Etusivu
-
VEROT 30.9.2024
Verotus kiristyy rajusti Virossa – uusi ajoneuvovero pöyristyttää naapureita
Viron alijäämä on kasvanut samassa tahdissa kuin bkt on vajonnut, ja lähes velattoman maan titteli on enää vain muisto. Valtiontaloutta tasapainottaakseen Viro kiristää verotustaan nyt kovalla kädellä. -
BLOGIT 30.9.2024
Uusi t&k-tuki on niin surkea, että jätimme sen käyttämättä
T&k:n tukemiseen on hyvät taloustieteelliset perusteet, sillä valtaosa innovaatioiden hyödyistä valuu yhteiskunnalle. Uusi tuki on kuitenkin kovin monimutkainen. Verohallinnon ohje tuen hakuun onkin 75 sivua pitkä. -
VAPAALLA 30.9.2024
Lääkärin pakeille Aurinkorannikolla – terveystietoja välittyy nyt Espanjaan
Lääkärin kanssa asiointi Espanjassa helpottuu, kun hoitohenkilökunta voi hoidon yhteydessä hyödyntää suomalaisen potilaan Kantaan tallennettuja terveystietoja. Potilaan tietoja voi käyttää, jos hän on antanut siihen suostumuksen Omakannassa. -
RAHAT 27.9.2024
Sijoittaja, näin Cargotecin ja Kalmarin osakkeiden hankintamenot lasketaan
Cargotecin osake jakautui kesäkuun lopussa, kun lastinkäsittelyyn erikoistunut Kalmar irtosi Cargotecista. Molempien yhtiöiden osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Verohallinto on nyt linjannut, miten Cargotecin ja Kalmarin osakkeiden hankintamenot määräytyvät. -
VEROT 27.9.2024
Vähennänkö sijoitusasuntoni lainan takaisinmaksuturvan kulut vuokratuloistani?
Saan vuokratuloja sijoitusasunnosta, jonka olen ostanut pankista ottamallani velalla. Saan vähentää tulonhankkimisvelkani korot vuokratuloistani. Mutta entäpä takaisinmaksuturva, saanko vähentää myös sen kulut? -
VAPAALLA 27.9.2024
Mitä saa reilulla kymppitonnilla autokaupasta? Taloustaito selvitti
Autokaupassa voimakas kysyntä kohdistuu tällä hetkellä käytettyihin autoihin, joiden hinta on 10 000 euron ja 20 000 euron välissä. Kiersimme neljä autoliikettä ja selvitimme, mihin reilu kymppitonni riittää. -
VAPAALLA 26.9.2024
Kilta räjäytti astiastoajattelun – uusi moderni aikakausi sai alkunsa
Suunnittelija Kaj Franckin arkinen Kilta-sarja ja sen seuraaja Teema tunnetaan hyvin monessa suomalaiskodissa. Franck uudisti Arabian koko astiastoajattelua Kilta-sarjallaan, josta tuli suunnannäyttäjä Arabian uudessa modernissa linjassa. -
BLOGIT 26.9.2024
Anonyymi rekrytointi yleistyy, mutta onko siitä hyötyä?
Anonyymi rekrytointi on ollut yksi keino, jolla nimeen perustuvaa syrjintää on yritetty vähentää. Sen puutteet pitää kuitenkin tunnistaa. -
BLOGIT 25.9.2024
Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!
Mitäs me menestyjät? Me suomalaiset siis. Miten meillä menee? No meillähän menee monella mittarilla aivan loistavasti. -
KARON PÖRSSI 25.9.2024
Miksi Sampo ei halua Pohjolan Berkshireksi?
🅑 JÄSENILLE
KARON GRILLI ”Meidän tavoitteemme ei ole olla Suomen Berkshire Hathaway. Me keskitymme vahinkovakuutusliiketoimintaan, ja sijoituksilla tehdään pikkuisen ylimääräistä siihen päälle”, Sammon sijoittajasuhdepäällikkö Mirko Hurmerinta linjaa Karon Grillissä. -
TYÖ & ELÄKE 25.9.2024
Kysely: Työeläkkeisiin kerättävät varat käytettävä eläkkeisiin – moni pelkää, ettei siihen voi luottaa
Suomalaisista työikäisistä 84 prosenttia on sitä mieltä, että palkoista perittävät työeläkemaksut ja kertyneet eläkevarat on tarkoitettu eläkkeisiin, ei muihin tarpeisiin. Suomalaiset ovat kuitenkin huolissaan siitä, pidetäänkö eläketurvan periaatteista jatkossa kiinni. -
KOTI 24.9.2024
Ulkomailta tulee yhä enemmän huijaussoittoja – tuntemattomassa numerossa usein huijari
Ulkomailta tulevat huijaussoitot ovat viime aikoina lisääntyneet. Huijaussoittoja tulee nyt erityisesti Luxemburgista, Latviasta, Liettuasta ja Kyprokselta. Niitä on alkanut tulla myös Irakista ja Angolasta. -
KOTI & AUTOT 24.9.2024
Fiat 600e La Prima – sähköinen nallekarkki
🅑 JÄSENILLE
Kymmeniä vuosia sitten Fiat 600 tunnettiin pienenä ja halpana kulkupelinä, joka sopi parhaiten lyhyille ajomatkoille ja taajamiin. Tämä uuden ajan Fiat 600 on kuin eri planeetalta. Auto on moderni sähköauto, jolla perhe matkustaa mukavasti pidemmänkin matkan. -
VAPAALLA 24.9.2024
Älä anna lemmikille ihmiselle tarkoitettua särkylääkettä
Yleiset ihmisten kipuja lievittävät lääkeaineet kuten ibuprofeeni, asetyylisalisyylihappo ja parasetamoli eivät sovi lemmikeille. Ihmisille tarkoitetut särkylääkkeet voivat kivun lievittämisen sijaan aiheuttaa lemmikille vaarallisen myrkytystilan. -
VEROT 23.9.2024
Isäni haluaa luopua perinnöstään – saanko minä serkkuni perinnön?
Iäkäs isäni on vainajan setä, ja hän on perimässä tältä omaisuutta. Minä itse olen vainajan serkku. Saanko minä isäni osuuden, jos isäni luopuu oikeaoppisesti koko perinnöstään? -
VEROT 23.9.2024
Tilaatko alkoholia ulkomaisista verkkokaupoista? Verovastuusi virvokkeista kasvoi
Alkoholin verkko-ostajan vastuu valmisteveroista laajeni syyskuun alussa. Jos myyjä laiminlyö verovelvoitteet, ostaja joutuu vastuuseen verosta, jonka hän olisi laillisesti toimivalta etämyyjältä tilatessaan maksanut osana tuotteen hintaa. -
KOTI 23.9.2024
Miten ruokahävikkiä voi vähentää?
Jokainen suomalainen heittää laskennallisesti yli sadalla eurolla ruokaa joka vuosi roskiin. Millä keinoin kodeissa voisi tarttua ruokahävikin ongelmaan? Kysyimme asiaa Kuluttajaliiton vastuullisuusasiantuntijalta Jenni Vainiorannalta. -
BLOGIT 23.9.2024
Surkea YEL ei ole vain yrittäjien ongelma – se voi pahimmillaan horjuttaa kansantaloutta
Eläkeasiantuntijoiden hiekkalaatikolle on tunkua, kun väitellään valinnanvapaudesta, rahoituksesta ja reiluudesta. Yksi asia on kuitenkin silmiinpistävää: yrittäjiä ei oteta eläkekeskustelun hiekkalaatikolle mukaan leikkimään, vaan lapiosta tulee päähän heti, jos nostaa ruman YEL-ämpärin esille. -
VEROT 20.9.2024
Tupakkavero kiristyy marraskuussa
Tupakkaveron korotukset alkavat marraskuussa. Korotuksia on tulossa kuusi kertaa yhteensä keskimäärin 27,1 prosenttia. Niistä viimeinen tehdään heinäkuun 2027 alussa. -
KOTI 20.9.2024
Taloyhtiöiden remonttitietoja huoneistotietojärjestelmään – isännöitsijät ilmoittavat
Ensi vuonna isännöitsijöiden pitää ilmoittaa huoneistotietojärjestelmään taloyhtiöiden kunnossapitotiedot ja tietoa muutostöistä.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 12.1.2026Myymme sijoitusasunnon tappiolla – ovatko remonttikulut osa tappiota?Ostimme puolisoni kanssa sijoitusasunnon kymmenen vuotta sitten. Emme ole itse asuneet asunnossa. Yritimme myydä asuntoa tuloksetta kaksi vuotta sitten. Kun teimme välityssopimuksen, välittäjä keho...
-
VEROT 12.1.2026Tiesitkö? Ex-puolisoiden avio-oikeus voi jatkossa vanhentuaAvioliittolaki muuttuu 1.6.2026. Avio-oikeus eli oikeus vaatia toiselta puolisolta tasinkoa vanhenee jatkossa kymmenessä vuodessa, jos avioliitto on päättynyt eroon. Aika lasketaan avioliiton purka...
-
VEROT 9.1.2026Voinko kuitata maatalouden tappioita metsätalouden pääomatuloista?Minulla on tappiota maataloudesta ja pääomatuloja metsätaloudesta. Voiko maatalouden tappioita kuitata metsätalouden pääomatuloista? Miten se tehdään, jos tämä on mahdollista? Jos myyn peltoa, siit...
-
RAHAT 9.1.2026Luonnonarvokaupasta uusi ansaintaväylä metsänomistajille?Voisiko metsänomistaja myydä luontoarvoja yrityksille, saada kaupoista tuloja ja olla samalla edistämässä luonnon monimuotoisuutta? Suomessa on aloitettu pilottihanke, jonka tavoitteena on kehittää...
-
VAPAALLA 9.1.2026Suunnista aivosi virkeiksi – rasteilla voi risteillä ympäri vuodenJos jaksat kävellä lähikauppaan, olet riittävän hyvässä kunnossa aloittamaan rastien metsästyksen. Lajin hienoihin puoliin kuuluu se, että suorituksessa jumpataan myös aivoja. Suunnistus on kustann...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 7/2026: Jonosta hoitoon julkisin varoin
Palveluseteli lisää potilaan valinnanvapautta terveydenhuollossa.
- Opiskelijan työnteko
- Voisinko ostaa kotiapua verotta?
- Eri yhtiömuotojen erilaiset verovähennykset
- Osakkaiden lainat avuksi taloyhtiössä
- Terveysalan rahastot sijoituskohteena
- Kodinkoneiden korjaus on ekoteko
- Somevaikuttajan verot - vierailimme Ville Mäkipellon studiossa
- Torju autopalo hyvällä huollolla
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 17.9.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 8.4.2024Korkosijoitukset ovat taas pop – miten valita itselle sopiva korkorahasto?Korkojen nousu on tuonut koroista kiinnostuneen säästäjän tarjottimelle sijoituskohteita, jotka voivat parhaimmillaan lyödä talletuksen tuoton mennen tullen. Ilmaisesta illallisesta ei sentään ole ...
-
KOTI 11.4.2024Isännöitsijäntodistus on asuntokaupan kova paperiOlennainen ostajalle, perusturva myyjälle – sitä on asuntokaupan keskeinen dokumentti, huolella tehty isännöitsijäntodistus. Mitä kaikkea siinä pitää kertoa? Mahdollisimman vähän ikäviä yllätyksiä ...
-
VAPAALLA 4.4.2024Katsastus – pakkopullaa vai vastinetta rahalle?Ennen moni pelkäsi kahta asiaa, hammaslääkärissä ja autokatsastuksessa käyntiä. Nyt ainakin katsastukseen uskaltaa mennä jännittämättä. Sieltä voi myös saada rahanarvoista tietoa autostaan. Katsast...
-
VAPAALLA 9.4.2024Hääpukua hankkimaan – uusi vai käytetty, mistä kannattaa ostaa?Avioliiton solmimista voi juhlia monella tapaa: paljasjaloin hiekkarannalla, gourmet-aterialla läheisten kanssa tai juhlatiloissa lukuisien vieraiden ympäröimänä. Millainen hääpuku olisi se oikea n...
-
TYÖ & ELÄKE 8.4.2024Tiedätkö, millä aloilla vaanii suurin konkurssin riski?Suomessa menee tänä vuonna konkurssiin yli 2 300 yritystä. Konkurssien riski on kasvanut tänä vuonna käytännössä kaikilla aloilla. Asia käy ilmi uudesta ennusteesta. Analytiikkayhtiö Dun & Bradstr...
-
VAPAALLA 12.4.2024Grafiikka pärjää suhdanteissa – sijoittajalle maailmankuulun taiteilijan teosLitografia, serigrafia, etsaus, akvatinta, mezzotinto, kuivaneula – taidegrafiikka on yksi parhaimmista taiteen tekniikoista, koska se on uniikkia, edullista taidetta ja helppoa kodin sisustukseenk...
-
VEROT 8.4.2024Myyntikulut jäivät ilmoittamatta – ehdinkö vielä täydentää veroilmoitustani?Olen myynyt sijoitusasuntoni tappiolla vuonna 2020. Ilmoitin luovutustappion vuoden 2020 veroilmoituksessani liian pienenä ja unohdin mm. ilmoittaa myyntikulut. Onko vielä liian myöhäistä korjata v...
-
VAPAALLA 9.4.2024Kesärenkaat alle kelien mukaan – tarkista kitkarenkaiden merkinnät vaihdon yhteydessäTänä keväänä renkaidenvaihdon yhteydessä kannattaa tarkistaa talvirenkaiden merkinnät, sillä henkilö- tai pakettiauton kitkarenkaasta pitää löytyä lumipitomerkintä 1.12.2024 alkaen. "Joulukuusta al...
