veronmaksajat.fi

RAHAT

Huippusuunnistaja Hannu Airila vaihtoi osakkeet kerrostaloihin

Huippusuunnistaja Hannu Airila vaihtoi osakkeet kerrostaloihin
24.7.2019

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI Kuusinkertainen suunnistuksen MM-kisaedustaja Hannu Airila ilmoitti keskikesällä lopettavansa uransa.

”Urheilu-uran tärkein anti on ollut päivittäinen tekemisen rytmi, joka on tuonut ryhtiä päiväohjelmaan ja positiivista energiaa arkeen. Vaikka aikaa vapautuu nyt muuhun, ei sille ole tarvetta erikseen keksiä käyttöä”, hän kirjoitti julkisessa Facebook-päivityksessään.

Yksi kalenterin täyttäjistä on kiinteistösijoittaminen ja kiinteistönjalostustoiminta, jota Airila on tehnyt jo suunnistusuransa aikana. Se on luonnollista jatkumoa opiskeluaikana alkaneelle osakesijoittamiselle.

”Isoveli opasti aikanaan tulkitsemaan pörssikursseja Hesarin taloussivuilta. Siitä syttyi kipinä kurssien seuraamiseen. Ensimmäiset osakkeet ostin kuitenkin vasta aloitettuani kauppatieteiden opinnot”, Airila kertoo.

”Osakkeiden omistaminen toi mielenkiintoa yhtiöiden tulosten ja strategian seuraamiseen. Pienikin omistus tuo huomattavasti mielenkiintoa yksittäisen yrityksen seuraamiseen.”

Airila väittää, ettei kärsivällisyys kuulu hänen vahvuuksiinsa, mutta sijoittajana hän on pitkäjänteinen: sijoitusten horisontti on 10–20 vuotta.

”Sijoittaminen pakottaa siltä osin pois mukavuusalueelta.” 

Sijoittajan ominaisuudet

Suunnistus vaatii muun muassa nopeaa asioiden hahmotuskykyä, ennakointia ja kykyä padota virheiden aiheuttamat tappiot. Monet suunnistajat ovat poikkeuksellisen analyyttisiä.

Noista ominaisuuksista on paljon hyötyä myös sijoitustoiminnassa.

Huippu-urheilijana Airila on tottunut asettamaan korkeita tavoitteita ja tekemään päivittäin työtä niiden saavuttamiseksi.

”Sama toimintatapa on vauhdittanut omaa asuntosijoitustoimintaa niin, että olen jo nyt ylittänyt siihen liittyvät tavoitteet, jotka olin asettanut vuodelle 2027.”

”Urheilussa olen aina nauttinut paljon harjoittelusta, ja kisat ovat olleet kirsikka kakussa. Sijoittamisessakin suurin mielihyvä tulee tavoitteiden eteen tehdystä työstä, ei niinkään niiden saavuttamisesta”, hän pohtii.

Kerrostalo paloiksi

Tällä hetkellä Airilan osakesalkku ammottaa tyhjänä, sillä kaikki varat on keskitetty kiinteistösijoituksiin. Airilan ja hänen yhtiökumppaneidensa Ruuhi Invest Oy on ostanut ja saneerannut kaksi kerrostaloa soluasunnoista yksiöiksi ja kaksioiksi. Osa asunnoista on myyty tai myydään ulkopuolisille sijoittajille, osa jää Ruuhi Investille ja sen partnereiden omistukseen.

Ruuhi Investin ensimmäinen kohde, Kuopion Nuppineula, valmistui alkuvuonna. Syksyn aikana saadaan valmiiksi toisen kohteen, Kuopion Tellen, remontti.

”Olimme jo jonkin aikaa etsineet remontoitavia asuntoja toteutettavaksi yhdessä kaverini kanssa, joka tuntee talotekniset asiat läpikotaisin. Kun meille tuli verkostojen kautta tarjolle mahdollisuus toteuttaa kiinteistökehitysprojekti, jossa isoja peruskuntoisia soluasuntoja jaetaan nykyaikaisiksi yksiöksi ja kaksioiksi, totesimme että tässä on hyvä projekti aloittaa esimerkiksi kuuden asunnon pilkkomisella”, Hannu Airila kertoo.

”Myyjän kanssa neuvotellessa tuli jossain vaiheessa esiin vaihtoehto ostaa koko kolmen kerrostalon taloyhtiö. Saimme hankkeeseen realistisen rahoitussuunnitelman, joten laitoimme nimet paperiin ja aloitimme kehitysprojektin viime vuoden lopulla.”

Kun Ruuhi Invest kerran pani koko talon uusiksi, samalla oli luontevaa miettiä, kuinka asumiskokemusta voidaan nostaa tavanomaisen yläpuolelle. Sen luulisi helpottavan vuokrattavuutta ja pidentävän vuokra-aikoja.

”Asukkaiden yhteiskäyttöön tulee sähköpyöriä ja sähköauto, ja asukasviestintä sekä pesutupa- ja saunavaraukset tehdään digitaalisesti mobiilisovelluksen kautta. Lisäksi olemme valinneet kaikki vuokralaiset itse, jotta naapurustosta muodostuisi mahdollisimman hyvähenkinen ja viihtyisä”, Airila sanoo. 

Oma työ vaikuttaa sijoituksen tuottoon

”Asuntosijoittamisessa ja suunnistuksessa on yhteistä se, että molemmissa voi edetä omien lähtökohtien ja tavoitteiden mukaan eikä kummassakaan voi saavuttaa täydellistä osaamista”, Hannu Airila pohtii.

Airilaa viehättää asuntosijoittamisen konkreettisuus ja se, että sijoituksen kannattavuuteen voi vaikuttaa itse.

”Asunnon järkevä remontointi nostaa asunnon arvoa ja vuokratasoa, ja onnistunut asukasvalinta heijastuu suoraan omaan ajankäyttöön ja mielenrauhaan. Lisäksi asuntosijoittamisessa pääsee tehokkaasti hyödyntämään vierasta pääomaa oman pääoman kasvattamiseksi.”

Asuntosijoittajana pääsee tai joutuu myös vuokranantajan rooliin.

”Asuntojen vuokraus ei sellaisenaan ole rakettitiedettä, mutta kun aiheeseen tutustuu, niin siitä löytyy jatkuvasti uusia ja syvempiä ulottuvuuksia. Aiheen opiskelu ja oppien siirtäminen käytäntöön pitää mielen virkeänä.”

Mitä seuraavaksi?

”Meillä on tavoitteena kasvattaa aktiivisesti Ruuhen toimintaa, joten seuraavien projektien haku on jo päällä. Tuleva talvi on ensimmäinen, jota ei ole ohjelmoitu urheilun ehdoilla ja odotan innolla mitä se tuo tullessaan!” 

Viikon trio: Houkuttelevimmat kaupungit asuntosijoittajalle

Suomen Vuokranantajat laittaa vuosittain Suomen suurimmat kaupungit houkuttelevuusjärjestykseen asuntosijoittajan näkövinkkelistä. Viime viikolla julkaistussa tuoreimmassa rankingissa on mukana 24 kaupunkia.

Ranking muodostetaan monen tekijän summana. Tärkeimpiä asuntosijoittajan kannalta ovat tietenkin vuokratuotto ja ennustettu arvonkehitys. Muita sijoitukseen vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi väestönkehitys, hintojen vaihtelu ja asumismenojen osuus nettotuloista.

Rankingin kärkipaikalle harppasi Rovaniemi, joka pudotti vuodentakaisen ykkösen Kuopion toiselle sijalle. Oulu piti asemansa listan kolmosena.

Mitalikorokkeen ulkopuolelle seuraavina kärkkyvät palkintopallilta pudonnut Turku, kaksi sijaa parantanut Jyväskylä ja peräti kuudella pykälällä asemaansa nostanut Vantaa. Helsinki on hieman listan puolivälin yläpuolella sijalla yhdeksän.

Vähiten houkuttelevina rankingissa pidetään Kouvolaa (sija 24), Kotkaa (23) ja Kokkolaa (22).

Eniten vuodessa asemaansa on parantanut Rauma, jonka sijoitus on noussut kahdeksalla ja joka on nyt neljästoista. Pahin laskija on puolestaan Vaasa, joka sijaluku heikkeni kuudella kahdenneksitoista. 

Houkuttelevimmat asuntosijoituskaupungit

Sija  Kaupunki
1. Rovaniemi
2. Kuopio
3.  Oulu

Lähde: Suomen Vuokranantajat ry.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja. 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti