Etusivu
-
BLOGIT 29.10.2025
Teknologiakilpailu kiihtyy – kuka onnistuu valjastamaan tekoälyn talouskasvuksi?
Yhdysvallat johtaa suurvaltojen välistä teknologiakilpailua edelleen, mutta Kiina hengittää jo niskaan. Tekoälykilpailun voittaja ei ole se, joka tekee nykyiset asiat nopeammin ja tehokkaammin, vaan se, joka tekee jotain täysin uutta. -
KARON PÖRSSI 29.10.2025
Kuinka yksityissijoittaja pääsisi osalliseksi listaamattomien osakkeiden tuotoista?
🅑 JÄSENILLE
KARON GRILLI Private Equity eli sijoitukset pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin on kiinnostava ja historialukujen perusteella tuottoisa omaisuusluokka. Yksityishenkilön on kuitenkin hankala löytää järkevää keinoa, jolla salkkuunsa saisi Private Equity -altistusta. -
RAHAT 29.10.2025
Jopa neljännes osakesäästötileistä tyhjillään
Yli kaksi miljoonaa suomalaista sijoittaa – mutta suurin osa varallisuudesta on kiinni omassa kodissa, eivätkä taloudelliset puskurit ole monellakaan kunnossa. Danske Bankin tuoreen tutkimuksen mukaan iso osa suomalaisten osakesäästötieistä lojuu tyhjillään. -
VAPAALLA 29.10.2025
Kysely paljasti: Monikaan autoilija ei tiedä, kuinka vanhoilla talvirenkailla ajaa – tarkista ikä viimeistään nyt
Valtaosa suomalaisista ajaa autolla, jonka renkaiden pito saattaa olla jo vaarallisen heikko. Renkaiden ikä ja kunto kannattaa tarkistaa aina talvi- ja kesärenkaiden vaihdon yhteydessä. -
RAHAT 29.10.2025
Kympillä kuussa osakesäästäjäksi? Uusi palvelu tuo pöhinää uinuville osakesäästötileille
Pörssisijoittaminen voi jatkossa mullistua, jos suomalaiset intoutuvat vaihtamaan osakesäästötilinsä Danske Bankiin. Pankki tuo ensimmäisenä Suomessa markkinoille palvelun, joka yhdistää automaattisen kuukausisäästämiseen suoriin osakesijoituksiin. Matalien kulujen takia säästösumma voi olla vaikkapa vain kymmenen euroa kuukaudessa. -
VEROT 28.10.2025
Koskevatko peitellyn osingon säännökset avointa yhtiötä?
Olen maksanut yksityisiä kulujani avoimen yhtiön tililtä. Voidaanko minua verottaa peitellystä osingosta? Olen vastuunalainen yhtiömies ay:ssä. -
RAHAT 28.10.2025
Kulutusluotto 20 000 euroa – tässä 9 korkotarjousta
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 4,78 prosentista 6,51 prosenttiin. -
BLOGIT 28.10.2025
Opettele sanomaan ”vammainen”
Sana ”vammainen” herättää niin käsin kosketeltavaa kammoa, ettemme uskalla edes sanoa sitä ääneen. On siis aika opetella sanomaan ”vammainen” ja kyseenalaistaa käsityksiämme vammaisuudesta. -
VEROTUS 28.10.2025
Pakkolunastus: Maanomistajalle luvassa aiempaa parempi korvaus
🅑 JÄSENILLE
Elokuusta 2025 alkaen pakkolunastuksesta maksetaan aiempaa suurempi korvaus. Lunastuskorvaus perustuu kohteen markkina-arvoon, jota korotetaan 25 prosentilla. Näin varmistetaan, että omistaja saa pakkolunastuksesta täyden korvauksen. -
RAHAT 27.10.2025
Miltä näyttää asuntomarkkinoilla?
