Verot
-
VEROT 8.3.2019
Kiinteistöverotuspäätös tulee postissa maaliskuun loppuun mennessä – muista tarkistaa kiinteistöverotuspäätös
Kiinteistöverotuspäätös tulee postitse maaliskuun loppuun mennessä. Kiinteistöverotuspäätös lähetetään tänä vuonna vielä paperilla, vaikka olisit ottanut käyttöön sähköisen viranomaisasioinnin eli Suomi.fi-viestit. -
VEROT 8.3.2019
Myin autoni voitolla – voinko vähentää autoveron myyntihinnasta?
Voinko laskea autoveron hankintakuluksi, kun myin autoni voitolla? Kyse oli yksittäisestä kaupasta, en myy autoja ammattimaisesti. -
VEROT 4.3.2019
Useimpien veronpalautukset pankkitileillä elokuussa – jäännösvero maksuun elokuun alussa
Veronpalautukset ilmestyvät pankkitileille maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Suurin osa henkilöistä saa veronpalautuksensa 6.8.2019. Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on useimmilla 1.8.2019. -
VEROT 4.3.2019
Sisarusten metsätilakauppa: onko luovutusvoitto verovapaa?
Lähes 50 vuotta jakamattomana ollut kuolinpesä jaettiin. Yksi pesän osakkaista myi jaossa saamansa osuutensa metsätilasta veljelleen. Täyttääkö kauppa kaikki edellytykset luovutusvoiton verottomuudesta sukupolvenvaihdoksessa? -
VEROT 26.2.2019
Perusteettomiin alv-palautuksiin holahtanut 30 miljoonaa euroa vuodessa
Vuosina 2014–2016 arvonlisäveron perusteettomista palautuksista aiheutunut arvonlisäveron menetys on ollut noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. -
VEROT 22.2.2019
Veronumerorekisteriä siivotaan helmikuun lopussa – noin 900 000 henkilön tiedot poistetaan
Julkisesta veronumerorekisteristä poistetaan helmikuun 2019 lopussa noin 900 000 henkilön tiedot. Näistä henkilöistä ei ole annettu Verohallintoon rakennusalan ilmoitusvelvollisuuteen perustuvia työntekijäilmoituksia viimeisen kahden vuoden aikana. -
VEROT 18.2.2019
Menikö hermo Omaverossa? Tässä tekniset vinkit
Sujuva sähköinen asiointi Verohallinnon uudessa palvelussa vaatii päivitetyt ohjelmistot ja sopivat asetukset. Tässä helpot ohjeet tietokoneen virittelyyn. -
VEROT 18.2.2019
Saammeko vähennyksen perintöveroilmoituksen laatimiseen liittyvistä kuluista?
Teimme perintöveroilmoituksen juristin avustuksella. Meiltä ei kuitenkaan hyväksytty perintöverotuksessa vähennyksenä juristin palkkiota perintöveroilmoitusten teosta. Toimiko verottaja oikein? -
VEROT 11.2.2019
Pienyrittäjä, älä unohda hakea arvonlisäveron alarajahuojennusta
Pienyrittäjän kannattaa olla valppaana. Jos tilikauden liikevaihto ilman arvonlisäveroa on alle 30 000 euroa, arvonlisäverot voi saada osittain tai kokonaan takaisin arvonlisäveron alarajahuojennuksena. Tilikaudelta maksetut arvonlisäverot voi saada kokonaan takaisin, jos liikevaihto on enintään 10 000 euroa. -
VEROT 4.2.2019
Haluatko veroilmoituksesi vain sähköisesti Omaveroon? Ota käyttöön Suomi.fi-viestit
Verovuoden 2018 veroilmoitus lähetetään henkilöille paperipostina ja kirjeenä Omaveroon. Jos haluat veroilmoituksesi vain sähköisesti Omaveroon, ota Suomi.fi-viestit käyttöön viimeistään 28. helmikuuta. -
VEROT 31.1.2019
Leskellä hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteen – kuka maksaa perintöveron?
Mieheni kuoli jokin aika sitten. Meillä on testamentti, jossa minulle määrärään hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteemme. Joudunko minä maksamaan perintöveroa? Onko poikamme maksettava veroa jo nyt, vaikka hän ei saa käyttöönsä vielä mitään? -
VEROT 30.1.2019
Noususuhdanne kasvattaa yritysten verojalanjälkeä
Talouden pirteä kasvu näkyy suomalaisten yritysten maksamissa ja tilittämissä veroissa. Tuotot kaikista verolajeista ovat kasvaneet vuodesta 2015 vuoteen 2017, kertoo Keskuskauppakamarin suuri veroselvitys. -
VEROT 25.1.2019
Muista maksaa jäännösvero – mätkyjen eräpäivä on 1.2.2019
Verovuoden 2017 jäännösveron toisen erän eräpäivä on perjantaina 1. helmikuuta. Mätkyjen ensimmäinen erä piti maksaa 3.12.2018. Jäännösvero on jaettu kahteen maksuerään, jos vero on 170 euroa tai enemmän. -
VEROT 23.1.2019
Ilmastonmuutos ja verotus – miten puolueet verottaisivat?
Vaalikevät lähestyy. Miten puolueet vaikuttaisivat verotuksella ilmastonmuutokseen? Taloustaito kysyi, seitsemän puoluetta vastasi. -
VEROT 22.1.2019
Eikö pdf-dokumentti aukea Omavero-palvelussa? Toimi näin
Esimerkiksi muutosverokortti ja verotuspäätökset löytyvät nyt pdf-muodossa Verohallinnon Omavero-palvelusta. Pdf-tiedosto ei kuitenkaan aukea luettavaksi kaikilla selaimilla. Mikä neuvoksi? -
VEROT 21.1.2019
Lapsettoman enon perintö – miten toissijaisia perillisiä verotetaan?
Varakas eno kuoli noin kymmenen vuotta sitten lapsettomana. Enon leski on vihjannut haluavansa jakaa omaisuuden toissijaisten perillisten ja itsensä välillä jo eläessään. Tuleeko meille toissijaisille perillisille jaosta jotain veroja maksettavaksi? -
VEROT 18.1.2019
Taloustaidon levikki on nyt 242 961 kappaletta – yli 4 300 uutta tilaajaa
Veronmaksajan Taloustaito-lehden levikki on nyt 242 961 kappaletta. kasvua edellisvuoteen tuli yli 4 300 kappaletta. -
VEROT 17.1.2019
Perinnöksi kiinteistö – voiko kiinteistön perintöverotusarvoa nostaa jälkikäteen?
Olen perinyt kiinteistön. Nyt on käynyt ilmi, että perunkirjoitushetken arvio kiinteistön arvosta oli turhan varovainen. Perunkirjoitus on toimitettu tammikuussa 2016. -
VEROT 15.1.2019
Tiedossa mätkyjä verovuodelta 2018? Maksamalla lisäennakkoa kutistat jäännösveroa
Maksamalla lisäennakkoa tammikuun aikana voit välttää tulevat mätkyt verovuodelta 2018. Lisäennakkoa on aina haettava ennen sen maksamista. -
VEROT 10.1.2019
Eläkeläinen, onko verokortissasi kaksi eri veroprosenttia? Tästä se johtuu
Vuoden 2019 verokortissa eläketuloille voi olla kaksi eri veroprosenttia. Mistä muutos johtuu ja millaisia vaikutuksia sillä on eläkeläisen käteen jääviin tuloihin?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 8.10.2024Minulla on metsää Lapissa – millaisen vähennyksen saan matkoistani metsäpalstalle?Minulla on metsäpalsta Lapissa. Miten teen ja lasken matkakuluvähennyksen omalla autolla ajetuista matkoista kodistani metsäpalstalle vuodelta 2023? Entä saanko tehdä metsätilalle tehdystä matkast...
-
VEROT 14.10.2024Tila testamentataan yhdistykselle – voiko se kieltäytyä perinnöstä?Henkilö testamenttaa yleishyödylliselle yhteisölle omistamansa tilan, jolla sijaitsee huonokuntoinen asuinrakennus. Tila sijaitsee ns. muuttotappiokunnassa, ja sille on vaikea löytää ostajaa. Muuta...
-
VEROT 10.10.2024Sisarusten asuntokauppa miinuksella – onko tappiosta maksettava veroa?Omistan asunto-osakkeen yhdessä sisareni kanssa. Ostimme sen lokakuussa 2006 ja maksoimme siitä yhteensä 85 000 euroa. Molemmat maksoivat asunnosta 42 500 euroa. Kumpikaan meistä ei ole asunut asun...
-
VEROT 14.10.2024Arvonlisäveron muutos iski hintoihin vaihtelevastiArvonlisävero nousi syyskuussa 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Kuluttajahinnoissa muutos näkyi kuitenkin varsin vaihtelevasti. "Käytännössä arvonlisäveron muutos tarkoittaisi kuluttajahintoihin 1...
-
VEROT 1.10.2024Lapsen osakkeet arvottomia – miten ilmoitan tappion verotuksessa?Olen ostanut osakkeita alaikäiselle lapselleni. Yritys, jonka osakkeita ostin, on kuitenkin mennyt konkurssiin, ja osakkeiden arvo on nolla euroa. Miten ilmoitan alaikäisen lapseni osaketappiot ver...



