veronmaksajat.fi

RAHAT

Kulutusluottojen korkokatto tiukentuu syyskuun alussa – muille kustannuksille maksimimäärä

Kulutusluottojen korkokatto tiukentuu syyskuun alussa – muille kustannuksille maksimimäärä
30.8.2019

Kulutusluottojen korkokatto koskee syyskuun alusta lähtien useimpia uusia kulutusluottoja. Pikaluottojen ja muiden kulutusluottojen koron yläraja on 20 prosenttia. Muut kulut saavat olla korkeintaan 150 euroa vuodessa. 

Hintasääntelymalli muuttuu luoton todelliseen vuosikorkoon sidotusta mallista korkoa ja muita luottokustannuksia sääntelevään malliin. Luoton koron yläraja on 20 prosenttia. Korkokatto koskee kaiken suuruisia lainoja. Nykyinen 50 prosentin korkokatto koskee  alle 2 000 lainoja.

Uudistus rajoittaa myös oikeutta periä kuluttajalta muita luottokustannuksia kuin korkoa. Muut kulut saavat olla maksimissaan päivää kohti on 0,01 % luottosopimuksen mukaisesta luoton määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta, ei kuitenkaan yli 150 euroa vuodessa. Luottokustannuksia ei saa myöskään periä ennakolta pitemmältä kuin vuoden ajalta.

Jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo korko- tai luottokustannuskattoa koskevaa sääntelyä, kuluttajalta ei saa periä korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan. 

Pikaluottoja ja muita kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö muuttuu 1.9.2019. Koron ja muiden luottokustannusten enimmäismäärää koskeva sääntely koskee lain voimaantulon jälkeen tehtäviä sopimuksia. Oikeusministeriö muistuttaa, että sääntely ei koske ennen lain voimaantuloa tehtyjä sopimuksia.

Sääntely ei koske asuntoluottoja, joissa vakuutena on asunto tai muuta omaisuutta, sekä liikennevälineiden, kuten autojen, osamaksukauppaa.

Muista nämä, jos aiot ottaa pikalainan tai vakuudettoman kulutusluoton

  • Kun korot pienenevät, lainanantajat todennäköisesti nostavat lainojen muita kuluja sallituissa rajoissa. Myös laina-ajat saattavat pidentyä.
  • Lainojen erilaiset vapaahetoiset lisäpalvelut saattavat lisääntyä (esim. lainan vakuutus tai luotonhoitotili). Huomaa, että lisäpalvelut eivät saa olla ehto lainan saamiselle.
  • Lainojen markkinoinissa saatetaan painottaa enemmän lainojen kuukausieriä.

Vinkit: Talouteni.fi

Minna Petäinen 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti