Etusivu
-
TYÖ & ELÄKE 15.5.2015
Sitra kasvattaisi iäkkäiden kotitalousvähennystä
Sitran ehdotuksessa 75 vuotta täyttäneiden kotitaloustyön verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Lisäksi pienituloiset saisivat taloudellista tukea vähennyksen tekemiseen. -
KOTI 15.5.2015
Millainen valtakirja raha-asioiden hoitoon?
LUKIJAN KYSYMYS: Taloustaidon lukijalla oli ollut ongelmia sukulaisensa perintöön liittyvien asioiden hoitamisessa valtakirjalla. Julkinen oikeusavustaja Sari Vuori Helsingin oikeusaputoimistosta kertoo, miten laaditaan laillinen valtakirja. -
VAPAALLA 13.5.2015
Autoklassikkojen hintataso jäi vaatimattomaksi
Klassikkojen hintataso on yleisesti ottaen tasaantunut, mutta mallien joukossa on tapahtunut hintaloikkia, joista 308- ja 328-mallisten Ferrareiden kallistuminen on yksi selvimpiä muutoksia. Turussa huutokaupattiin kuitenkin halvempia klassikkoautoja. -
VAPAALLA 13.5.2015
Volkswagen Golf Variantille uusia asuja
Maastoasu on puettu ensi kertaa Golfin päälle. Golfin maastoversio on aina nelivetoinen. -
RAHAT 13.5.2015
Rahasto-ostajan kuusi askelta
Rahastosijoittamisella on suomalaisissa yksityissijoittajapiireissä hieman huono kaiku. Aktiiviset sijoittajat tapaavat pitää rahastoja lypsykoneena, jonka pankit kiinnittävät asiakkaidensa utareisiin – eivätkä ainakaan itse suostu lypsettäviksi. -
RAHAT 13.5.2015
Siirtyykö alijäämähyvitys seuraavalle vuodelle?
Olen vuokrannut sijoitusasuntoani jo pitkään ja tein siihen vuonna 2014 ison remontin. Siirtyykö alijäämähyvitys seuraavalle vuodelle? -
VAPAALLA 12.5.2015
Kreikan saarten omaleimaiset viinit
Mielenkiintoista Kreikan viineissä on se, että niiden raaka-aineena ovat paikalliset lajikkeet, joita muualta viinimaailmasta ei juuri löydy. -
VAPAALLA 11.5.2015
Rautasormus 5 000 euroa
Keräilymarkkinoilla kohteen kauneudella ei välttämättä ole mitään tekemistä sen keräilyarvon kanssa. Tämän todisti taas Hagelstamin kuukausihuutokaupassa myyty rautasormus. -
VEROT 11.5.2015
Veroilmoituksen toinen palautuspäivä keskiviikkona
Esitäytetyn veroilmoituksen toinen palautuspäivä on keskiviikkona 13.5. Palautuspäivä on merkitty esitäytetyn veroilmoituksen etusivulle. -
KOTI 11.5.2015
Kannattaako älypuhelin korjata?
Älypuhelin on peruskännykkää sekä kalliimpi että herkempi hajoamaan. Puhelinoperaattoreilla on omat sopimuskorjaamonsa takuuaikana. -
RAHAT 8.5.2015
Pohjoismaiset brändit pärjäävät
Kuluttajatuoteyhtiöt porskuttavat yllättävän hyvin siihen nähden, että kotimaisen kuluttajan ostovoima yskii eikä Venäjältäkään saa nyt vetoapua. -
KOTI 8.5.2015
Paloturvallisuus: viisi vinkkiä mökille
Mökkikauden alkaessa on hyvä käydä läpi mökin paloturvallisuus. Toimiiko palovaroitin, osaatko käyttää alkusammutusvälineitä, ovatko sähkö- ja kaasulaitteet talven jäljiltä kunnossa? -
VAPAALLA 7.5.2015
Volkswagen Golf kestää hyvin 300 hevosvoimaa
Volkswagen Golf on aina ollut hyvä auto ajaa. Varsinkin tehoversioissa Golfin hienot ajo-ominaisuudet tulevat hyvin esiin ja 1990-luvun alussa tuli koettua sekin, että GTI-Golf on yksi hauskimpia vakiovarusteisia henkilöautoja myös rata-ajossa. -
KOTI 7.5.2015
Mistä hinnasta lasken alennuksen asuntokaupassa?
Myyn lapselleni sijoitusasuntoni, josta on jäljellä yhtiölainaa 25 000 euroa. Yhtiölaina siirtyy lapseni maksettavaksi. Mistä hinnasta lasken vajaan 25 % alennuksen, jotta lapseni ei tarvitse maksaa alennuksesta lahjaveroa? -
RAHAT 6.5.2015
Pörssissä – siis sinivalkoista
Hallituspohja ratkeaa näinä päivinä, hallitusohjelma tulevina viikkoina. Silloin myös selviää, kuinka uusi hallitus aikoo edistää suomalaista omistajuutta, johon sijoituskulttuurikin kuuluu. Yksi konkreettisimmista kysymyksistä on aiemmin hallitusohjelmaan asti päässyt, mutta sittemmin yliviivattu pienten pörssiosinkojen verovapaus. -
RAHAT 6.5.2015
Mistä pankista paras korko kymppitonnin talletukselle?
Talletusten korot ovat valuneet tasaisesti alaspäin. Tammikuussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle sai korkoa keskimäärin 0,71 prosenttia. Toukokuun alussa korko oli keskimäärin 0,63 prosenttia. -
RAHAT 5.5.2015
Milloin osakkeen hankintameno vähennetään?
Osakkeen hankintamenon saa vähentää vasta myynnin yhteydessä. Myynnistä voi syntyä voittoa tai tappiota. Arvopaperin arvosta ei saa omistusaikana tehdä poistoja. Osakesäästäjää verotetaan osakkeiden arvonnoususta vasta, kun ne realisoidaan eli luovutetaan vastikkeellisesti. -
VAPAALLA 5.5.2015
Yhteiskortti avaa ovet lähes 200 museoon
Kulttuurimatkailu suomalaisissa museoissa on nyt halpaa lystiä. Vuoden voimassa oleva museokortti maksaa vain 54 euroa. -
VEROT 4.5.2015
Veroilmoituksen ensimmäinen palautuspäivä torstaina
Esitäytetyn veroilmoituksen palautuspäivä on joko torstai 7.5. tai keskiviikko 13.5. Palautuspäivän voit tarkistaa esitäytetyn veroilmoituksen etusivulta. -
RAHAT 4.5.2015
Paras vuokrasuhde on pitkä vuokrasuhde
Hyvän vuokranantajan kannattaa pyrkiä pitämään kiinni hyvistä vuokralaisista. Jos vuokralaisten kanssa on ongelmia tai asukkaat vaihtuvat tiheästi, seuraa usein katkoksia vuokratulovirtaan.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 2.11.2023Myin arvopapereita voitolla – kannattaako verot maksaa nyt vai mätkyinä vuoden 2024 puolella?Myin arvopapereita voitolla vuonna 2023. Olen pohtinut, kannattaako minun maksaa verot ennakkoon vai vasta aikanaan ensi vuonna jäännösverona. Onko jäännösverolle maksettava korko vuoden 2024 puole...
-
VAPAALLA 2.11.2023Sähköpyöräily sujuu pakkasessakin – seuraile akun latinkiaSähköpyörät ovat tehneet talvisesta työmatkapolkemisesta entistä mukavampaa, mutta sähköpyörällä ajavan kannattaa muistaa muutama vinkki, joiden avulla akku pysyy kunnossa ja käyttöikä mahdollisimm...
-
RAHAT 2.11.2023Black Friday tulee taas – alehaukka, älä sokaistu hinnoistaTänä vuonna kuluttajia suojaa alekaupoilla uusi alennusmyyntilaki. Kauppojen pitää ilmoittaa tarjoustuotteiden hintalapuissa alin hinta, jolla tuotetta on markkinoitu edeltäneiden 30 päivän aikana ...
-
VEROT 1.11.2023Puolisot ostavat yhteisen asunnon toisen rahoilla – piileekö järjestelyssä veromiina?Voiko pariskunta hyödyntää ensiasunnon verovapautta yhdessä, jos toisella on asunnon hankintaan tarvittava rahoitus ja toisella on vielä ensi asunto hankkimatta? Vai piileekö järjestelyssä veromiin...
-
VEROT 1.11.2023Verojuristi vastaa Taloustaidossa: marraskuun vastauksetMarraskuun Taloustaidon Verojuristi vastaa -palstalla julkaistiin valitettavasti samat vastaukset kuin lokakuun lehdessä. Ohessa marraskuun palstan vastaukset. Pahoittelemme virhettä. Maksammeko...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






