Voi kun palattaisiin edes finanssikriisin aikoihin! Tällaisen kommentin olen kuullut muutamalta kollegalta kotimaasta ja ulkomailta. Rahoitusmarkkinoiden likviditeetistä eli itse kaupankäyntivolyymeistä ja ns. markkinoiden syvyydestä eli osto- ja myyntinoteerauksien volyymeistä eri hintatasoilla puhuttaessa ei ole perin harvinaista, että haikaillaan edes muutaman vuoden taakse. Vuonna 2007 startannut finanssikriisi USA:ssa ja myöhemmin muualla maailmassa vastaanotettiin markkinoiden vaihdannan näkökulmasta huomattavasti syvemmillä kaupankäyntitaskuilla kuin mikä tilanne on tällä hetkellä. Se jos joku on viime aikoina alkanut minua mietityttää.
Kohtalaisen nopeasti finanssikriisin ja euroalueella 2012 eurokriisin jälkeen markkinavalvojat ja muut regulaattorit ovat ajaneet mm. pankkien vakavaraisuussäännökset sellaisiksi, ettei vielä 2000-luvun puolivälistä tuttu syvä markkinatakaustoiminta monilla omaisuuslajeilla sovi enää merkittävissä määrin monenkaan pankin saatikka investointipankin nykyajatuksiin. Pääomavaateet ovat tälle toiminnalle monelle liian kovat. Näin ollen ns. otc-kaupan (over-the-counter) eli pörssien ulkopuolella käytävien omaisuuslajien kuten joukkolainojen ja valuuttojen normaalit markkinapaikat, eli pankkien trading-deskit, ovat pienentäneet merkittävästi omia salkkujaan. Toisin sanoen pankit ovat ajaneet riskiään alas tältä osin.
Maailman yksi merkittävimpiä yksittäisiä markkinoita oleva USA:n valtionlainojen markkina, joka on kooltaan paisunut 12,5 biljoonan (eli 12,5 tuhatta miljardia) dollarin kokoiseksi finanssikriisin jälkeen, on samaan aikaan kaupankäyntivolyymeiltään pienentynyt yli 10 %. Tämä kertoo yhtäältä keskuspankin suuresta interventiosta kyseiseen markkinaan ja toisaalta ohentuneista pankkien kaupankäyntimahdollisuuksista. Viime vuoden lokakuussa 10 vuoden USA:n valtionlainassa nähtiin jo ensimmäinen ns. ”flash crash”, eli ilman mitään yksittäistä suurta uutista koettu voimakas hintaliike – tuolloin korkojen lasku – hyvin lyhyessä ajassa.
Euroopassa EKP on aloittanut oman tase-elvytysohjelmansa ja kuivaa siis samalla valtionlainojen likviditeettiä ostamalla sijoittajien ja pankkien taseista bondeja itselleen. Vaikutukset jälkimarkkinakaupankäyntiin ovat luonteeltaan samoja kuin USA:ssa. Valtionlainojen ja sitä kautta koronvaihtosopimusten (swap-korot) määräytyminen markkinoilla on keskeinen ns. ”riskittömän koron” määrittämisen kautta, sillä sen pohjalta käytännössä kaikkien muiden omaisuuslajien riskipreemiot ja hinnat sitten johdetaan. Onko peruskivi alkanut heilua väärillä lähtökohdilla?
Yrityslainojen jälkimarkkinoiden likviditeetti alkaa olla merkittävän heikoissa kantimissa euroalueella. Välillä markkinoilla operoitaessa ihan viime aikoinakin on huomattu, ettei pankeilla ole enää merkittävästi kykyä säilöä joukkolainoja hetkeksikään etsiessään niille uutta omistajaa. Hintojen tulee ennen kauppaa joustaa entistä enemmän suuntaan jos toiseen verrattuna aiempaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että peukalosääntö on, että pankkien trading-deskien kyky ottaa vastaan riskiä on vain kymmenesosa siitä millä finanssikriisin aikainen markkinaheilunta otettiin vastaan.
Kysymys kuuluukin, että ajateltiinko pankkien ja markkinamekanismien sääntelykehikkoa kiristettäessä tätä seikkaa riittävästi? Uskallan esittää että ei. Noh, varmaa on se, että seuraavan kunnon rysäyksen jälkeen regulaatiota tältä osin tullaan höllentämään. Historia antaa tähän osviittaa.
Juhani Lehtonen on Mandatum Lifen salkunhoidon johtaja