-
VEROT 10.4.2024Kansainvälinen verotus – mihin maahan maksan omaisuuden myyntivoitoista veroja?Miten eläketuloja verotetaan, jos eläkkeellä päättää muuttaa vaikkapa Espanjaan tai Portugaliin? Entä miten verotetaan omaisuuden myyntiä Suomessa, jos kuitenkin asuu ulkomailla? Verot pöydälle -oh...
-
KOTI 8.4.2024Tv-kanavilla siirrytään teräväpiirtolähetyksiin vuonna 2025 – tarkista ajoissa televisiosi HD-valmiusSuomen televisiojakelussa tapahtuu iso muutos keväästä 2025 alkaen, kun tv-kanavilla siirrytään laajalti teräväpiirtoon eli HD-lähetyksiin. Tämä koskee sekä antenni- että kaapelitelevisioverkkoja. ...
-
RAHAT 5.4.2024Säästöjä määräajaksi pankkiin – tällaisia korkoja nyt tarjollaTaloustaidon vertailussa 10 000 euron määräaikaistalletuksen vuosikorko nousee parissa pankissa yli neljän prosentin. Inflaatiolle talletuksen tuotto ei pärjää. Taloustaidon määräaikaistalletusten...
-
KOTI 4.4.2024Poliisi varoittaa huijauksista: Älä syötä verkkopankkitunnuksiasi QR-koodilla avautuvalle sivustolleMonet verkkosivustot sekä palveluiden tarjoajat ovat alkaneet käyttää sivustojen suorien verkko-osoitteiden sijasta QR-koodeja, joiden avulla on helppo siirtyä eri verkkosivuille. Poliisi varoittaa...
-
VEROT 11.4.2024Tutkijat: terveysvero ei ehkä kykene ohjaamaan kulutusta terveellisempään suuntaanValtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimusraportti osoittaa, että suomalaisten makeahimo ei taltu välttämättä verottamalla. Aiemmin käytössä olleella sokeriverolla ihmiset saatiin kart...
-
KOTI 11.4.2024Kysely: Veromuutos ei tyrmännyt ensiasunnon ostoa harkitseviaEnsiasunnon ostajilta poistettiin varainsiirtoverovapaus vuoden 2024 alusta lukien, mutta muutos ei näytä romuttaneen oman ensiasunnon hankintaa harkitsevien suunnitelmia. Asuntohinnat ovatkin viim...
-
RAHAT 10.4.2024Liikevaihto tuplaksi pikavauhtia – millaisia yritysostoja Koskisen Oyj aikoo tehdä?KARON GRILLI Koskisen Oyj tavoittelee tilivuodelta 2027 puolen miljardin euron liikevaihtoa. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 270 miljoonaa, joten firman pitäisi lähes kaksinkertaistaa kokonsa muut...
-
VEROT 10.4.2024Remontti sijoitusasunnossa – milloin saan vähentää remonttikuluni?Olen teettänyt käyvällä vuokralla vuokratussa sijoitusasunnossani vuosikorjausremonttia remonttifirmalla. Maksusta tehtiin samana vuonna rahoitussopimus, jonka mukaan maksan remonttikuluista rahoit...
-
TYÖ & ELÄKE 11.4.2024Keskieläke lähentelee jo 2 000 euroa – lähes miljoonalla kuitenkin pienempi eläkeSuomalaisten keskimääräinen kuukausieläke vuonna 2023 oli 1 977 euroa, kun se edellisvuonna oli 1 845 euroa. Eläkkeitä maksettiin lähes 38 miljardia euroa. Eläkkeensaajia oli viime vuonna 1,6 miljo...
-
VAPAALLA 5.4.2024Parsasesonki tulee taas – seuraksi sopii ryhdikäs valkoviiniHuhtikuu on jo todellinen kevätkuukausi, kun aurinko lämmittää, ja mieli halajaa kesäisempiä kelejä ja ulkona istuskelua. Tunnelmaa voi pohjustaa lasillisella hyvää valkoviinä, ja siksi kokosin täm...
-
KOTI & AUTOT 9.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Mökkivessan monet vaihtoehdot – näin valitset sopivan pöntön ulkohuussin rinnalleMielikuvat lannan hajuisista kärpäsiä surisevista mökkivessoista alkavat olla aikansa eläneitä. Tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja kompostoivista käymälöistä jätteet tuhkaksi kärventäviin laittei... -
VEROTUS 5.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Avioero? Osituksen unohtaminen voi johtaa sotkuihin myöhemminOsitus on tosi tärkeä juttu, mutta mikä se oikein on? ”Se on vihkimisen jälkeen keskeisin avioliitto-oikeudellinen toimitus”, luonnehtii tämän artikkelin kirjoittaja Tuomo Lindholm. Ositus tehdään ...





