veronmaksajat.fi

RAHAT

Pankki vaihtaa omistajaa, mitä tekee asiakas?

Pankki vaihtaa omistajaa, mitä tekee asiakas?
2.12.2021

Kun pankkisi ohjaksiin tarttuu uusi omistaja, voivatko asuntolainasi ehdot muuttua? Mitä tapahtuu talletuksillesi tai rahastosijoituksillesi ‒ pitäisikö niille tehdä jotain? Pankkien omistajanvaihdoksia tapahtuu aika paljon, mutta asiakkaalle vaihdos voi olla ainutkertainen tapahtuma.

Pankkien omistuksessa on nähty muutoksia eri puolilla maata, kun esimerkiksi lukuisat osuuspankit ja säästöpankit ovat 2010-luvulla menneet yhteen. Alan myllerrys jatkuu, ja pankkien sulautumisia nähtäneen vielä lisää.

Tänä syksynä myös ruotsalainen Handelsbanken ilmoitti panevansa Suomen-toimintonsa myyntiin.

Omistajanvaihdos voi merkitä pankin asiakkaalle pitkällä aikavälillä isoja muutoksia, jos tuotteet, palvelut ja konttoriverkosto muuttuvat. Vaihdostilanteessa kuluttaja-asiakkaan asema on kuitenkin vakaa.

Se näkyy esimerkiksi lainoissa. Lainan korko on viitekorko + marginaali eli pankin lainasta perimä hinta. Pankki ei voi muuttaa vanhan lainasi marginaalia yksipuolisella päätöksellään – ei omistajanvaihdoksen jälkeenkään. Tämä koskee sekä asuntolainoja että pankin muita kuluttajaluottoja (ei yritysluottoja).

Pankin mahdollisuus tehdä muutoksia lainaasi riippuu aina lainan sopimusehdoista, mutta myös laki rajoittaa muutoksia.

”Kuluttajansuojalain mukaan kuluttajaluottojen korkoa on mahdollista muuttaa vain lainan viitekoron muutoksen mukaisesti”, sanoo toimitusjohtaja Elli Reunanen Rahoitus- ja vakuutusneuvonta Finestä.

Toisin sanoen laki estää marginaalin nostamisen, mutta lainasi korko voi aivan tavalliseen tapaan nousta, jos lainan viitekorko (esimerkiksi euribor) nousee.

Elli Reunanen kertoo, että kuluttajansuojalain vaatimukset on otettava huomioon Suomessa myydyissä kuluttajaluotoissa ja niitä on noudatettava, olipa pankin omistaja kotimainen tai ulkomainen.

HUOMAA: Jos maksat lainasi pois ja otat uuden lainan tilalle, uudesta lainasta tehdään uusi sopimus. Silloin lainan marginaali ja muut ehdot voivat muuttua.

Sopimusehdot pysyvät

Palveluiden sopimusehdot vaikuttavat muihinkin muutoksiin, joita pankin omistajanvaihdoksesta saattaa seurata asiakkaalle.

Kun asiakas hankkii pankista jonkin palvelun, hän tekee siitä aina sopimuksen, olipa kysymys lainoista, tileistä, korteista, sijoitustuotteista tai jostain muusta palvelusta. Sopimuksissa on määritelty, millaisia muutoksia palveluiden hintoihin ja muihin ehtoihin voidaan tehdä ja miten. Niiden mukaisesti pankin uusikin omistaja joutuu toimimaan, kunnes tehdään uudet sopimukset.

Jos esimerkiksi olet tehnyt määräaikaisen talletuksen tietyllä korolla, pankki ei voi kesken sopimusajan muuttaa korkoa.

HUOMAA: Talletussuoja turvaa edelleen talletuksiasi, vaikka pankki siirtyisi ulkomaiseen omistukseen. Suojasta vastaa pankin kotivaltion talletussuojajärjestelmä. Talletussuoja on pitkälti yhtenäistetty EU-maissa. Esimerkiksi ruotsalaisen Handelsbankenin asiakkaiden talletukset kuuluvat Ruotsin talletussuojaan, mutta se on käytännössä samansuuruinen kuin Suomen talletussuoja.

Sijoituksia ei syytä myydä

Moniin pankin myymiin sijoitustuotteisiin pankin omistajanvaihdos ei vaikuta lainkaan.

Oletko hankkinut pankistasi esimerkiksi sijoitusvakuutuksen tai eläkevakuutuksen? ”Ne eivät ole pankin, vaan vakuutusyhtiön tuotteita, joita pankki on myynyt asiakkailleen vakuutusyhtiön asiamiehenä. Pankin omistuksen muutos ei vaikuta vakuutuksiin eikä niiden ehtoihin”, Elli Reunanen sanoo.

Jos olet ostanut pankin välityksellä sijoitusrahasto-osuuksia, sama juttu niiden kanssa: rahasto-osuutesi eivät ole pankissa, vaan sijoitusrahastossa. Ne pysyvät siellä, vaikka pankki lakkaisi olemasta. Sijoituksia ei olekaan syytä realisoida vain siksi, että pankissa tapahtuu muutoksia. Pahimmassa tapauksessa hätiköinti voisi osoittautua hyvin epätaloudelliseksi.

Myöskään arvo-osuustiliä ei yleensä tarvitse tällaisessa tilanteessa siirtää pankista mihinkään, mutta toisaalta voit siirtää sen muualle muutenkin koska tahansa, jos etsit parempaa tai edullisempaa palvelua. Muista kuitenkin tarkistaa huolella uuden palvelun ehdot.

”Muista myös, että osakkeiden hankintahinnat kannattaa ottaa talteen ennen kuin vaihdat tilisi uudelle palveluntarjoajalle. Ne eivät välttämättä siirry tilin mukana”, Elli Reunanen sanoo.

Seuraa pankkisi viestintää

Parhaimmillaan pankin omistajanvaihdos sujuu asiakkaan näkökulmasta sulavasti ja vaivatta. Tosin monet viime vuosien vaihdokset ovat tapahtuneet pankkiryhmien sisällä. Silloin yhdistyvien pankkien toiminnot ovat usein jo ennestään monella tapaa yhteneväisiä.

Muutosta helpottaa, jos pankki tiedottaa omistajanvaihdoksen etenemisestä avoimesti ja ajoissa. ”Asiakkaan velvollisuus puolestaan on seurata pankin viestintää ja reagoida, jos häneltä odotetaan toimia”, Elli Reunanen muistuttaa.

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti