”Muistan, miten sanoin lapsena, että haluan kaupasta kaikki ponit. No, tuossahan ne alkaa jo olla, ainakin ne joita Suomessa on myyty”, Katariina Häkkänen naurahtaa.
Katariina rakastui My Little Pony -leluihin jo lapsena. Perinteiset nuket eivät häntä kiinnostaneet, mutta kaikki eläinlelut kylläkin.
Ponivalikoima onkin melkoinen: enimmillään kokoelmassa on ollut lähes 600 ponia, nykyään niitä on noin 400. Tarkkaa lukumäärää hän ei uskalla sanoa, sillä ei ole laskenut niitä aikoihin.
Katariina Häkkäsen keräily alkoi vuonna 2005 hänen ollessaan parikymppinen. ”Siskoni kertoi, että jotkut aikuiset keräävät vanhoja My Little Ponyja. Minulla oli vielä kaapin perällä omat vanhat ponini tallella, kaikki 30. Otin ne esiin ja aloin etsiä netistä tietoa.”
Vasta myöhemmin tuli Facebook, jonne muodostui sekä koti- että ulkomaisia poniryhmiä. Suomalaisissa Facebook-ryhmissä on 2 000–5 000 jäsentä, kansainvälisessä My Little Pony G1 Collectors -ryhmässä taas 6 700 jäsentä.
Sitä on mahdotonta sanoa, kuinka moni jäsenistä aktiivisesti keräilee ja moniko on mukana vain kiinnostuksesta. Verrattuna vaikka Barbie-keräilijöihin kyseessä on kuitenkin aika marginaalinen ilmiö.
Katariina on hankkinut poneja enimmäkseen Huuto.netistä, poniaiheisilta keskustelufoorumeilta ja Facebookin poniryhmistä.
Katariina Häkkäsen ponihyllyillä on tungosta – poneja on noin 400. Katariinan kädessä Diamond Dreams. Kuva: Petri Blomqvist
”Kirpputoreilta poneja löytyy lopulta aika harvoin. Lisäksi ystävät ja tuttavat ovat lahjoittaneet tai myyneet vanhoja ponejaan. Kaikki eivät tiedä – tai välitä – että vanhat lelut voivat olla arvokkaita, heille ne ovat vain leluja”, Katariina toteaa.
Poneja on valmistettu eri aikoina ja niiden ulkonäöissä on valmistussarjasta riippuen eroavaisuuksia. Keräilijät kutsuvat näitä eri sukupolviksi ja käyttävät nimitystä generation, jonka perään laitetaan järjestysnumero: lyhennettynä G1, G2, G3 jne.
Ensimmäinen ponisukupolvi eli G1 oli myynnissä vuosina 1982–1995, seuraava G2 1997–2003 ja kolmas 2003–2011. Tyypillisin keräilijä on 1980–90-luvuilla lapsuutensa viettänyt nainen, joka kerää lapsuutensa aikaisia G1-poneja.
Ilmiö on hyvin tyypillinen – jokainen sukupolvi kiinnostuu oman lapsuutensa esineistä, kohteista, joihin liittyy muistoja.
Ponilla voi olla jopa perhosen siivet, kuten pienellä vihreällä Cool Breezellä. Takana vasemmalta Diamond Dreams, Red Roses ja Starglow. Kuva: Petri Blomqvist
Myös Katariina kerää tätä vanhinta G1-ponisukupolvea, mutta myös G3-poneja, joita on valmistettu 2000-luvun alussa.
Ponien hinta riippuu paljon sekä poniyksilöstä että kysynnästä. Katariinan mukaan G1-ponit ovat halutuimpia ja rahallisesti arvokkaimpia ja jostain syystä G2-ponit ovat jääneet paitsioon; niille ei ole hirveästi kysyntää.
Ponien hinnoissa hurjia eroja
Hintaan vaikuttaa myös saatavuus. Yleisimmät ponit menevät kaupaksi muutamalla eurolla, jotkin harvinaisuudet maksavat satoja euroja. Kallein, jonka Katariina on nähnyt kaupattavan, oli kreikkalainen pääsiäisteemainen istuva poni nimeltä Paschalitsa eli Ladybird, joka myytiin Ebayssa noin 1 500 eurolla.
Monen keräilijän ”Graalin malja” on kalpean vihreä yksisarvinen poni nimeltä Mimic, jota ilmeisesti aikoinaan myytiin tai valmistettiin vähäisiä määriä ja niitä tulee harvoin vastaan. Yleisimpiä ja halvimpia ovat hääteemaiset ponit, joita on tarjolla paljon.
Myös ponin valmistusmaalla on merkitystä. Hongkongissa ja muualla Kiinassa valmistetut ovat edukkaampia, kun taas Kreikassa tai Brasiliassa valmistetut ponit ovat suosittuja.
Hintaan vaikuttaa luonnollisesti myös ponin kunto. Pienet leikkijät ovat saattaneet ”meikata” poneja tusseilla tai leikata niiden jouhia. Tällaiseen Katariina muistaa syyllistyneensä itsekin pienenä leikkiessään.
Keräily on mukavaa ajanvietettä
Keräily on paitsi kokoelman myös tiedon kartuttamista ja jakamista. Katariina ylläpitää myös omaa keräilyyn keskittynyttä sivustoa Myrskyttären ponisivut.
Keräily on Katariinan mukaan mukavaa ajanvietettä, sorminäppäryyttä vaativaa käsityötä ja silmäniloa.
”Eniten jälkimmäistä. Paitsi että rakastan hevosia, poneissa on kauniita väriyhdistelmiä ja lumoavaa viattomuuden tuntua, jonkinlaista lapsuuden taikaa.”
Katja Weiland-Särmälä
Kirjoittaja on filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja esinetutkija
