Ulkomaan tuloja on pian entistä vaikeampi piilotella verottajalta, kun kansainvälinen tulo- ja verotietojen vaihto laajenee ja tehostuu. Mutta lisääkö tehostuminen myös Suomen verotuloja?
Verkko kiristyy vähitellen niiden kansalaisten ympärillä, jotka pyrkivät pitämään ulkomailta saamiaan tuloja piilossa Suomen verottajalta.
Suomi on solminut tulo- ja verotietojen kansainvälisestä vaihdosta useita sopimuksia, tuoreimmat tänä vuonna. Lähivuosina kansainvälinen tietojenvaihto laajenee huomattavasti aiemmasta.
Tietoa on kyllä saanut tähänkin asti. ”Useimmat Suomen solmimista verosopimuksista antavat mahdollisuuden tietojenvaihtoon”, kertoo veroasiantuntija Hannu Lahtomaa Verohallinnosta. Suomella on verosopimus lähes 80 valtion kanssa.
Lisäksi EU:lla on direktiivejä, joiden perusteella tietoja vaihdetaan EU-maiden kesken.
Suomi on myös tehnyt veroparatiisivaltioiden kanssa kolmisenkymmentä tietojenvaihtosopimusta, jotka Pohjoismaat ovat neuvotelleet yhdessä.
EU-maat vaihtavat joitakin tietoja jo automaattisesti, mutta useimmat tähänastiset sopimukset ovat mahdollistaneet tietojen saamisen vain pyydettäessä.
Pian tietojen kerääminen ja automaattinen vaihtaminen laajenee reippaasti. Sen uskotaan aiempaa tehokkaammin ehkäisevän ulkomaan tulojen pimittämistä. ”Tänä vuonna 51 valtiota tai hallinnollista aluetta on allekirjoittanut sopimuksen automaattisesta tietojenvaihdosta. Erityisesti tällaiset sopimukset lisäävät kiinnijäämisen riskiä”, sanoo hallitusneuvos Antero Toivainen valtiovarainministeriöstä.
Tietojenvaihtosopimuksessa ovat mukana muiden muassa Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Liechtenstein ja Mansaari. Sveitsikin on tulossa, joskaan ei vielä tiedetä, minä vuonna.
Tahmean alun jälkeen kiivaaseen spurttiin
Kansainvälisen tietojenvaihdon kanssa on veivattu pitkään ja hartaasti.
Esimerkiksi käy EU:n säästödirektiivi, jonka perusteella unionin jäsenmaat vaihtavat tietoa kansalaistensa saamista korkotuloista.
EU:n komissio teki direktiivistä ehdotuksen vuonna 1989, ja direktiivin mukainen tietojenvaihto alkoi vasta 2005.
Vero- ja tulotietojen avoimuus on lisääntynyt hyvin hitaasti, tuumii Antero Toivainenkin. ”Toisaalta aivan viime vuosina on edetty nopeasti: kolme vuotta sitten en osannut edes kuvitella, että avoimuus toteutuisi niin laajasti kuin nyt”, hän sanoo. Hän viittaa tuoreeseen sopimukseen kansainvälisestä automaattisesta tietojenvaihdosta.
Avoimuuskehitykseen on piiskannut vauhtia se, että valtioiden välinen verokilpailu sekä verojen välttely veroparatiisien avulla ovat nousseet puheenaiheiksi lähes kautta maailman.
Euroopassa painetta avoimuuteen vielä lisäävät valtioiden velkakriisit, talouskasvun hiipuminen ja väestön vanheneminen. Ne panevat julkisen talouden koville, joten veroeuroista yritetään pitää tiukasti kiinni.
Veronkierron suitsimisen lisäksi etenkin Yhdysvalloissa avoimuuteen on ajanut terrorisminvastainen taistelu. Rahan liikkeet halutaan selvittää ja otteet rahanpesua ja salattuja omistusjärjestelyjä kohtaan ovat tiukentuneet.
Antero Toivainen uskoo, että tietojenvaihtosopimuksiin lähtee mukaan jatkuvasti lisää maita. ”Poliittinen paine on kova. Sopimuksista pois jääminen käy aina vain vaikeammaksi, koska maan maine voi kärsiä.”
Veroparatiisin leimaa ei haluta enää missään.
Tietoja automaattisesti ja entistä laajemmin
Tietojenvaihto kokonaisuudessaan on aika sekava vyyhti. Tietoja vaihdetaan (tai aletaan vaihtaa) niin pääomatuloista kuin palkoista ja eläkkeistäkin. Eri sopimusten ja direktiivien perusteella kerätään ja vaihdetaan erilaisia tietoja. Sopimuksissa on myös monenlaisia siirtymäaikoja.
Kuitenkin jo muutaman vuoden kuluessa tietoa alkaa kulkea huomattavasti enemmän kuin nyt, jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan. Kansainvälisessä automaattisessa tietojenvaihdossa on tarkoitus noudattaa teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n hyväksymää mallia, jonka mukaan tulot ja varallisuus ilmoitetaan varsin kattavasti.
Esimerkiksi EU:n säästödirektiivi on suppea ja koskee pelkästään korkotuloja (tosin korkotuloihin sisältyy paljon muutakin kuin talletuskorkoja). Yhdysvaltojen kanssa tehty FATCA-sopimus (Foreign Account Tax Compliance Act) puolestaan edellyttää myös muun muassa talletusten, osinkojen, henkivakuutuskorvausten sekä osakkeiden ja velkakirjojen myyntihintojen ilmoittamista.
OECD:n raportointimalli on samankaltainen kuin FATCAn. Sen avulla pyritään saamaan tietoa myös välillisistä omistuksista eli henkilöistä omistavien yhtiöiden tai yhteisöjen takana.
Vaikka pyrkimys on yhtenäisiin käytäntöihin, tiedonvaihdossa ja saatavan tiedon hyödyntämisessä on vielä mutkia matkassa jo siksi, että joka maassa on omanlaisensa lainsäädäntö ja verojärjestelmä.
Esimerkiksi tulo, joka on vaikkapa korkotuloa yhdessä maassa, ei välttämättä ole korkoa toisen maan lainsäädännön mukaan. Tai jos Suomen verottaja saa tiedon omaisuuden luovutushinnasta, ei välttämättä ole selvää, onko siitä jo vähennetty omaisuuden hankintahinta. Joskus Suomen verottaja saattaa kaivata tietoa tulosta, jota toisessa maassa ei edes veroteta. Silloin kyseisiä tulotietoja tuskin on siellä edes kerätty.
”Kansainvälisestä vaihdosta saadut tiedot eivät voikaan olla niin täsmällisiä, että ne sellaisenaan kävisivät verotuksen pohjaksi”, Hannu Lahtomaa Verohallinnosta sanoo.
”Tietojenvaihto ei myöskään vapauta veronmaksajaa velvollisuudesta ilmoittaa tulonsa Suomen verottajalle”, hän muistuttaa. Jokainen on siis itse vastuussa siitä, että ulkomailta saadut tulot tai vaikkapa ulkomaille rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahasto-osuudet tulevat ilmoitetuiksi.
Verotuksen valvonnassa tietojenvaihto kuitenkin auttaa – ja auttaa vielä enemmän sitten, kun ulkomailta saatavia tietoja pystytään vertailemaan kotimaan tietoihin tietokoneella. Toistaiseksi veroilmoitusten puutteita seulotaan esiin perinteisin keinoin eli vertailemalla ulkomailta saatuja tulotietoja ja suomalaisten veroilmoituksia keskenään. Työlästä ja hidasta.
Yleensä tietojenvaihtosopimusten periaatteena on, että osapuolet saavat toisiltaan samat tiedot. Aina periaate ei käytännössä toimi. FATCA:n perusteella Suomi saa Yhdysvalloista ainakin aluksi vain pankkitilitietoja, vaikka Suomesta on toimitettava Yhdysvaltoihin paljon muitakin tietoja.
”Yhdysvaltojen lainsäädännön ja hallintokäytäntöjen vuoksi emme voi saada automaattisesti muita tietoja. Yhdysvallat on kuitenkin sitoutunut kehittämään käytäntöjään niin, että vastavuoroisuus jossain vaiheessa toteutuu”, Antero Toivainen kertoo.
Pankkisalaisuus ei enää suojele
Vaikka avoimuus tuntuu nyt lisääntyvän nopeasti, ongelmakohtiakin riittää. Voiko esimerkiksi osakeomistusten hallintarekisteröinti, joka ei paljasta julkisuuteen osakkeiden omistajaa, syödä tietojenvaihdon hyötyjä?
Antero Toivainen sanoo, että hallintarekisteröinti on ”oma kysymyksensä”, joka on tavalla tai toisella selvitettävä. Tiedon kulkuun ei voi jäädä pimeitä kohtia, hän sanoo.
Edes läntisessä Euroopassa kaikki maat eivät ole innostuneet avoimuudesta. EU-maat Itävalta ja Luxemburg sekä EU:n ulkopuolinen Sveitsi ovat sitkeästi pitäneet kiinni pankkisalaisuudestaan.
Salaisuuden säilyttämisen hintana on EU:n säästödirektiiviin liittyvä erityinen lähdevero. ”Jos esimerkiksi Luxemburg ei anna Suomelle tietoa suomalaisen saamasta korkotulosta, Luxemburgin on perittävä tulosta 35 prosentin lähdevero. Se on enemmän kuin tulosta menisi veroa Suomessa”, Hannu Lahtomaa kertoo.
