Vapaalla
-
VAPAALLA 16.7.2015
Uusi Volkswagen Touran on perheauto viimeisen päälle
Uusi Volkswagen Touran täyttää kaikki perheauton vaatimukset. Kyseessä on oikeasti viiden hengen ajokki, jossa jokaisella matkustajalla on mukavat tilat. Kuljettaja nauttii tehokkaanvääntävistä moottoreista ja kelpo ohjauksesta. -
VAPAALLA 13.7.2015
Wirkkala ja Bryk juhlavuonna arvossaan
Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisyntymäpäiviä vietetään parhaillaan. Juhlavuosi näkyy lukuisissa näyttelyissä ja huutokaupoissa. -
VAPAALLA 10.7.2015
Lomatuomisissa EU:n ulkopuolelta 300 ja 430 euron rajat
Kesälomamatkailija – muista 300 ja 430 euron rajat tuomisissa EU:n ulkopuolelta. Rajoitus koskee myös Ahvenanmaata ja Kanariansaaria. -
VAPAALLA 8.7.2015
Volvon valikoimaan uusia moottoreita
Volvon Ruotsissa kehitettyjen moottoreiden valikoima laajenee. Mainioksi koneeksi todetun D4-dieselmoottorin alapuolelle tulevat ensi vuoden mallistossa D2- ja D3-moottorit, joita oli tilaisuus koeajaa jo nyt. -
VAPAALLA 8.7.2015
Lomailija, autoile turvallisesti ulkomailla
Jos olet lähdössä autolomalle, tarkista että vakuutusturvasi on kunnossa. Muista myös, että ulkomailla ajokulttuuri on erilainen kuin kotona. -
VAPAALLA 6.7.2015
Rakastettujen taiteilijoiden luonnoskirjoja nyt verkossa
Kansallisgallerian Taidekokoelmat verkossa -sivustolla on julkaistu yli 200 luonnoskirjaa. -
VAPAALLA 2.7.2015
BMW i8 näyttää tulevaisuuden hauskana
BMW on viime vuosina yllättänyt uusilla malleillaan. Huikein tulokas on nopea, nelivetoinen pistokehybridiauto i8. -
VAPAALLA 2.7.2015
Aromikkaat viinit kesään
Lämpiminä kesäpäivinä ja -iltoina katse kääntyy kohti valkoviinejä, niissäkin mielellään kevyempiin viineihin. -
VAPAALLA 1.7.2015
Matkailija ja vasemman käden vaarat
Uusi maa ja uusi kulttuuri voivat aiheuttaa hupsuja tilanteita ja väärinkäsityksiä. Taitava matkustaja välttää pahimmat kulttuurien yhteentörmäykset ottamalla selvää matkakohteen tavoista etukäteen. -
VAPAALLA 25.6.2015
Auton romutuspalkkio käyttöön heinäkuun alussa
Autojen romutuspalkkiokampanja käynnistyy heinäkuun alussa ja jatkuu joulukuun loppuun asti. Kun kuluttaja romuttaa vanhan henkilöautonsa, hän saa 1 500 euron alennuksen ostaessaan uuden vähäpäästöisen auton. Romutetusta autosta jää jäljelle pieniä metallikimpaleita. -
VAPAALLA 24.6.2015
Autovero alenee hillitysti
Autoveron alennuksen odottelu on saanut monet uuden auton hankintaa harkitsevat mietteliäiksi. Suomalaistapaan liikkeellä on ollut toinen toistaan hurjempia huhuja veronalennuksen euromääristä, mikä on luonnollisesti heijastunut autonostopäätösten tekoon. -
VAPAALLA 23.6.2015
Autoveron alennus painottuu pienipäästöisiin
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti autoveron alennuksista tiistaina. Autovero alenee autoilla, joiden ominaishiilidioksidipäästö on enintään 140 g/km. Veronalennus toteutetaan neljässä samansuuruisessa vaiheessa vuosien 2016–2019 alussa. -
VAPAALLA 22.6.2015
Hyundai i20 ei ole kiistaton voittaja
Hyundai i20:n uusi malli voitti AutoBildin vertailun, mutta jäi Tuulilasin vertailutestissä Škodan Fabian, Volkswagen Polon ja Ford Fiestan taakse. Mikä on totuus parhaasta pikkuautosta, onko Hyundaissa ainesta? -
VAPAALLA 18.6.2015
Juhana Blomstedtin uralla monta huippua
Juhana Blomstedt on Suomen abstraktin taiteen ja erityisesti konstruktivistisen taiteen edelläkävijä. Hän oli tuotannossaan ahkera ja intohimoinen taiteilija. -
VAPAALLA 16.6.2015
Mitä viinipullon etiketti kertoo?
Etiketti on viinin tuoteseloste. Se tarjoaa tietoa ja silmänruokaa. -
VAPAALLA 15.6.2015
Fabergén munariipus löytyi komerosta
Kevään arvohuutokaupoissa myytiin useita Fabergén esineitä, joista kiehtovin lienee pieni munariipus. Se löytyi komerosta Turun seudulta ja maksoi Helanderin kesäkuun huutokaupassa yli 5 000 euroa. -
VAPAALLA 15.6.2015
Opel Karl on ihmisen kokoinen pikkuauto
Opel panostaa tosissaan pikkuautomarkkinoille. Upouusi Karl tarjoaa käyttäjälleen viisi ovea ja kelpo ominaisuudet. Se on kovan luokan kaupunkipujottelija, jolla uskaltautuu myös maantielle. Hintakin on kohdallaan. -
VAPAALLA 15.6.2015
VTT:n kysely: Kilometrivero kannustaisi julkisen liikenteen käyttöön
VTT:n kyselyn mukaan auto- ja ajoneuvoveron korvaaminen kilometriverolla, kannustaisi julkisen liikenteen käyttöön. Vastaajat arvioivat vaihtavansa kulkutapaa jopa lähes puolessa matkoista, joissa autolle olisi realistinen vaihtoehto. -
VAPAALLA 9.6.2015
Premium jakaa automaahantuojien mielipiteitä
Premium-autoon yhdistyy ajatus hyvästä laadusta. Sen hankintaan liittyy tunteita, joskus jopa unelmien toteuttamista. -
VAPAALLA 9.6.2015
Premium-merkki on askeleen edellä
Asiakkaat päättävät, mikä on auton asema. Merkkimielikuva ei muutu pelkällä kampanjoinnilla.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 13.1.2023Funkkis – järkevä tyylisuuntaus kestää aikaaSuomalainen funktionalismi nähdään usein 1930-luvun ilmiönä. Tyylisuuntauksen juuret ovat kuitenkin syvemmällä, ja sen periaatteet heijastuvat suunnitteluun vielä nykyisinkin. Funktionalismi ei sui...
-
VAPAALLA 24.1.2023Hyvä selfie ei ole sattumaa – näin nappaat edustavan kuvanSelfiestä eli yleensä matkapuhelimella räpsäistystä valokuvasta on tullut identiteettimme jatke. Monelle meistä se on tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä ja lähes automaatio arjessakin. Tässä jut...
-
VAPAALLA 23.1.2023Silja Rantasen maalauksissa kultakimpaleita taidesijoittajalle – hinnat nousevat vähitellenSilja Rantanen (s.1955) on merkittävä suomalainen kuvataiteilija, jonka tuotanto tunnetaan parhaiten abstrakteista ja arkkitehtoniseen tapaan yksinkertaistetuista elementeistä sekä harmonisista vär...
-
VAPAALLA 19.1.2023Henkilöautojen ensirekisteröinnit ennätysmatalalla – sähköautoja rekisteröitiin ensimmäistä kertaa dieselautoja enemmänHenkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2022 vähiten sitten lamavuosien 1992–1995. Kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus lähenee jo 40 prosenttia. Henkil...
-
VAPAALLA 13.1.2023Turvallisesti talvijäillä – jäänaskalit kaulaan ja kaveri mukaanTurvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Tällä hetkellä jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä ve...



