veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Mistä saataisiin inflaatiota?

Juhani Lehtonen

Inflaatio. Disinflaatio. Deflaatio. Nämä termit vilisevät aika ajoin talouskeskustelussa. Keskimäärin inflaatiota pelätään, mutta enemmän pitäisi pelätä deflaatiota.

Viimeisimpien lukujen valossa euroalueen hintojen nousuvauhti on painunut nopeasti koko euroajan pohjalukemiin, +0,8 %:iin. Alueelliset erot alkavat olla hyvin suuria. Siinä missä Bundesbankissa täristään Saksan +1,3 %:n hintojen nousun kanssa, ollaan Italiassa +0,7 %:ssa, mutta Espanjassa juuri deflaatiorajalla, +0,0 %:ssa.

Näyttää selvältä, että kova talouskuri eteläisen Euroopan maissa on osaltaan ollut vaikuttamassa inflaatiolukemien romahdukseen. Palkkojen, energian, vuokrien sekä kulutustavaroiden hintojen lasku tänä vuonna on ollut erityisen voimakasta euroalueen Välimeren maissa.

Euroaluetta suunniteltaessa keskuspankille annettiin selvä mandaatti: inflaatiovauhti piti pitää 2 %:ssa. Siinä EKP onkin onnistunut kohtalaisen hyvin. Kiinan 2000-luvun voimakkaan kasvupyrähdyksen siivittämänä EKP joutui oikeastaan ensimmäisen kerran tuleen ns. eksogeenisen (ulkoisten tekijöiden) inflatorisen kehityksen seurauksena, kun raaka-aineiden hintojen nousu Kiinan kysynnän seurauksena laittoi EKP:n kiristämään kohtuu voimakkaasti rahapolitiikkaa Trichetin aikakaudella muiden keskeisten keskuspankkien kanssa.

Finanssikriisi ja eurokriisi sen jäljiltä on pitänyt huolen siitä, ettei eksogeenisista inflaatioshokeista ole tarvinnut viime vuosina pitää kirjaa. Saksalaisten kokemukset hyperinflaatiosta ovat vielä melko tuoreessa kansakunnan muistissa ja siksi bundesbankilainen kommunikointi on ollut odotetun haukkamaista edelleen inflaatiokysymyksissä ja ylipäätään EKP:n työkalupakkia arvioitaessa.

Tilanne on kuitenkin melkoisen vakava tällä hetkellä. Käytännössä kaikki muut keskeiset keskuspankit maailmassa, USA:ssa, Japanissa ja Englannissa, ovat omilla epätavanomaisilla rahapolitiikan elvyttävillä keinoilla onnistuneet pitämään omia valuuttojaan heikkenemistrendillä ja euro on se, joka on ottanut vahvistumisiskut vastaan. Kauppapainotetusti (euro suhteessa ulkomaan valuuttojen koriin, jota painotetaan ulkomaankaupan osuuksien kanssa) tarkastellen euro on liian kallis tällä hetkellä. Piste.

Ongelmana vain on, ettei EKP:n työkalupakissa ole juuri nyt tarvittavia työkaluja euron heikentämiseksi. Liian vahva valuutta kurittaa euroalueen taloutta ja on siten omiaan painamaan myös inflaatiovauhtia alas. Talouden rattaiden voitelu riittävän matalalla korkotasolla ja myös sitä kautta heikentymisliikkeessä olevien valuuttojen kautta on onnistumassa USA:ssa ja keskuspankki on siellä on suunnittelemassa parasta aikaa lisästimuluksen alasajoa.

Marraskuun alun koronlasku EKP:lta (0,25 %:iin) oli oikean suuntainen myös valuuttamme kannalta. Keskuspankin oman talletuskoron painaminen jopa negatiiviseksi lienee seuraava askel. Kuluttajahintojen lasku miinuksen puolelle (deflaatio) on peikko, mitä pitäisi pelätä enemmän kuin inflaatiota. Japanissakin inflaatiovauhti on nyt saatu euroalueen yläpuolelle erittäin voimakkaan oman maan valtionlainojen jälkimarkkinaosto-ohjelman siivittämänä. Tämä mahdollisuus puuttuu EKP:lta, eikä se Bundesbankin näkökulmasta sinne kovin nopeasti ole tulossa.

Toivoa sopii, että joustavuutta keskuspankistamme löytyy riittävästi, eikä euroaluetta päästetä hintojen absoluuttisen laskun, eli deflaatiokierteen, kynnykselle. Siinä jyrkänteellä "what ever it takes" -lausunnot jäänevät kaikuna vastarannalle.

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Juhani Lehtonen

Juhani Lehtonen on Mandatum Lifen korkosijoitusjohtaja.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.