Etusivu
-
RAHAT 9.12.2016
Älä päästä rahanarvoisia papereita vanhenemaan
Viimeisetkin paperiset pörssiosakkeet kannattaa nyt muuttaa sähköisiksi arvo-osuuksiksi ja tallettaa arvo-osuustilille. Parhaassa tapauksessa voit saada vaivanpalkaksi muutaman vuoden osingotkin. -
VAPAALLA 9.12.2016
Kuutti Lavonen kuvaa ilmeikkäitä kasvoja
Kuutti Lavonen tunnetaan ilmeikkäiden kasvojen kuvaajana. Teosten aiheet ovat klassisia. Hänen suosionsa taidemarkkinoilla on tasainen ja taattu. -
TYÖ & ELÄKE 8.12.2016
Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen alimmat eläkeiät muuttuvat ensi vuonna
Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja PS-tilien alimmat vähimmäiseläkeiät nousevat ensi vuoden alussa. -
RAHAT 8.12.2016
Mistä pankista paras korko talletukselle joulukuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat joulukuun alussa samoissa lukemissa kuin marraskuussa. Joulukuun alussa 10 000 euron talletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,35 prosenttia. -
VAPAALLA 7.12.2016
Škoda Kodiaqissa on paljon vahvuuksia
Ennen toista maailmansotaa loistoautojakin tehnyt Škoda laajentaa mallistoaan yhä ylemmäs. Nyt lähes 4,7 metriä pitkä iso katumaasturi on toimiva yhdistelmä hienoa matka-autoa ja käytännöllistä työkalua. -
VAPAALLA 7.12.2016
Autokoulujen B-kurssien hinnoissa hurjat erot
Autokoulujen hinnoissa on käsittämättömän suuret erot esimerkiksi Espoossa ja Kuopiossa. Huokeamman vaihtoehdon valitsemalla voi säästää jopa tuhat euroa. -
VEROT 7.12.2016
Muutto ulkomaille: miten käy sosiaaliturvan?
Oletko lähdössä töihin, työnhakuun tai opiskelemaan ulkomaille vai suunnitteletko talvehtimista etelän lämmössä? Muutto ulkomaille vaikuttaa sosiaaliturvaasi. -
RAHAT 7.12.2016
Pörssissä vallitsevat pelurin markkinat
KARON PÖRSSI Kun osakemarkkinoiden arvostukset indeksitasolla ovat korkeat ja osakepoimijallekin tuntuu löytyvän vähänlaisesti houkuttelevia tilaisuuksia, katse kääntyy vaihtoehtoisiin kohteisiin. Ilmiö ei ole aivan uusi. Samanmoista koettiin vuosituhannenvaihteessa, kun dotcom-huuma pani pörssit ylikierroksille. -
KOTI 5.12.2016
Asuntohinnoissa nykäisy ylöspäin – Helsingissä
Pitkän alavireisen kauden jälkeen asuntohinnat näyttäisivät ehkä kääntyneen jonkinmoiselle nousutrendille. Tosin vain pääkaupunkiseudulla ja sielläkin lähinnä Helsingissä. -
KOTI 2.12.2016
Seniori surffaa helposti verkkopankkiin
Jos haluaa hoitaa raha-asiansa edullisesti ja nopeasti, käytössä tulisi olla verkkopankki siihen kuuluvien tunnuslukujen ja salasanojen kera. -
VAPAALLA 2.12.2016
Unkarilainen viini kinkun kaveriksi
Unkarilaisten punaviinien laatu on noussut viime vuosina huikeasti. Joulukuun suosikkiviini tulee tällä kertaa Unkarista, ja se sopii mainiosti kinkun kaveriksi joulupöytään. -
VAPAALLA 1.12.2016
Matkusta Pietariin kätevästi junalla, pikkubussilla tai laivalla
Pietariin pääsee mukavasti vaikkapa junalla tai seikkaillen venäläisellä pikkubussilla. Viisumin hankinta vaatii hieman aikaa ja ylimääräisiä kustannuksia. -
KOTI 1.12.2016
Miten vähennän ikkunaremontin kulut?
Omistan kiinteistön, jossa asun itse ja vuokraan siitä osaa ulkopuoliselle. Talossa tehtiin ikkunaremontti, jossa vanhat ikkunat uusittiin. Miten vähennän remontin kulut? -
VEROT 30.11.2016
Sokerivero ei toteudu
Vuodenvaihteessa poistuvan makeisten ja jäätelön valmisteveron tilalle ei tule sokeriveroa. Virvoitusjuomien valmistevero jää voimaan. -
RAHAT 30.11.2016
Yllätystulos: Kasvusijoittaja, katso osinkoja!
KARON PÖRSSI Kasvuyhtiösijoittajan kannattaa katsoa yhtiöiden osinkotuottoja. Itse asiassa juuri heidän niitä kannattaakin katsoa, jos oma lompakko on lähellä sydäntä. -
VAPAALLA 29.11.2016
Mitä ajovalot maksavat lisävarusteina?
Teknisesti uusinta muotia edustavat ajovalot kuuluvat usein tiettyyn varustetasoon tai ne myydään osana jotain varustepakettia. -
VAPAALLA 29.11.2016
Ajaako näyttävä ajovalojen muotoilu valotehon edelle?
Autojen ajovaloihin tulee jatkuvasti uutta tekniikkaa. Samaan aikaan osassa autoista etenkin kaukovalojen teho on heikentynyt ja osa lamppujen näköisistä elementeistä on enää pelkkiä koristeita. -
RAHAT 28.11.2016
Paljonko uskaltaisi ottaa velkaa sijoitusasuntoon?
Lainaa voi nyt saada edullisesti sijoitusasunnon hankintaan. Miten mitoittaa velka ja riskit oikein? -
VAPAALLA 25.11.2016
Taustatiedot näkyvät taideteoksen hinnassa
Kattavat ja vahvistetut taustatiedot tekevät arvoteoksesta vieläkin arvokkaamman. -
VEROT 24.11.2016
Vuoden 2017 verokortti käyttöön helmikuun alusta lähtien
Ensi vuoden verokortit postitetaan koteihin joulu-tammikuussa. Uusi verokortti tulee voimaan helmikuun alusta, eli vuoden 2016 verokortti on voimassa vielä tammikuun 2017.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 1.2.2024Millaisesta yhtiöstä tulee kansanosake? Listalla 12 suosikkiaOmistajien lukumäärällä mitattuna Helsingin pörssin suosituimpien yhtiöiden kärkipaikoilla keikkuvat vuodesta toiseen samat suuryhtiöt. Mitä se kertoo meistä sijoittajina, Suomen Osakesäästäjät ry:...
-
VAPAALLA 2.2.2024Tällainen auto kiehtoo vaihtokaupoille – toiveissa usein automaattivaihteistoTakavuosina uuden keskikokoisen perheauton sai 30 000 eurolla. Sähköautojen yleistyttyä hinta on noussut jopa 50 000 euroon. Autonvaihtajan katse kääntyykin usein käytettyihin vaihtoehtoihin – mill...
-
RAHAT 31.1.2024Työnteko eläkkeellä – millaisia veroporkkanoita on tarjolla ahertajille?Kannattaako vanhuuseläkkeellä paiskia töitä? Ainakin verotuksen näkökulmasta vastaus on todennäköisesti kyllä. Työtulovähennyksen korotus muuttui vuoden 2024 alusta – miten se vaikuttaa työn teon k...
-
KOTI 2.2.2024Remontti sisarusten kesämökillä – saavatko molemmat kotitalousvähennyksen?Omistan siskoni kanssa yhdessä tasaosuuksin kesämökin, jonka saimme perintönä. Käytämme mökkiä yhdessä ja vuorotellen. Teetimme kesämökin peruskorjauksen kesällä 2023. Saammeko kumpikin kotitalousv...
-
BLOGIT 31.1.2024Liisa Hanén
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
TYÖ & ELÄKE 29.9.2014Superkarttuma katoaa eläkkeistäEläkeuudistuksen myötä erittäin tuntuva superkarttuma yli 63-vuotiaille työntekoa jatkaville poistuu ja tilalle tulee kuukausittainen lykkäyskorotus. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan työntekoa yli...
-
VAPAALLA 30.9.2014Volkswagen Golf GTE on toimiva mutta kallis hybridiVolkswagen Golfin hybridimalli GTE on erittäin onnistunut auto. Valitettavasti se on hinnoiteltu tavallisen Golfin ostajan ulottumattomiin. Saksalaisilla autonvalmistajilla on hauska tapa suhtautua...
-
KOTI 7.10.2014Viisi vinkkiä keittiön ja pyykinpesun energiasyöppöjen karsintaanTällä viikolla vietetään energiansäästöviikkoa . Ohessa viisi keinoa kampittaa keittiön ja pyykinpesun energia-ahmatit. Käytä astian- ja pyykinpesukoneissa vettä ja energiaa säästäviä pesuohjelmia...
-
VEROT 8.10.2014Maakaupoista nyt voitot puhtaanaTänä syksynä maakaupoista saa luovutusvoiton verovapaana, jos maan ostajana on kunta. Jos viime vuoden lokakuun alun ja tämän vuoden lopun välisenä aikana myy maata kunnalle, ei joudu maksamaan my...
-
VAPAALLA 3.10.2014Valkoviini on hyvää seuraa juustolleGastronomisessa maailmassa juustoilla on erityisasema herkkusuiden mielissä, sillä juusto on ehdottomasti osa klassista ateriaa. Ranskalainen 1700-luvun gastronomi Anthelme Brillat-Savarin totesi o...
-
KOTI 6.10.2014Asuntokaupoilla ostajan markkinatKäytettyjen osakeasuntojen ja omakotitalojen kauppoja on tammi-elokuussa tehty vajaa 8 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2013. ”Vuoden 2012 vastaavasta jaksosta kauppamäärä on pudon...
-
KOTI 30.9.2014Kuka perii sinkun?Testamentin tekemistä kannattaa harkita – etenkin, jos on omaisuutta, mutta ei lapsia tai aviopuolisoa. Testamentin tekeminen kannattaa myös, jos haluaa omaisuuden menevän muualle kuin perillisasem...
-
RAHAT 8.10.2014"Hiomaton timantti" Munksjö on pörssin kummajainenKARON PÖRSSI "Hiomaton timantti", julistaa Affärsvärldenin toimittaja Calle Froste . Ylistyksen kohteena on Helsingin pörssissä noteerattava Munksjö , jota löytyy yli 11 000 suomalaisen osakesalkus...
-
RAHAT 1.10.2014Enemmän kuin indeksi – ja enemmän ongelmiaKARON PÖRSSI Passiivinen indeksisijoittaminen, eli rahojen laittaminen osakkeisiin täsmälleen siinä suhteessa kuin yhtiöt ovat edustettuina jossakin pörssi-indeksissä, on ollut yksi viime vuosikymm...
-
VEROT 30.9.2014Karkkivero ei kiristy ensi vuonnaMakeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero ei kiristy ensi vuonna. Hallitus on päättänyt, ettei kevään 2014 kehyspäätöksessä vuodelle 2015 suunniteltua makeisten, jäätelön ja virvoitusjuo...
-
KOTI 6.10.2014Kiinteistöveroon tulossa kiristyksiäValtiovarainvaliokunta hyväksyi perjantaina kiinteistöverolain muutosesitykset , joiden mukaan yleisen kiinteistöveron ala- ja yläraja nousee 0,60-1,35 prosentista 0,80-1,55 prosenttiin vuonna 201...
-
RAHAT 2.10.2014Saanko hyvitystä Tiimarin arvottomista osakkeista?Olen omistanut Tiimarin osakkeita. Yhtiö asetettiin konkurssiin 20.9.2013. Voinko saada verotuksessa hyvitystä Tiimarin osakkeista, koska konkurssin myötä ne muuttuivat arvottomiksi? Verojuristi Te...
-
VEROT 29.9.2014Rakentamisilmoituksia tuli ennakoitua vähemmänVerohallinto sai heinäkuulta yhteensä 61 262 rakentamisilmoitusta. Verohallinnon mukaan ilmoituksia kertyi annakoitua vähemmän. Urakkatietoja ilmoitti 7 500 ja työntekijätietoja 4 128 tiedonantovel...
-
KOTI 29.9.2014Onko sähkön etämittaus sujunut ongelmitta?Mittausasetus on velvoittanut sähköverkonhaltijat varustamaan vähintään 80 prosenttia käyttöpaikoista etämittaukseen eli tuntimittaukseen tämän vuoden alkuun mennessä. Kuluttajille suuri muutos on ...
-
RAHAT 3.10.2014Kulutusluottojen korot laskusuunnassaKulutusluottojen korot olivat syyskuun lopulla alemmat kuin elokuussa. Vain Ålandsbankenissa ja Handelsbankenissa korot ovat pysyneet elokuun lukemissa. Edullisimman tarjouksen 10 000 euron kulutus...
-
RAHAT 6.10.2014Rahastovertailu: kolmen vuoden parhaat tuototVertailimme sijoitusrahastoja kolmen vuoden tuoton perusteella. Parhaat tuottoprosentit löytyivät osakerahastoista. Mukana ovat rahastot sellaisista rahastoyhtiöistä, jotka ovat Finanssialan Keskus...
-
RAHAT 6.10.2014Talletuskorot laskusuunnassaTalletuskorot olivat lokakuun alussa 0,9 prosenttiyksikköä alhaisemmat kuin syyskuussa. Kahdentoista kuukauden määräaikaistalletuksen korko 10 000 euron talletukselle oli keskimääärin 0,72 prosentt...
-
RAHAT 7.10.2014Säästö- ja sijoitustilien korot alamaissaSäästö- ja sijoitustilien korot alenevat kuukaudesta toiseen. Vertailemiemme tilien vuosikorot vaihtelivat syyskuun lopussa nollasta 1,65 prosenttiin. Korko oli keskimäärin 0,61 prosenttia. Lähde :...
-
VAPAALLA 3.10.2014Mikä ihmeen lomaklubi?Kun Kanariansaarilla tarjotun arpajaislipun voitonlunastus paljastuu lomatuotteen esittelytilaisuudeksi, olet todennäköisesti tekemisissä lomaklubin kanssa. Euroopan kuluttajakeskus saa toistuvas...
-
VAPAALLA 30.9.2014Oikeuden päätös pysäköintikolhujen ilmoittamatta jättämisestä murentaa oikeustajuaJo on aikoihin eletty! Vai mitä muuta voi sanoa korkeimman oikeuden (KKO) antamasta päätöksestä , jonka mukaan pysäköintipaikalla autollaan toista ajoneuvoa kolhineen kuljettajan ei tarvinnut jättä...






