KARON GRILLI Voiko sijoittaja omistaa yhtiötä, joka jatkaa toimintaansa Venäjällä aivan kuin Vladimir Putin ei koskaan olisi Ukrainaan hyökännytkään, eikä ainakaan uudelleen vuonna 2022?
Sain kysymyksen vastattavakseni useita kertoja sen jälkeen, kun olin kertonut ostaneeni salkkuuni virvoitusjuoma- ja snack-valmistajaa Pepsicoa.
Kysymys oli käynyt kevyesti mielessäni jo ennen sijoituspäätöstä, mutta se oli minulle vähempimerkityksinen kuin toinen yhtiöön liittyvä puntarointi. Ylen määrin rasvaa, suolaa ja sokeria sisältävät suuhunpantavat, jotka ovat Pepsicon pääbisnes, ovat epäterveellisiä. Yhdysvalloissa on aivan riittävästi ylipaino-ongelmia ilman että Pepsico edistää tuotteidensa menekkiä massiivisilla mainoskampanjoilla.
Pepsico on kuitenkin marssittanut markkinoille kosolti terveellisiä ja vähemmän epäterveellisiä välipalatuotteita. Se on varmasti hyvää liiketaloutta: uusilla tuotteilla ja tuotevarianteilla pystynee lisäämään paitsi myynnin volyymia myös nostamaan hintoja – terveysleimalla kun tuotteelle saa usein lyötyä preemiohinnan. Samalla se tekee yhtiön toiminnasta vastuullisempaa.
Siksi katsoin voivani nyt sijoittaa yhtiöön.
Sen verran runsaasti sain palautetta Pepsicon toimimisesta Venäjällä, että pohdin asiaa Karon Grillissä.
Venäjä-vetäytyminen on suomalainen ilmiö
Kiovan kauppakorkeakoulun KSE-instituutin ja vapaaehtoisten ylläpitämä Leave Russia -sivusto listaa reilut 4 100 kansainvälistä yritystä, jotka toimivat Venäjällä ennen vuoden 2022 hyökkäystä Ukrainaan.
Näistä yhtiöistä 481 eli vajaat 12 prosenttia on poistunut maasta. Noista 481 yhtiöstä suomalaisia on 46. Tietokannassa suomalaisyhtiöitä on yhteensä sata, joten suomalaisten yhtiöiden kohdalla poistumisprosentti on nelinkertainen verrattuna kansainväliseen keskiarvoon.
Suomalaisyhtiöiden vetäytymishaluun löytyy varmasti selityksiä toimialoista ja Venäjällä harjoitettujen liiketoimintojen luonteesta ja laajuudesta, mutta yksi ilmeinen selitys voi olla se, että Suomessa ymmärrettävistä syistä Venäjän toiminta herättää keskustelua ja tunteita enemmän kuin juuri missään muualla maailmassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on tapahtunut suuria muutoksia viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana.
Se mikä suomalaisittain tuntuu paheksuttavalta ei ehkä muualla maailmassa herätä yhtä voimakkaita tunteita. Se vaikuttaa myös yhtiöiden päätöksiin.
Yksittäisen sijoittajan omien vastuullisuusvalintojen kannalta on joka tapauksessa toissijaista, mitä sijoittajat yleisesti ajattelevat. Se on syy, jonka vuoksi vastuullisuutta on hankala toteuttaa kollektiivina joutumatta suostumaan moniin kompromisseihin. Jos sijoittajana haluaa olla hyvän puolella tai pahaa vastaan tai muuten vain miettiä, kuinka notkeaksi setelit selkärangan tekevät, sijoituskohteet on poimittava omin käsin.
Happo joka rapautti neuvostojärjestelmää sisältä
Pepsico on Venäjä-suhteessaan varsin poikkeuksellinen yhtiö. Se oli ensimmäinen yhdysvaltalainen kuluttajabrändi, joka alkoi myydä tuotettaan, Pepsiä, Neuvostoliitossa.
Länsi-kolalla oli suuri merkitys. Tämän olen oppinut vuonna 1999 Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestyneestä venäläiskirjailija Viktor Pelevinin romaanista Generation P (suom. Arja Pikkupeura). Romaanin nimen P tulee Pepsistä – se kertoo ”Pepsi-sukupolvesta”.
Romaanin päähenkilön pomo/ystävä kertoo päähenkilölle Vladimir Tatarskille New Yorkista:
”– New Yorkissa tajuaa erityisen selvästi, hän sanoi Tatarskille kun teen jälkeen oli siirrytty votkan pariin, – että ihminen voi viettää koko elämänsä jossain pienessä haisevassa köökissä tuijotellen paskaiselle pihalle ja pureskellen surkeaa kotlettia. Seisot siinä ikkunan luona, tuijotat sitä paskaa ja roskiksia ja elämä valuu huomaamatta ohi.
– Kiinnostavaa, vastasi Tatarski mietteissään, – mutta miksi sitä varten pitää matkustaa New Yorkiin? Eikö…
– No siksi että New Yorkissa sen tajuaa mutta Moskovassa ei, keskeytti Pugin. – Tottahan se on, että täällä niitä haisevia keittiöitä ja paskaisia pihoja on paljon enemmän. Mutta täällä ei kerta kaikkiaan tajua, että niiden keskellä kuluu koko elämä. Ei ennen kuin se on todella jo kulunut.”
Pepsi saattoi toimia monelle 1960-luvulla Neuvostoliitossa syntyneelle niin kuin New York romaanin Puginille. Se sai näkemään, että on myös muuta. Pepsi saattoi olla Neuvostoliitolle niin kuin K-kaupan Väiski Neuvosto-Virolle.
Pepsi saattoi olla hapan neste, joka syövytti neuvostojärjestelmää sisältä. Se saattaa olla sitä yhä nykyisin Putinin Venäjällä – samoin kuin Coca-Cola, joka Leave Russia -sivuston mukaan yhtä lailla jatkaa toimintaansa Venäjällä, joskin toimintojaan supistaneena.
Voi mielestäni aivan hyvin perustella, miksi länsibrändien toimiminen Venäjällä voi olla maailmanrauhan kannalta positiivinen asia – sikäli kun yhtiöt kestävät Venäjällä toimimiseen liittyvät riskit ja voivat ne kantaa. Pepsicocin on tehnyt viime vuosina tuntuvia alaskirjauksia Venäjän-bisneksistään.
Leave Russia -sivusto perustelee, että yhtiöiden tulisi vetäytyä Venäjältä siksi, että maksaessaan veroja Venäjälle ne ovat osaltaan tukemassa sotakoneen toimintaa. En tunne Venäjän verokäytäntöjä, mutta elintarvikeyhtiöiden osalta kulutus tuskin aivan suunnattomasti riippuu tarjonnasta, sikäli kun tarjontaa on: jos Pepsi vetäytyisi maasta, rahat menisivät ehkä Coca-Colalle, a jos kaikki länsimaiset virvoitusjuomavalmistajat vetäytyisivät maasta, rahat menisivät ehkä paikallisilla yhtiöille, jotka maksaisivat veroja ja rahoittaisivat sotakonetta.
Voi tietenkin olla myös muita perusteluja välttää toimimista Venäjällä. Esimerkiksi sotilaskäyttöön tarvittavien laitteiden ja raaka-aineiden vieminen maahan kuulostaa korvaani selvästi pahemmalta kuin värjätyn veden myyminen.
Poissulkemista vai vaikuttamista?
Vastuullisen sijoittamisen käytäntö on käytännössä koko olemassaolonsa ajan keskittynyt ensisijaisesti pahisyhtiöiden poissulkemiseen. Vastuullisen sijoittamisen ensimmäisessä aallossa kieltäydyttiin sijoittamasta yhtiöihin, jotka toimivat ikävillä toimialoilla.
Nykyisin vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa kärjistäen sitä, että ne yhtiöt, jotka päästävät vähän hiilidioksidia, saavat rahoitusta halvemmalla. Ajatus on, että edullisempi raha kannustaa yhtiöitä päästämään vähemmän.
Professori Vesa Puttonen käsittelee vastuullista sijoittamista joulun alla julkaistussa tutkimuksessaan ”Sustainable investing in theory and practice: The ultimate solution”. Hän katsoo, että nykyinen valtavirtatapa toteuttaa vastuullista sijoittamista on jopa haitallinen. Puttosen lopullinen ratkaisu on aktiivinen osallistuminen.
Sen sijaan, että sijoittajat kieltäytyisivät sijoittamasta paljon hiilidioksidia päästäviin yhtiöihin, sijoittajien nimenomaisesti täytyisi sijoittaa niihin ja käyttää sananvaltaansa sen edistämiseksi, että yhtiöt muuttuisivat pahiksista hyviksiksi.
Se, mikä Puttosen tutkimuksessa pätee hiilidioksidiin ja muuhun ympäristövastuullisuuteen, lienee laajennettavissa vastuulliseen tai ehkäpä tiedostavaan sijoittamiseen laajemminkin.
Joten tässä nimenomaisessa tapauksessa ratkaisuni voisi olla se, että menen Pepsicon yhtiökokoukseen vaatimaan, että yhtiön tulisi tuottaa entistä terveellisempiä välipaloja ja keskittää mainospanostuksensa niihin.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa grillinpitäjä. Hän omistaa mainituista yhtiöistä Pepsicoa ja Coca-Colaa.