Suomea kovempi vero hyvitetään verovelvolliselle myöhemmin, mutta sekin edellyttää, että saaja ilmoittaa kyseisen korkotulonsa Suomeen.
”Verovelvollinen kuitenkin välttyy erityiseltä lähdeverolta, jos hän sallii ulkomaisen pankin antaa tiedon korkotulosta Suomen verottajalle”, hän huomauttaa.
Järjestelmä siis kannustaa kahdellakin tapaa ilmoittamaan tulot kotimaahan.
Säästödirektiivin mukaista erityistä lähdeveroa perivät Itävallan ja Luxemburgin lisäksi EU:n ulkopuoliset Sveitsi, Andorra, Liechtenstein, Monaco ja San Marino.
Säästödirektiivin määräykset ulottuvat myös liitännäisalueiksi kutsutuille alueille (esim. Jersey, Guernsey, Mansaari, Caymansaaret), joista osa vaihtaa jo tietoja, osa perii erityistä lähdeveroa.
Koska moni näistä pankkisalaisuutta vaalineista maista ja alueista on nyt allekirjoittanut sopimuksen kansainvälisestä automaattisesta tietojenvaihdosta, erityisen lähdeveron kuvittelisi vähitellen häviävän käytöstä.
Myös EU:ssa Itävallan ja Luxemburgin on siirtymäaikansa jälkeen oma-aloitteisesti ilmoitettava korkotuloista.
Tuottoarvioita ei löydy keneltäkään
Kansainvälisen tietojenvaihdon lisääntyminen lisää avoimuutta, parantaa verojärjestelmän uskottavuutta ja tehostaa verovalvontaa, siitä ei liene epäilystä. Mutta miten paljon lisää verotuloja Suomi mahdollisesti pystyy sen ansiosta keräämään? Tai kääntäen: miten paljon verotuloja pimitetyistä ulkomaan tuloista jää nykyään saamatta?
Siitä ei tiettävästi ole tuoreita, luotettavia laskelmia.
”Meillä ei ole käytössä numeroarvioita”, sanoo Antero Toivainen valtiovarainministeriöstä. ”Mutta Verohallinnollahan olisi tieto siitä, minkä verran nykyään saadaan kerättyä veroja ulkomaan tuloista”, hän lisää.
Vaan eipä olekaan. Verohallinnolla ei ole tietoa ulkomaan tuloista tai niistä kertyneistä veroista eikä siitäkään, miten moni henkilö on ilmoittanut ulkomailta saamiaan tuloja. Vanhat tietojärjestelmät eivät mahdollista tämänkaltaista erittelyä ja tilastointia. Tiedon saamiseksi pitäisi panna pystyyn tutkimus ja seuloa tiedot esiin manuaalisesti.
Tilastokeskus kerää tietoja suomalaisten ulkomaisten omistusten arvosta, muuta ei sieltäkään irtoa. Tuorein ennakkotieto kertoo, että suomalaisten kotitalouksien ulkomaisten arvopaperisijoitusten arvo oli viime vuonna 6 900 000 000 euroa (6,9 miljardia). Tosin tämä summa perustuu vain kotimaassa toimivien pankkien ja sijoituspalveluyritysten antamiin tietoihin eikä siis sisällä ulkomaisia palveluja käyttäneiden sijoituksia.
Omistusten arvon perusteella ei voi laskea verojen määrää. Jotta tuota miljardimäärää pystyisi vähän hahmottamaan, kuvitellaan nyt kuitenkin, että 6,9 miljardin omistuksille tulisi 3 prosentin tuotto vuodessa. Tuottoa syntyisi 207 000 000 euroa. Jos siitä menisi 30 prosentin pääomatulovero, veroa tulisi maksettavaksi 62 100 000 euroa.
Mihin vertaisimme tuota? Toissa vuonna suomalaiset yksityishenkilöt maksoivat pääomatuloistaan veroa 1 800 000 000 euroa (1,8 miljardia). Se ei kuitenkaan ole hyvä vertailukohta, sillä se sisältää myös ulkomaan pääomatuloista maksetut verot. ”Osa ulkomaille sijoittavista tekee meille tarkkaan tiliä tuloistaan”, Hannu Lahtomaa Verohallinnosta sanoo.
Eduskunta tilasi ja sai viisi vuotta sitten harmaan talouden raportin, joka perustui vuoden 2008 tietoihin. Raportissa arvioitiin, että ehkä vain reilu kymmenesosa henkilöiden kansainvälisestä sijoitustoiminnasta saamista tuloista oli ilmoitettu verottajalle.
Ulla Simola
Jutun lähteenä on käytetty myös Verohallinnon ylitarkastajan Hannu Kuortin Verotus-lehdessä 4/2012 ja www.vero.fi-sivuilla julkaistua kirjoitusta veroparatiiseista.
