veronmaksajat.fi

RAHAT

Voiko pörssiyhtiön toimitusjohtaja olla aktiivipoliitikko?

Voiko pörssiyhtiön toimitusjohtaja olla aktiivipoliitikko?
15.9.2021

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI Ensi lauantaina eli 18. syyskuuta Keravalla kokoontuu Sinisen tulevaisuuden puoluekokous. Kokouksessa valitaan eduskunnan ulkopuolelle jääneelle puolueelle puheenjohtajisto. Puolueen puheenjohtaja vaihtuu, sillä sinisten nykyinen puheenjohtaja Kari Kulmala ei ole ehdolla jatkokaudelle.

Miksi eduskunnan ulkopuolella olevan puolueen puheenjohtaja-asiaa käsitellään sijoituspalstalla? Syy on se, että puolueen puheenjohtajaksi on pyrkimässä Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen. Hänen kanssaan paikasta kilpailee Kari Tanninen.

Investors House on pörssilistattu kiinteistösijoitusyhtiö, joka on laajentunut myös asuntojen vuokraus- ja välityspalveluihin franchising-pohjalta toimivan OVV Asuntopalveluiden kautta ja kiinteistö- ja sijoitusrahastotoimintaan Investors House Rahastot -liiketoiminnalla.

Investors Housella on 2 300 omistajaa, ja sen markkina-arvo on noin 35 miljoonaa euroa.

Investors Housen lisäksi Roininen on Ovaro Kiinteistösijoituksen hallituksen puheenjohtaja. Ovaro eli entinen Orava on niin ikään listattu pörssiin. Sillä on 5 200 osakkeenomistajaa, ja sen markkina-arvo on samaa luokkaa Investors Housen kanssa.

Puoluepoliittinen aktiivisuus harvinaista

Yritysjohtajat ovat usein aktiivisia vaikuttajia, ja heidän nimiään vilahtelee erilaisissa luottamustoimissa ja työryhmissä. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien luontaisimpia yhteiskunnallisen aktiivisuuden kanavia ovat toimialajärjestöjen tai muiden edunvalvontajärjestöjen hallituspaikat. Pörssijohtajia löytyy myös esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöiden hallintoelimistä.

Monet johtajat ovat myös aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita. Ykkösaamussa vieraillessaan ja lehtien sunnuntainumeroiden haastatteluissa ykkösketjun johtajat esittävät näkemyksiään myös muista kuin johtamansa yhtiön tai toimialan kysymyksistä.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen areena voi olla myös Twitter, jossa Roininenkin on aktiivinen. Omassa Twitter-kuplassani aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvat myös esimerkiksi Rauten toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja Marimekon hallituksen puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja Mika Ihamuotila.

Vaikka yritysjohtajien ulostuloista voi päätellä, että heidän ajatuksensa ovat lähempänä joidenkin puolueiden ajatusmaailmaa kuin joidenkin toisten, ja jäsenkirjakin saattaa löytyä lipaston laatikosta, näkyvä puoluepoliittinen sitoutuminen on kuitenkin harvinaista. 

Kipukohtina ajankäyttö ja leimautuminen

Pörssiyhtiöiden johtajien näkyvistä työn ulkopuolisista harrastuksista on toisinaan noussut keskustelua lähinnä ajankäytön takia.

Esimerkiksi kun aikoinaan Amer Sportsin silloinen toimitusjohtaja Roger Talermo toimi samaan aikaan myös Suomen olympiakomitean puheenjohtajana ja Teliasoneran hallituksen jäsenenä, varmaankin aivan aiheellisesti kysyttiin, kuinka aika riitti kaikkiin pesteihin.

Tiettävästi ainakin joidenkin yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ovat ohjeellisesti rajoittaneet toimitusjohtajiensa työn ulkopuolisten hallituspaikkojen määrää, jotta keskittyminen päätyöhön ei kärsisi.

Puoluepoliittisuutta aktiivisuutta saattaa vähentää leimautumisen pelko. Puoluepoliittiset kiistat äityvät toisinaan tiukaksi ja jälkiä jättäväksi sanailuksi. Poliittinen retoriikka kärjistyy helposti "meidän puolellamme"- ja "meitä vastaan"-leireihin.

Koska toimitusjohtaja antaa pörssiyhtiölle kasvot, moni halunnee varjella yhtiötä puoluepoliittiselta leimautumiselta. Kuluttajatuoteyhtiön toimitusjohtajan poliittinen elämä saattaisi näkyä myynnissäkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Petri Roinisen ehdokkuus sinisten johtoon on kaikissa näissä suhteissa helpoimmasta päästä. Investors House on organisaationa selvästi hallittavampi kuin kansainvälinen teollisuusyhtiö. Roininen on yhtiön merkittävä omistaja. Hänen yhteiskunnalliset näkemyksensä ovat Investors Housen omistajille jo entuudestaan tuttuja.

Kierrettä sen sijaan antaa se, että niin Investors House kuin Ovaro kiinteistösijoitusyhtiöinä toimivat kiinteistökehityksen parissa, ja siihen liittyy toisinaan poliittisia päätöksiä, esimerkiksi kaavoitusratkaisuja.

Pyysin Petri Roinista vastaamaan sähköpostitse aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Alla olevaa haastattelua on muokattu journalistisesti. 

"Tiedän mistä on kyse" 

Miksi päätit lähteä kisaamaan sinisten puheenjohtajuudesta, Petri Roininen?

"En kaipaa titteleitä enkä tilpehöörejä. Sen sijaan katsoessani yhteiskunnan ja talouden suuntaa herään huoleen. Julkista velkaa kahmitaan kaksin käsin ja – vielä pahempaa – sitä käytetään holtittomasti. Suomen suuntaa on muutettava. Siihen työhön ja yhteiskunnan käyttöön haluan tuoda osaamiseni."

Kuinka kauan olet ollut aktiivisininen, ja kuinka päädyit valitsemaan puolueeksesi juuri siniset?

"Erottuani alkuvuodesta kokoomuksesta neljä puoluetta pyysi ehdolle kuntavaaleihin. En lähtenyt silloin ehdolle, mutta se käynnisti ajatusprosessin, jonka lopputulos on tässä. Kesän ja alkusyksyn aikana olen keskustellut kymmenien sinisten puolueaktiivien kanssa. Aistin halun uudistaa puoluetta sekä edistää yrittäjien ja yritteliäiden ihmisten asemaa." 

Olet varmasti puntaroinut, kuinka mahdollinen puheenjohtajuutesi ja tunnustettu sinisyytesi vaikuttaa asemaasi yritysjohtajana. Mitä asioita olet miettinyt?

"Politiikka on aivan liian tärkeää jätettäväksi vain ammattipolitiikoille tai poliittisille broilereille. On erittäin hyvä, että monet julkisen puolen ja yritysten johtajat sekä yrittäjät toimivat aktiivisesti politiikassa.

Luonnollisesti omalta osaltani olen pohtinut asian eri näkökulmista ja aivan erityisesti johtamieni yritysten kannalta. Tiedän mistä on kyse. Minulla on 32 vuoden kokemus työelämästä ja parinkymmenen vuoden kokemus järjestö- ja kuntapolitiikasta."

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat eivät ole tavanneet osallistua itse aktiivisina toimijoina politiikkaan vaan toimineet useammin esimerkiksi edunvalvontajärjestöissä. Mistä luulet sen johtuvan?

"Historiassa pörssiyhtiöiden johdosta on tullut joitain merkittäviä politiikkoja. Heitä on kuitenkin liian vähän. Jokaisella lienee omat syynsä valintoihinsa. Yleisemmin näkisin, että yrittäjillä ja yritysjohtajilla olisi paljon annettavaa politiikkaan."

"Yhtiöt eivät ole poliittisia"

Poliittiset näkemyserot voivat kärjistyä helposti. Etkö pelkää, että osa Investors Housen tai Ovaron osakkeenomistajista myy osakkeensa "sinisessä yhtiössä" tai ei poliittisen leimasi vuoksi ryhdy yhtiöiden osakkeenomistajaksi?

"Yhtiöt eivät ole eikä niiden tule olla millään tavoin poliittisia. On erittäin tärkeä ymmärtää pörssiyhtiön idea: osakkeenomistajilla on jokainen pörssipäivä mahdollisuus ostaa, pitää tai myydä osakkeitaan. Johdon tärkein tehtävä taas on tuottaa omistaja-arvoa osakkaille. Siksi johtamani yhtiöt ovat aina olleet ja ovat osakkeenomistaja-arvoa korostavia.

Omalta osaltani samaistumista osakkeenomistajaan edistää sen, että olen yksi suurimmista osakkeenomistaja molemmissa yhtiöissä. Omistuksen kautta osakkaiden ja johdon intressit ovat yhdenmukaiset. Olen hyvin innostunut sekä Investors Housen että Ovaron tulevaisuudesta. Olen niihin vahvasti sekä taloudellisesti että emotionaalisesti sitoutunut."

Sekä Investors House että Ovaro ovat aktiivisia myös kiinteistökehityksessä. Parhaillaan käynnissä on esimerkiksi iso Kukkula-hanke Jyväskylässä. Tällaisiin hankkeisiin liittyy usein kuntapäättäjien vallassa olevia asioita. Uskotko, että poliittisesta aktiivisuudestasi voisi olla näissä neuvotteluissa hyötyä johtamillesi yhtiöille?

"En näe siitä hyötyä enkä haittaa. Sen sijaan toiminnasta Suomen Yrittäjissä ja Raklissa voi kenties olla osaamismielessä hyötyä. Nämä tehtävät ovat antaneet laajempaa ymmärrystä sekä yritysten tarpeista että erityisesti kunnan kaavoitushaasteiden moniulotteisuudesta."

Jos sinisistä tulee puolentoista vuoden päästä eduskuntapuolue ja olet eduskuntapuolueen puheenjohtaja, kuinka jaat ajankäyttösi pörssiyhtiövastuiden ja politiikan kanssa?

"En harrasta spekulaatioita monen mutkan takana olevista asioista. Huomioni on yhtiöiden omistaja-arvon kasvattamisessa. Olemme Investors Housessa onnistuneet nostamaan osakekohtaista osinkoa kuusi peräkkäistä vuotta. Tavoittelemme kymmenen vuoden kasvuputkea, jolloin olisimme Suomen kiinteistö- ja rakennusalan ensimmäinen osinkoaristokraatti." 

Aiotko lähteä ehdoille 2.4.2023 järjestettävissä eduskuntavaaleissa?

"Olen ehdolla puheenjohtajaksi syyskuun puoluekokouksessa Keravalla. Siellä puolueen jäsenet valitsevat johdon. Eduskuntavaaleihin on paljon aikaa." 

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja. Mainitusta pörssiyhtiöistä hän omistaa Ovaroa, Rautea, Marimekkoa ja Teliaa. 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti