veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Maksukorttini ei toimi, nettipankissa on häiriö – nyt maksamisen kotivara kuntoon

Maksukorttini ei toimi, nettipankissa on häiriö – nyt maksamisen kotivara kuntoon
1.8.2022

Maksaminen ei luonnistu, jos tavallisesti käyttämäsi maksukortin tai nettipankin järjestelmään tulee häiriö eikä mukana ole käteistä. Maksamisen sujuvuuteen kannattaa varautua useamman järjestelmän kortilla sekä käteisellä. Muista myös mobiilimaksaminen ja toinen vaihtoehto sähköiseen tunnistautumiseen.

Toimiva maksaminen nojaa tietoliikenteen verkostoon, joka koostuu joukosta niin kotimaisia kuin kansainvälisiä yrityksiä. Siltä varalta, että verkoston johonkin osaan tulee tietoliikennekatkoja, on hyödyllistä, ettei ole riippuvainen vain yhdestä maksutavasta.

Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki muistuttaa, että maksamisen vaihtoehtoisiin tapoihin tulisi jokaisen varautua. 

Nyt, kun olemme pitkälti sähköisen maksamisen varassa ja käteisestä maksamisen välineenä on pääosin luovuttu, tarvitaan täydentäviä kanavia varmistamaan, että leivän ostaminen pöytään ei äkkiä yllättäneessä häiriötilanteessa hankaloidu.

”Jokaisen on syytä huolehtia siitä, että kykenee maksamaan useammalla kuin yhdellä maksutavalla.” 

Pankkien tietoliikenteessä on ollut viime aikoina katkoksia. Välimäki toteaa, että häiriötilanteiden määrä ei sinänsä ole lisääntynyt. ”Häiriöistä aiheutuva haitta kuitenkin kasvaa, kun ihmiset ovat enemmän yhden maksutavan varassa.” Monipuolisuus on siis valttia.

Tilit useammassa pankissa, monta maksukorttia ja mobiilimaksaminen käyttöön

Välimäki suosittelee, että pankkitili kannattaa olla useassa pankissa. Mikäli yhden pankin systeemi on väliaikaisesti poissa käytöstä, toisen todennäköisesti toimii.

Samoin on suositeltavaa hankkia useamman liikkeeseenlaskijan maksukortti. Mieluummin siis esimerkiksi Visa ja Mastercard kuin kaksi korttia samalta yhtiöltä.

Mobiilimaksaminen eli maksujen hoitaminen kännykän avulla täydentää kätevästi maksutapavalikoimaa. Rahan siirtämiseen henkilöiden välillä tarvitaan vain puhelinnumero. Siirto-palvelu toimii neljän suomalaisen pankin tileillä, ja sen avulla voi siirtää rahaa myös pankista toiseen. Siirtoa voi käyttää OP-Mobiilin, Nordea Siirron ja Pivo-sovelluksen kautta.

Myös Danske Bankin omistama MobilePay on käytännöllinen vaikkapa silloin, kun ravintolaillallisen loppulaskun maksaa seurueen yksi henkilö. Muut voivat siirtää oman osuutensa koko laskun hoitaneelle kännykkäsovelluksen kautta, ilman että tarvitaan toisen tilitietoja. 

”Kännykällä maksamisen kanssa kannattaa muistaa, että jotkin mobiilisovellukset pohjautuvat korttimaksamisen teknologiaan.” Eli tässäkin kohdassa on paikallaan tarkistaa, siirtääkö käytössä oleva maksusovellus rahaa tililtä toiselle pikamaksuna vai onko kyseessä vain uudenlainen käyttöliittymä lompakossasi olevaan muovikorttiisi.

Useampi tapa tunnistautua tarpeen

Myös sähköinen tunnistautuminen on sellainen toimi, jossa monipuolisuudesta on hyötyä. Suomessa moni meistä on varsin yksipuolisesti yhden pankin pankkitunnusten varassa. 

”Toinen vaihtoehto olisi hyvä olla olemassa.” Esimerkiksi kahden verkkopankin pankkitunnuksista on hyötyä, mikäli häiriötilanne yllättää.

Kannattaa harkita myös Mobiilivarmenne-palvelua, joka on suomalaisten matkapuhelinoperaattorien tarjoama mobiilitunnistautumisväline. Mobiilitunnistautuminen toimii kaikilla matkapuhelimilla, mutta vahvaan tunnistautumiseen tarvitsee matkapuhelimen SIM-kortille aktivoidun mobiilivarmenteen. Lisätietoja löytyy mobiilivarmenne.fi-sivustolta.

Pidä varalla myös käteistä

Käteisellä maksaminen on Suomessa reippaasti vähentynyt. ”Suomessa tilanne on tämä. Euroalueella kaikkialla ei ole näin”, Välimäki huomauttaa.

Siitä huolimatta, että hyvin harvoissa tilanteissa käteinen on ainoa mahdollinen tapa hoitaa maksaminen, käteistä kannattaa pitää siltä varalta, että kortilla maksaminen ei onnistu. 

”Käteinen on hyvä vara niillekin, jotka sitä eivät yleensä käytä.”

Mikä sitten nyrkkisäännöksi sopivaan käteissummaan?

”Turvallisuussyistä ei patjan alle kannata suurta summaa säilöä, mutta jokin sellainen summa, joka vastaa koko kotitalouden normaalikulutuksen määrää parin päivän aikavälillä, voisi olla suositeltava.” 

Ruuan ja juomaveden osalta kotivaraksi suositellaan yleisesti 72 tunnin eli kolmen vuorokauden satsia. Samaa ajatusta voi soveltaa käteisen kotivaraan. Jemmassa on siis hyödyllistä pitää hernekeittopurkkien ja näkkileivän kyljessä käteisen vastaavaa kotivaraa. 

Minna Takkunen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti