veronmaksajat.fi

RAHAT

Osakesäästötili hyväksytty eduskunnassa – tili käyttöön 2020, osakesäästötilille saa siirtää enintään 50 000 euroa

Osakesäästötili hyväksytty eduskunnassa – tili käyttöön 2020, osakesäästötilille saa siirtää enintään 50 000 euroa
14.3.2019

Yksityinen sijoittaja saa mahdollisuuden avata osakesäästötilin vuoden 2020 alusta. Osakesäästötilin verotusta koskevat lait on hyväksytty eduskunnassa keskiviikkona. 

Osakesäästötilille saa siirtää rahaa enintään 50 000 euroa. Sijoitusten arvo voi nousta tilillä tätä suuremmaksi tai laskea tätä pienemmäksi.

Talletetuilla rahoilla voi ostaa tilille pörssiosakkeita tai osakkeita, joilla käydään kauppaa First North -kauppapaikalla. Aiemmin ostettuja osakkeita ei voi tallettaa tilille.

Henkilöllä voi olla vain yksi osakesäästötili kerrallaan. Tilin voi avata myös alaikäiselle.

Sijoittaja maksaa tilille kertyvistä tuotoista veroa siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa.

Sinänsä sijoittaja maksaa veroa saman verran kuin suorissa sijoituksissa ja osingoista jopa enemmän. Sijoittaja saattaa kuitenkin hyötyä veronmaksun lykkääntymisestä. Hän voi esimerkiksi ostaa tilille kertyneillä osingoilla uusia osakkeita ilman, että osingoista pitäisi ensin maksaa veroa.

Jos varoja ei nosta tililtä, lykkääntyy tilillä syntyvien tuottojen verotus useita vuosia.

Kun sijoittaja nostaa tililtä rahaa, hän maksaa pääomatuloveroa nostettavaan summaan sisältyvästä tuoton osuudesta.

Tuoton verotuksessa ei sovelleta hankintameno-olettamia. Tilillä syntyvät luovutustappiot sijoittaja voi puolestaan vähentää verotuksessaan vasta, kun hän lopettaa osakesäästötilinsä.

Minna Petäinen

Rahat, verot, työ & eläke, koti