ei kai missään päin Suomea puututa. Tilanne on tietysti kokonaan toinen, jos jostakin yksityistien osasta tulee seudulla suosittu oikotie, osakkaiden kustannuksella. Pahimmillaan tiestä voi tulla luvaton harjoittelurata moottoriurheilun harrastajille. Sitä ei tarvitse sietää.

Yksityisteitä on yli 50 000 kappaletta ja niiden varsilla satoja tuhansia tontteja ja muita maa-alueita. Alioikeuksissa ei kuitenkaan useinkaan ole juttuja, joissa riidellään yksityistien käyttöä koskevista korvauksista. Satunnaista kulkijaa ei aina edes havaita ja jos havaitaan, asiaan ei puututa. Mistä sitä tietää, kenen asialla kulkija on.. 

Pulmia muodostuu oikeastaan vasta sitten, kun tiepitoon osallistumattomien liikenne aiheuttaa tienpitoon lisäkustannuksia tai muodostuu säännölliseksi tai tiekunnan osakkaita häiritseväksi. Suurimmat riidat käydään kuitenkin varmaan tiekuntien sisällä. Jos sopua ei synny, asia etenee ensin kuntien tielautakuntaan ja lopulta maaoikeuksiin. Esimerkiksi Vantaan maaoikeudessa oli vuonna 2013 noin 200 yksityistieasiaa. 

Potentiaalisia riidan aiheita on varmasti loputtomasti. Siihen nähden suomalaiset hoitavat tieasiansa varsin rauhanomaisesti, ainakin sen ensimmäisen tunteita herättävän tietoimituksen jälkeen.

Valtiolta apua tai ei

Julkinen valta voi periaatteessa osallistua yksityisteiden kustannuksiin yksityistielain mukaisesti. Sana periaatteessa on muodostumassa yhä keskeisemmäksi, sillä yksityisteiden avustuksiin tarkoitetut määrärahat ovat pienentyneet jo varsin matalalle tasolle.

Vuonna 2011 yksityisteiden valtionapuihin oli osoitettu 23 miljoonaa euroa, tänä vuonna summa summa on olennaisesti pienempi. Niinpä asiasta päättävät ELY-keskukset – yksityisteiden valtionavuista päätetään Pirkanmaan ELY-keskuksessa – ovat todenneet, että valtionapua voi saada lähinnä ”siltojen, putkisiltojen ja suurien rumpukohteiden parantamiseen ja tulvavaurioiden ja erittäin pahojen kelirikkokohtien” korjaamiseen. Kyseessä on siis lähinnä katastrofiapu.

Valtionapu on rajattu vain tiekunnille tai kunnille, järjestäytymättömien tienomistajien ei kannata hakemuksia lähettää.

Valtionapujen raju supistuminen on johtanut tietysti myös siihen, että tiepidon kustannukset ovat siirtyneet kasvavassa määrin yksityisteiden varrella asuvien tai ammattia harjoittavien kontolle.

Yksityisteitä numeroina

  • 360 000 km yksityisteiden kokonaispituus.

  • 90 000 km palvelee vakituista asumista.

  • 270 000 km metsäautoteitä ja vastaavia.

  • 1 000€/km/vuosi karkea tienpidon kustannusarvio.

  • 5 miljoonaa + 3 miljoonaa euroa valtionavut yhteensä koko maassa (budjetissa ja lisäbudjetissa).

Yksityistien vuosikustannukset ovat alan peukalosäännön mukaan noin 1 000e/km. Kustannustaso vaihtelee voimakkaasti olosuhteiden ja tienpidon tason mukaan, ”vain taivas on rajana”.

Kustannukset jakautuvat tiekunnan osakkaille tien käytön mukaan. Roudasta kärsivillä, raskaan liikenteen teillä kustannukset saattavat olla olennaisesti keskiarvoa korkeammat, parhaimmillaan selvitään muutamalla satasella per kilometri.

Lossien ja siltojen määrä vaikuttaa kustannuksiin, samoin mahdollisesti tarvittavat muut erikoisratkaisut. Suomessa on vajaat puoli tusinaa yksityisesti ylläpidettyä lossia tai lautta-alusta.

Matti Sovijärvi

Juttuun on päivitetty tarkennuksia 17.11. muun muassa leipätekstin kappaleisiin 2., 8, 10, 12, 14, 25, 26, 27, 30, 31, 32 ja 33.

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.