Verot
-
VEROT 3.4.2018
Oma asunto keskustassa? KHO:n päätös voi kiristää kiinteistöveroasi
Helsingissä ja Tampereella on paljon keskustassa sijaitsevia kiinteistöjä, joissa on odotettavissa tulevaisuudessa kiinteistöveron kiristymistä. Tämä johtuu KHO:n tuoreesta päätöksestä, joka mahdollistaa maan verotusarvon nostamisen. -
VEROT 28.3.2018
Verotus verkkoon ja palautuksilla kesälomalle
Vuoden 2018 veroilmoituksen voi hoitaa kokonaan ilman paperia, kun verottajan Omavero-palvelu avautuu henkilöasiakkaille. Samalla muuttuu moni muukin verotukseen liittyvä asia. -
VEROT 26.3.2018
Velkaa perintönä? Kuolema ei lakkauta velkaa
Merjan isä kuoli. Isältä jäi jonkin verran omaisuutta, mutta myös reippaasti asuntovelkaa ja muitakin velkoja. Merja tiesi veloista, joten hän odotti perintönsä jäävän pieneksi. Sitä pientäkään perintöä ei lopulta tullut. Sen sijaan velkaa jäi. Joutuuko Merja maksamaan isänsä velat? -
VEROT 20.3.2018
Kiinteistövero tuottaa kunnille vuonna 2018 yli 1,8 miljardia euroa
Verohallinnon ennakkotilastojen mukaan kiinteistövero tuottaa tänä vuonna kunnille noin 1 844 miljoonaa euroa. Suurin osa kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista. Maapohjan osuus on noin 27 prosenttia tuotosta. -
VEROT 14.3.2018
Valtiovarainministeri Petteri Orpo Vero2018:ssa: "Työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen keskiössä"
Valtiovarainministeri Petteri Orpo haluaa jatkaa työn verotuksen keventämistä ja kiristää terveydelle ja ympäristölle haitallisten hyödykkeiden verotusta. Orpo puhui keskiviikkona Veronmaksajain Keskusliiton Vero2018:n veropolitiikan aamussa Helsingissä. -
VEROT 13.3.2018
Vero2018: Hyötytieto houkuttelee tapahtumaan
Oma talous, sijoittaminen ja verotus vetävät tiistaina hyötytiedosta kiinnostuneita kävijöitä Vero2018-tapahtumaan. -
VEROT 9.3.2018
Tutkimus: Varainsiirtovero syö muuttohalut – perheet asuvat liian suurissa tai pienissä asunnoissa
Varainsiirtovero kasvattaa muuttokustannuksia ja vähentää omistusasunnossa asuvien suomalaisten muuttohaluja. Monet asuvat liian pienissä tai suurissa asunnoissa. -
VEROT 27.2.2018
Vanhemmille raha-apua verottomasti – laadi lainasta velkakirja
Lapset voivat eri tavoin auttaa ikääntyneitä vanhempiaan taloudellisesti ilman, että siitä rapsahtaa veroja. Mitä keinoja on mahdollista käyttää -
VEROT 26.2.2018
FIM: Perinnön saaminen ja jättäminen askarruttavat suomalaisia – perintösuunnitelmista ei kuitenkaan puhuta
Suomalaisilla perheillä on omaisuutta satojen miljardien euron edestä, ja lähivuosina moni vaurastuu saadessaan perinnön, johon ei välttämättä ole varautunut. Useimmat pohtivat perinnön jättämiseen tai saamiseen liittyviä asioita yksin. -
VEROT 26.2.2018
Viljelijä, kolme päivää aikaa hakea energiaveron palautusta – suunnitteilla 25 miljoonan euron lisäpalautus
Hallitus esittää viime syksyn vaikeista sadonkorjuuolosuhteista kärsiville maatalouden harjoittajille 25 miljoonan euron suuruista tukea. Tuki maksetaan kertaluonteisena energiaveron lisäpalautuksena. -
VEROT 23.2.2018
Uudenmaan yritykset veronmaksajien aatelia: 27 miljardia euroa vuodessa valtion kassaan