Alkavatko nyt olla viimeiset hetket hankkia edullisesti asunto kasvukeskuksista? Joko asuntomarkkinoilla hinnat kääntyvät nousuun ja miltä näyttää vuokrakehitys? Taloustaito LIVEn vieraana asuntomarkkinoiden tilannetta analysoimassa PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa. -
RAHAT 27.10.2025
Lapselle rahaa poikimaan – näin valitset fiksun rahaston tulevaisuuden varalle
Rahastot ovat järkevä sijoituskohde alaikäisten varojen kerryttämiseen. Mutta millaisia rahastoja kannattaa valita, kun sijoittaa lapselle tai nuorelle? -
VEROT 27.10.2025
Koskeeko lahjaveron alaraja sekä rahaa että esineitä?
Annan kahdelle aikuisille lapsilleni lahjaksi sekä rahaa että huonekaluja ja kodinelektroniikkaa. Tiedän, että tietyn suuruisista lahjoista pitää maksaa veroa. Koskeeko lahjaveron alaraja sekä rahaa että esineitä? -
KOTI 27.10.2025
Taloyhtiön tärkeä asiakirja – unohduksesta voi seurata ikävä yllätys osakkaalle
Yhtiöjärjestys löytyy kaikista taloyhtiöistä ja on lakisääteinen asiakirja. Se kiteyttää taloyhtiön sisäiset säännöt. Siinä määritetään muun muassa vastikkeiden määräytymisperusteet, kunnossapitovastuut ja päätöksenteon säännöt. -
RAHAT 27.10.2025
Minne säästöt? Nyt listalla 30 rahastoa
Taloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen vuosituotot kolmen, viiden ja kymmenen vuoden jaksoilta. Listalle on otettu viiden vuoden vuosituoton mukaan parhaiksi rankatut rahastot. -
VEROT 27.10.2025
Veropostit ja viranomaisten kirjeet sähköiseen postilaatikkoon tammikuussa
Verohallinnon ja muiden viranomaisten kirjeet toimitetaan vuodesta 2026 alkaen vain sähköisesti Suomi.fi-viesteihin kaikille, jotka käyttävät sähköisiä asiointipalveluja, esimerkiksi Omaveroa. Paperikirjeitä saavat vain ne, jotka eivät käytä sähköisiä palveluja. -
RAHAT 27.10.2025
Mitä laki sanoo alaikäisen varojen sijoittamisesta?
Holhoustoimilaki asettaa reunaehdot alaikäisen omistuksia koskevalle sijoitustoiminnalle. Sijoitustoiminnassa alaikäisen huoltajat ovat samalla tämän edunvalvojia eli omaisuuden hoitajia. -
VAPAALLA 24.10.2025
Talouspuhetta kuulokkeisiin ‒ suositut podcastit testissä
Raha, sijoittaminen ja säästäminen ovat yhä useammin mukana lenkillä, autoillessa tai vaikka siivotessa. Testasimme suosittuja raha-aiheisia podcasteja ja kysyimme tekijöiltä, mitä he itse laittavat soimaan kuulokkeisiinsa. -
VEROT 24.10.2025
Lapsemme on nyt täysi-ikäinen – saanko yhä työasuntovähennyksen?
Minulla ja avopuolisollani on yhteinen lapsi, joka on täyttänyt 18 vuotta. Saanko verotuksessani edelleen työasuntovähennyksen, vaikka lapsemme on nyt täysi-ikäinen? -
KOTI 24.10.2025
Asuntolaina 100 000 euroa – näin viitekorko vaikuttaa velkasi kuukausierään
Kun asuntolainan viitekorkona on kolmen kuukauden euribor, 100 000 euron lainasta syyskuussa 2025 maksettu kuukausierä oli noin 543 euroa. Viiden vuoden viitekorkoon sidotun lainan kuukausierään meni puolestaan noin 564 euroa. Asuntolaina on nostettu lokakuussa 2022. -
KOTI & AUTOT 23.10.2025
Käytetyn auton tuonti Suomeen – opas verotukseen, ilmoituksiin ja tulliin
🅑 JÄSENILLE
Haaveiletko tuovasi auton Saksasta, Ruotsista tai muualta Euroopasta? Ennen kuin suuntaat kotimatkalle ratin takana, on syytä tuntea autoveron säännöt, käyttöönottoilmoitukset ja tullimääräykset. Näin vältät kalliit virheet ja rekisteröit auton Suomeen sujuvasti.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 2.7.2026Maksan perintöveron lainalla – onko lainani tulonhankkimisvelkaa?Sain perinnön, josta on maksettava perintöveroa. Aion ottaa pankkilainaa perintöveron maksamista varten. Voiko tämän lainan tulkita tulonhankkimisvelaksi? Verojuristi Ella Pettinen vastaa : Ei voi....
-
RAHAT 1.7.2026Onko lapsesi valmis pankkikorttiin? Ota nämä asiat huomioonMoni lapsi saa ensimmäisen pankkikorttinsa noin 13–14-vuotiaana, vaikka pankkien ikärajat mahdollistavat kortin hankkimisen nuoremmallekin lapselle, jopa 6–7-vuotiaalle. Vanhemman on arvioitava, ym...
-
VEROT 1.7.2026Tytär myy lahjamökin – vältämmekö välilahjoituksella myyntivoiton veron?Ostin 28 vuotta sitten kesämökin, jonka arvo noussut mukavasti omistusaikanani. Nyt haluaisin myydä sen pois, mutta myyntivoiton vero hirvittää. Jos lahjoitan mökin ensin tyttärelleni, joka sitten ...
-
KOTI 1.7.2026Lankapuhelin vaikeni Suomessa – viimeinen puhelu soitettiin Lontoosta HelsinkiinViimeinen kaupallinen lankapuhelu soitettiin 30. kesäkuuta Lontoosta Helsinkiin 1800-luvun alkupuolen puhelimella. Puhelussa Elisan toimitusjohtaja Topi Manner soitti Lontoosta Traficomin johtajall...
-
VEROT 1.7.2026Veronpalautuksia tulossa pankkitileille perjantainaVerohallinto maksaa ensimmäiset veronpalautukset vuodelta 2025 perjantaina 3. heinäkuuta. Palautukset maksetaan pankkitileille päivän aikana. Jos veronpalautus ei näy tilillä heti aamulla, kannatta...
Blogeissa
-
MIKKONEN 11.2.2020Se nyt vaan on tyhmää tallettaa nollakorolla – vai onko?Yleinen mantra on, että talletustilillä ei kannata rahojaan makuuttaa. Raha kannattaa laittaa ”töihin”, ja vaivalla kerrytetyille säästöille olisi hyvä saada tuottoa vähintäänkin inflaation verran,...
-
NUMMIARO 10.2.2020Ilmastonmuutos saatetaan ennustaa pahasti pieleen – pieni jalanjälki on sijoittajalle tukevampiViime vuonna julkaistiin huomiota herättänyt tutkimus ilmastonmuutoksen pitkän ajan taloudellisista vaikutuksista. Tutkimuksessa tarkasteltiin maittain lämpötilan nousua ja sadannan kehittymistä vu...
-
KOTAMÄKI 6.2.2020Pidempi ansiosidonnainen, parempi työpaikka – totta vai tarua?Ansiosidonnainen työttömyysturva on paljon esillä. Ansiosidonnainen työttömyysturva Suomessa on kohtalaisen antelias ja osin siksi myös liian passivoiva etuus. Tulkitsen, että ansioturva on esillä ...
-
LATVALA 5.2.2020Oma koti hurjan kallis – elämän isoin ostos vaatii sitkeyttäMinun ja puolisoni ikuisuusprojekti – uuden asunnon etsiminen – on edelleen kesken. Välillä on meinannut iskeä epätoivo. Tuleeko koskaan vastaan sellaista asuntoa, jossa voisin kuvitella eläväni; i...