Uudellamaalla toimivat yritykset maksoivat veroja ja maksuja vuonna 2017 yhteensä 27 miljardia euroa. Tästä yli 11,6 miljardia euroa oli arvonlisäveroja ja erilaisia välillisiä tuoteveroja, lähes 2,3 miljardia yhteisöveroja, yli 225 miljoonaa kiinteistöveroja, noin 6,8 miljardia palkkaveroja ja 5,5 miljardia eläkevakuutusmaksuja. -
VEROT 20.2.2018
2014
-
VEROT 20.2.2018
2015
-
VEROT 20.2.2018
2016
-
VEROT 20.2.2018
2017
-
VEROT 20.2.2018
2018
-
VEROT 5.2.2018
Verohallinnon uusi pääjohtaja: ”Mitä vähemmän veronmaksajan pitää tehdä, sen parempi”
Pääjohtajanimitys vaikuttaa olevan yllätys kaikille muille paitsi Markku Heikuralle itselleen. Valtioneuvosto sivuutti ”ennakkosuosikit” ja nimitti virkaan Verohallinnon pitkäaikaisen tietohallintojohtajan. -
VEROT 2.2.2018
Koiravero jäämässä historiaan
Valtiovarainministeriö ehdottaa koiraverolain kumoamista. Koiraveron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1991, ja kaikki kunnat ovat luopuneet koiraveron perimisestä. -
VEROT 1.2.2018
Markku Heikura on Verohallinnon uusi pääjohtaja
Valtioneuvosto on nimittänyt Verohallinnon pääjohtajaksi diplomi-insinööri Markku Heikuran. Hän työskentelee nykyisin Verohallinnon tietohallintojohtajana. -
VEROT 1.2.2018
Henkivakuutuksen edunsaaja – kannattaako edunsaajaksi merkitä kuolinpesä?
Henkivakuutuksen perusteella lähiomaisille maksettavan kuolintapauskorvauksen osittainen verovapaus poistui 1.1.2018. Kannattaako henkivakuutuksen edunsaajaksi muuttaa nyt kuolinpesä puolison ja/tai lasten sijaan?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 20.8.2024Aion lyhentää poikani opintolainaa – onko lyhennys verovapaa?Aikuisella pojallani on opintolainaa. Saanko lyhentää hänen opintolainaansa verovapaasti? Tarkoituksenani on maksaa suoraan pankille kuukausittain lyhennystä. Verojuristi Maisa Katisko vastaa: Kyll...
-
VEROT 19.8.2024Ostamme kalustetun asunnon – miten vähennämme irtaimiston osuuden vuokratulosta?Ostamme käytetyn asunnon täysin kalustettuna ja laitamme sen vuokralle. Kauppakirjassa määritellään tietty summa irtaimiston osuudeksi, joka vastaa sen todellista käypää arvoa. Miten saamme vähenne...
-
VEROT 12.8.2024Yksi perillinen on saanut leskeltä ennakkoperintöä – onko ennakkoperintö merkittävä perukirjaan?Toinen aviopuolisoista on kuollut, ja nyt teemme perukirjaa. Leski on molempien vielä eläessä antanut yhdelle yhteisistä rintaperillisistä ennakkoperintöä avio-oikeuden alaisista varoistaan. Pitääk...
-
VEROT 14.8.2024Äidilläni on pankin kuluja sijoitusasunnon vastikkeen maksusta – saako kuluista vähennyksen?Iäkkäällä äidilläni on sijoitusasunto, jossa on vuokralainen. Äitini ei käytä verkkopankkia, vaan maksaa laskut käymällä pankissa tai käyttämällä maksukuorta, jolloin jokaisesta laskusta menee eril...
-
VEROT 13.8.2024Myyn oy:n osakkeita ja lainasaatavan – onko molemmista kaupoista maksettava varainsiirtoveroa?Olen myymässä omistamani osakeyhtiön osakkeita ostajalle, joka mahdollisesti ostaisi samalla myös myynnissä olevan yhtiön tytäryhtiölle antamani lainan, joka minulla on myynnissä olevan yhtiön tytä...