-
KALLUINEN 3.2.2020Valtio vai kunta – kumpi haukkaa enemmän veroa palkastasi tai eläkkeestäsi?Veronmaksajien jo perinteikäs kunnallisveroselvitys julkaistiin viime viikolla. Selvityksessä vertaillaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden kohtaamaa verorasitusta Manner-Suomen kunnissa. Selv...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 9.7.2025Kotiakusta rahasampo vai sittenkin riskibisnes?Kotiakut lupaavat energiansäästöä ja tuottoja reservimarkkinoilta. Kuluttajan on kuitenkin navigoitava monimutkaisessa markkinassa, jossa tuotot voivat vaihdella suuresti. Espoolaisessa sähkölämmit...
-
RAHAT 2.7.2025Millainen omistaja on Paasikivien Oras Invest?KARON PÖRSSI Hanamaakari Erkki Paasikiven jälkeläiset ovat yksi Helsingin pörssin suurista vallankäyttäjistä. Millaisia omistajia he ovat ja mitä voi odottaa, jos ryhtyy heidän kanssasijoittajaksee...
-
RAHAT 11.7.2025Etf-sijoittamisen mutkia suoriksi – voiko tekoäly auttaa valitsemaan rahaston?Etf:t eli pörssinoteeratut rahastot tarjoavat helpon ja kustannustehokkaan tavan hajauttaa sijoituksia. Mutta mistä tietää, mikä etf sopii omaan salkkuun? Voisiko tekoäly auttaa vertailemaan kuluja...
-
VEROT 10.7.2025Milloin maksuperustetta noudattava ammatinharjoittaja tulouttaa kaluston myyntihinnan?Olen ammatinharjoittaja ja pidän yhdenkertaista maksuperusteista kirjanpitoa. Muutan toiselle paikkakunnalle ja myyn nykyisellä työhuoneellani olevat koneet ja kaluston yrittäjälle, joka jatkaa sam...
-
VAPAALLA 10.7.2025Mikä vintagessa on trendikästä juuri nyt? Listalla kymmenen kiehtovaa esinettäKiertelen usein vintage- ja antiikkiliikkeissä ja seuraan tiiviisti sosiaalista mediaa. Myös vintagessa ja second hand -esineissä on selkeästi trendejä. Menneet aikakaudet ja tyylit löytyvät uudest...
-
TYÖ & ELÄKE 8.7.2025Tekoäly on käytössä arjessa vain harvoilla – koulutusta saanut joka viidesTekoälyn käyttö on edelleen kovin vähäistä. Päivittäisiä käyttäjiä on 16 prosenttia, joista useita kertoja päivässä tekoälyä hyödyntää yhdeksän prosenttia, kertoo tuore Suomen Yrittäjien Työelämäga...
-
RAHAT 3.7.2025Metsänomistajalle varoitusviesti kuolleista puistaSuomen metsäkeskus aloitti kesäkuussa metsätuhojen havainnoinnin satelliitti- ja ilmakuvista. Seurannassa havaitut tiedot kuolleista puista tulevat Metsäkeskuksen Metsään.fi-palveluun. Yksityiset m...
-
KOTI 3.7.2025Ukkonen piinaa sähkölaitteita ja voi sytyttää tulipalon – näin suojaat kotiasi ennakoltaSään ääri-ilmiöt, kuten ukkoset ja myrskytuulet, yleistyvät myös Suomessa. Salamanisku voi aiheuttaa vakavia vahinkoja: sytyttää rakennuspaloja, rikkoa sähkölaitteita, ja johtaa kalliisiin vahinkoi...
-
KOTI 7.7.2025Asukkaalla voi olla omia palovaroittimia – niitä ei saa poistaa luvattaTaloyhtiöillä ei ole oikeutta poistaa asukkaiden omia palovaroittimia ilman asukkaan hyväksyntää. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija muistuttaa, että asukkailla saa olla palovaroittim...
-
VAPAALLA 4.7.2025Maistuisiko kesäisen kepeä punaviini? Kyllä kiitosRaikkaat valkoviinit, aromikkaat roseet ja pirteät kuohuvat ovat perinteisiä kesäviinejä. Mutta entä jos mieli tekee punaista? Lämpimässä illassa ei tuhti punaviini oikein houkuttele, mutta grillir...
-
RAHAT 7.7.2025Otan velkaa ja sijoitan indeksilainaan – saanko vähentää korot?Aion sijoittaa suomalaisen pankin tarjoamaan indeksilainaan eli indeksisidonnaiseen joukkovelkakirjalainaan, josta saatava korko eli indeksihyvitys on lähdeveronalaista. Jos ottaisin tätä sijoitust...
-
KOTI 9.7.2025Remonttien hinnat laskussa – nyt maalataan seiniä ja uusitaan lattioitaRemonttien mediaanihinnat laskivat huhti-kesäkuussa 2025 reilulla neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Urakkamaailman remonttiselvitys. Suosituimpia remontteja olivat lattiaremontit, ...
-
TYÖ & ELÄKE 4.7.2025Pienen yrityksen arvonlisäverotus muuttui – moni yrittäjä laittoi hanskat tiskiinVuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla toimintansa on lopettanut jo 38 500 yritystä, kun yleensä lopettajien määrä on vuosittain 30 000. Pienten yritysten taloutta ovat kuristaneet monet muutokset, ...
-
KOTI 4.7.2025Kesäinen puutarha pursuaa elämää – näin vahvistat vihreän paratiisisi kukoistustaKeskikesä on puutarhan parasta aikaa. Kukat puhkeavat loistoonsa, vihannekset kasvavat vauhdilla ja pölyttäjät ahkeroivat kukasta kukkaan. Elinvoimainen puutarha kukoistaa pitkälle syksyyn. Tässä v...
-
VAPAALLA 9.7.2025Turvavyötä käyttävät nyt likipitäen kaikkiTurvavyön käyttö henkilöauton etuistuimella tuli pakolliseksi 50 vuotta sitten. Ennen vuoden 1975 lakimuutosta turvavyötä käytti kaupungeissa henkilöauton etupenkillä vajaa 10 prosenttia. Nyt turva...
-
RAHAT 3.7.202510 000 euroa määräajaksi tilille – tässä korot säästäjälleTaloustaidon vertailussa pankkien tarjoamat korot 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. Tuoreissa tarjouksissa paras vuosikorko 3,00 % on tarjolla 6 ja 12 k...
-
TYÖ & ELÄKE 11.7.2025Milloin melulta kannattaa suojautua?Työajalla meluhaitoilta on suojauduttava tehokkaasti. Myös vapaa-ajalla voi olla tarvetta suojautua melulta. Millaiseen meluun työnantajan pitää reagoida, vanhempi asiantuntija Erkko Airo Työtervey...
-
VEROT 4.7.2025Voiko liikkeenharjoittaja vähentää vaatekauppansa tappion pääomatuloista?Olen liikkeenharjoittaja ja pieni vaatekauppani on tuottanut tappiota vuonna 2025. Olen kuitenkin myynyt sijoituskäytössä olleen asuntoni, josta tulee rutkasti veroja maksettavaksi. Voinko vähentää...
-
VAPAALLA 8.7.2025Sadekuuroissa vesiliirron vaara – kuoppapujottelu kovassa vauhdissa voi viedä auton hallinnanKun sadekuuro täyttää uran tai tien päällystevaurion, vesiliirron riski on merkittävä. Renkaiden kunto ja ilmanpaineet kannattaa tarkistaa ennen kesäreissuun lähtemistä ja kovan kuuron sattuessa aj...
-
VEROTUS 8.7.2025
🅑 JÄSENILLE
Myytkö sähköä, jota tuotat itse tai ostat kotiakkuun? Näin sinua verotetaanOnko sinulla kotonasi tai kesämökillä aurinkopaneelit tai pientuulivoimala, josta riittää sähköä ajoittain myytäväksi asti? Tai varastoitko tuottamaasi tai edullisesti ostamaasi sähköä kotiakkuun o...






